Jos nyt oikein muistan niin kyseessä on siis tuo hpv, jota kantaa joka kolmas sukupuolielämän aloittanut nainen. Markkinoille on tuotu virusta estävä rokoite, joka tulisi ottaa teini-ikäisenä, ennen sukupuolisuhteiden aloittamista. Eli kyseessä on suojaamattomassa seksissä leviävä, yleensä oireeton ja erittäin yleinen virus. Ongelmalliseksi sen tekee se tosiasia, että virus aiheuttaa kohdunsuulle solumuutoksia, joista voi ajan kanssa kehittyä kohdunkaulan syöpä. Tähän puolestaan kuluu aikaa vuosia, jopa kymmeniä. Itselläni on ollut hpv:een viittaavia muutoksia papassa jo useamman kerran, mutta ne ovat joka kerta hävinneet kontrollikäyntiin mennessä. Eli keho korjaa solumuutoksia usein itsekkin, mutta toki kontrollit on tärkeitä, jos viirus on todettu. Siinä vaiheessa, kun muutokset eivät häviä vaan ovat jääneet pysyvän oloisiksi, niitä resekoidaan jäädyttämällä/polttamalla kohdunsuulta (en tarkkaan muista tuota toimenpidettä) eikä tässäkään vaiheessa ole vielä kyse syövän asteella olevista muutoksista. Pahimmillaan kontrolloitu ja toimenpitein hoidettu hpv aiheuttanee lapsettomuutta. Mutta valitettavasti en osaa tarkemmin sanoa. Ja jos joku tietää, et papillooma on eri kuin hpv, niin ilmottakoon mahd. pian!