Moikka vaan kaikille! :wave: Hiljaista tuntuu olevan, vaikka harvemmin tulee enää itsekään täällä piipahdettua...näin yövuorossa tulin käymään täälläkin.
Me ollaan kohta 3kk asuttu uutta kotia ja kaikinpuolin tyytyväisiä ollaan, lapset ja koirakin sopeutuivat muuttoon melko helposti, isommalla oli alkuun ikävä vanhaa kotia, mutta sekin on nyt helpottanut. Itse teen tosiaan tammikuun loppuun 50% työaikaa ja tää on kyllä ihan loistojuttu-ainoa miinus on se, että myös palkka tulee puolitettuna. Teen luultavasti ensi kevään ja kesän täyttä työaikaa nyt kun lomatkin juoksee normaalisti, mut mietinnässä on josko jompikumpi tai molemmat jäisi ensi syksynä joksikin aikaa 80% työajalle kun poika aloittaa eskarin. Mutta näitähän ehtii vielä pohtia...=)
Tammikuussa lapset aloittavat sitten päiväkodissa, eli viimeisiä viikkoja kotihoidossa viedään.:snotty: Paikoista ei ole tosin kuulunut mitään
soittelinkin jo ja kyselin niistä, joulukuun alkupuolella kuulemma ilmoittavat pääsevätkö sinne mihin ollaan haettu. Aika myöhään kyllä jättävät mun mielestä, olisi kuitenkin kiva käydä tutustumassakin ja joulunpyhätkin välissä sotkemassa. Mutta odotellaan soittoa...
Jouluvalmisteluja olisi tarkoitus aloittaa ensi viikolla kun alkaa pitkät vapaat. Pipareita ainakin paistellaan tulevalla viikolla, samoin olisi tarkoitus tehdä jouluisia askarteluja ja aloitella lahjahommiakin. Ihanaa kyllä väkertää taas joulua valmiiksi :heart: vuoden ehdottomasti paras juhla mun mielestä. Lapsetkin tuntuu kovasti jo joulua odottavan ja näkevät mielestään tonttuja joka nurkan takana. =)
Neiti on oma temperamenttinen ja omapäinen itsensä, joskin on räiskyvän luonteensa vastapainona ajoittain melkoisen ujo vieraiden seurassa. Tykkää kovasti nukke- ja roolileikeistä, samoin piirtäminen ja palapelit ovat pop, myös muistipeliä pelataan lähes joka päivä. Hello kitty on suosiossa meilläkin.
Kiipeilystä on nyt myös kovasti innostunut, mitä korkeammalle puistojen telineissä pääsee, sen parempi. Hölöttää ja pölöttää, kyselee kaiken aikaa ja laulaa rallattaa edelleen monta kertaa päivässä. Kasvanut jotenkin isoksi tytöksi monessa mielessä tässä syksyn aikana.:heart: