Hei tyypit! Mitäs sitten tehdään kun ruokahalu on vallan kadonnut?

Tietenki ne proteiinijuomat tehdään siinä toiveessa, että asiakas käyttäisi niitä eikä mitään oikeaa ruokaa enää haluaisi. Valmistajan (ja osakkeenomistajan) toive on täyttynyt:-D

Mutta voi se olla pelkkää myrkytysoirettakin, kuten eläimillä. Siksihän kaikkia myrkkyjä ei kannata eläimille syöttääkään:
Neonikotinoidien turvarajaa alennetaan | Ruokatieto Yhdistys

Ihmiselle kyllä syötetään nekin, mikä tekee eläimet sairaaksi. Ennenmuinoin oli toisinpäin...

KASVIÖLJYJÄ kannattaa karttaa nykyään, jos eivät ole luomua. Katsos:
Uuselintarvike – Wikipedia

Ennen ne muka luki tuoteselosteessa, mut nyt täytyy olla tosi hyvä muisti, et ymmärtää jättää ostamatta mitäsattuu... Siis tuottajalle (ja osakkeenomistajille!) on yks hailee, mitä mikin aiheuttaa, kunhan se vaan menee kaupaksi. Pääasia, että sai ne rahat:-(

Pykälätkin täytyy muistaa ulkoa, et pysyy terveenä:-D

 

Kuulostaa anoreksialta tuo syömättömyys ja pakkoliikunta. Sanoit sinulla olleen päinvastaisia ongelmia joskus, ahmimishäiriötä? Piipahda lääkärissä.

 

Annapa sen proteiinijuoman tuoteseloste tähän jatkoksi....

Jätä pois se ainakin. MUTTA esimerkiksi nenäsuihkeessa voi olla sellaista efedriiniä, joka estää nukkumisen. Kyllä silloin menee elämä vaikeaksi...

Mut onhan sellaistakin, et tietoa ei vaan saa siellä lääkärissä ainakaan:
http://koti.utanet.fi/~paula/kotikokkeli/scd2010.htm

 

Aikuiselle ei ole haittaa muutaman viikon ruokahaluttomuudesta. Jos alkaa paino putoamaan nopeasti tai sopimattomiin lukemiin, niin sitten tutkimuksiin.

 

Kuulostaa anoreksialta tuo syömättömyys ja pakkoliikunta. Sanoit sinulla olleen päinvastaisia ongelmia joskus, ahmimishäiriötä? Piipahda lääkärissä.

Mä pääsisin sitten kyllä kirjoihin ennätyksestä: maailman lihavin anorektikko

Muoks: tuo liikkuminen ja levottomuus (täytyy koko ajan puuhata jotain) johtuu siitä, että silleen saan edes vähän tuuletettua ajatuksia.

 

Mä pääsisin sitten kyllä kirjoihin ennätyksestä: maailman lihavin anorektikko

Muoks: tuo liikkuminen ja levottomuus (täytyy koko ajan puuhata jotain) johtuu siitä, että silleen saan edes vähän tuuletettua ajatuksia.

Nautit tuosta syömättömyydestä ja siihen liittvästä laihtumisesta ja huomiosta. Olet ketoosissa ja siksi kroppa käyttää vararavintoa. Tuttu tunne. Nyt on palauduttu normaalipainoon. Ei sinulla huolta niin kauan kuin ollaan ylipainon puolella.

 

Mä pääsisin sitten kyllä kirjoihin ennätyksestä: maailman lihavin anorektikko

Muoks: tuo liikkuminen ja levottomuus (täytyy koko ajan puuhata jotain) johtuu siitä, että silleen saan edes vähän tuuletettua ajatuksia.

Kukaan anoreksiaa sairastava ei pidä itseään laihana. Et syö ja liikut pakonomaisesti, onko se normaalia?

 

Nautit tuosta syömättömyydestä ja siihen liittvästä laihtumisesta ja huomiosta. Olet ketoosissa ja siksi kroppa käyttää vararavintoa. Tuttu tunne. Nyt on palauduttu normaalipainoon. Ei sinulla huolta niin kauan kuin ollaan ylipainon puolella.

En mä syömättömyydestä nauti, mutta ehkä jotenkin alitajuisesti voi olla jotain tuollaisia ajatuksia, joista puhut.

 

Kukaan anoreksiaa sairastava ei pidä itseään laihana. Et syö ja liikut pakonomaisesti, onko se normaalia?

Eikun mulla on ylipainoa vielä semmoiset 5 kiloa. Vasta sitten olen edes normaalipainoinen, eli nou hätä .

Stressi vienyt ruokahalun ja samainen stressi aiheuttaa levottomuuden ja tarpeen kirmata lenkillä tuulettamassa ajatuksia. Ei tässä sen kummempaa.

Vaan kun ruokahaluttomuus on jotain, mitä en ole aiemmin kokenut, niin lähinnä etsin saman kokeneita ja miten ovat toimineet. Että koitanko väkisin pakottaa itseni syömään (yhhhh), vai luotanko vaan siihen, että ruokahalu kyllä palaa ja vararavinto vyötäröllä riittää

 

Mä sanoisin sulle nyt vaan, että hidasta. Kuuntele isosti itseäsi. Nauti niistä asioista mitkä tuovat sulle iloa, syö sitä mikä vain maistuu ja nuku.

Vaikka sitä vararavintoa itsellä olisikin, niin mun korviin räpsähti huolestumisaiheiksi tuo unettomuutesi, ruokahalun menettämisesi sekä jonkin asteinen levottomuutesi suuren stressin kera. Hellitä tai ainakin käsittele stressin lähteesi ja aiheesi kunnolla, jos et itse siihen pysty niin hae asialle apua toisaalta - helpota mielentaakkaa ja kehosikin vaikka kertomalla asiosta luottokorvillesi.

Kunhan vain maltat oikeesti kuunnella itseäsi ja pysähtyä paikallesi nauttimaan siitä joutenolostasikin, niin voisit vaikka saada sitä levollisuutta ja unentuoloakin itsellesi. Liika hötkyily, liika liikuntakin vähäisen rentoutumisen ja palautumisen sekä kropan yliväsymyksen takia voi tuoda tullessaan isojakin asioita, mitä lähteä ratkomaan urakalla.

Kävelylenkitkin riittävät oikein hyvin tai uimassa käyminen - vesi on oivallinen rentouttamisen ja uudesti syntymisen lähde . Mielenrauhaa sinulle ja levollisia päiviä !

 

Minulla oli kymmenen vuotta sitten samanlaista: äitini kuoli täysin yllättäen auto-onnettomuudessa, ja sain keskenmenon seuraavalla viikolla.
Juoksin kuin hullu( omia ajatuksia pakoon), ja mnein lenkin jälkeen toiselle lenkille.
Söin jos muistin, aina en muistanut.
Kun hautajaisista oli kulunut kaksi kuukautta, niin minä romahdin. Itkin ja itkin, mutta pysähdyin tilanteeseen.
Vasta sen surun käsittelyn jälkeen pääsin jatkamaa elämää "normaaliin" tapaa.

Itseään ei voi paeta, vaikka haluaisikin.

 

Olipa Freezecat kivasti kirjoitettu, kiitos. Kyllä tää tästä. On tosiaan asioita, joista en nyt voi täällä avautua ja ne on siis työstressin päälle. Liikaa pyörii yhtä ja toista, mutta en ole romahtamassa. Koitan myös muistaa rentoutua ja olotila on kyllä ihan onnellinen. Kuten sanottu: kyllä tää tästä .

Nyyrikki: tiedän tunteen. Itselläni käynyt joskus vähän vastaavasti. Ei se auta kuin käydä läpi se tuska. Onneksi pystyit käsittelemään surusi ja jatkamaan elämääsi.

 

Oliivit ja pepperoonit toimii mulla ruokahalun palauttajana.

 

Olipa Freezecat kivasti kirjoitettu, kiitos. Kyllä tää tästä. On tosiaan asioita, joista en nyt voi täällä avautua ja ne on siis työstressin päälle. Liikaa pyörii yhtä ja toista, mutta en ole romahtamassa. Koitan myös muistaa rentoutua ja olotila on kyllä ihan onnellinen. Kuten sanottu: kyllä tää tästä .

Nyyrikki: tiedän tunteen. Itselläni käynyt joskus vähän vastaavasti. Ei se auta kuin käydä läpi se tuska. Onneksi pystyit käsittelemään surusi ja jatkamaan elämääsi.

No hyvä, että tiedät missä menet ja mitä ilmeisimmin olet sinut itsesi kanssa eli jos tarve niin vaatii, niin osaat viheltää pelin poikkikin . Stressi on kyllä hankala kaveri, mikä osaa sotkea niin montaa osa- aluetta ja vie vallan sokeanakin perässänsä, mutta kun itse tiedostaa tilanteen, niin varmasti osaa myös yrittää etsiä niitä ratkaisujakin. Ja sä kuitenkin olet mielestäni hyvin jalat maassa olevaa realistista ja tiedostavaa tyyppiä, niin klaaraat kyllä . Toivon sulle kivoja päiviä sekä stressisi hälvenemistä !

 

Kuulostaa manialta tai kilpirauhasen liikatoiminnalta. Hakeudu lääkäriin!

Samaa mieltä. Ja nimenomaan "päälääkäriin".

 

No hyvä, että tiedät missä menet ja mitä ilmeisimmin olet sinut itsesi kanssa eli jos tarve niin vaatii, niin osaat viheltää pelin poikkikin . Stressi on kyllä hankala kaveri, mikä osaa sotkea niin montaa osa- aluetta ja vie vallan sokeanakin perässänsä, mutta kun itse tiedostaa tilanteen, niin varmasti osaa myös yrittää etsiä niitä ratkaisujakin. Ja sä kuitenkin olet mielestäni hyvin jalat maassa olevaa realistista ja tiedostavaa tyyppiä, niin klaaraat kyllä . Toivon sulle kivoja päiviä sekä stressisi hälvenemistä !

Juu, tiedän tasan tilanteen aiheuttajan ja tiedän myös millä siitä päästään eroon. Eli sikäli tässä ei ole mitään hätää. Kuten sanottu: ihmetystä aiheuttaa tämä ruokahaluttomuus kun sellaista ei ole aiemmin ollut. Ja kun kerran ei ole ollut, niin mietin myös, että miten haitallista tämä on ja miten kauan uskaltaa katsella. Voinhan mä todellakin pakottaa itseni syömään jos tarvis, mutta kun ei maistu. En siis väkisin viitsisi kiusata itseäni.






Niin ja mania my ass, oikeasti

 

Sä olet muutenki laiha ja lihota pitäsi ja se vaatii kunnon ruokaa! Syö vaiks väkisten lihaa ja pullaa! kyllä tuo anoreksialta vaikuttaas!

 

Sä olet muutenki laiha ja lihota pitäsi ja se vaatii kunnon ruokaa! Syö vaiks väkisten lihaa ja pullaa! kyllä tuo anoreksialta vaikuttaas!

Ihana .

Jotta nyt ei jäisi epäselväksi, niin olen kyllä laihtunut, mutta "pikkasen pläski" edelleen . Varaa tiputtaa vielä vaikka 20 kiloa .

Tässä blogipostaukseni, jossa tuoreimmat kuvat minusta. Pyydän jo valmiiksi anteeksi räjähtänyttä olemustani. Olen just herännyt ja luonnollisesti meikittä jne. Ja ei, mulla ei ole anoreksiaa

Mustikkametsän tarinoita: Kun ei muuta asiaa ole, niin...

 

Siis huhhuh muija mikä muutos! Ja ethän ole edes kovin kauan laihduttanut? Hyvältä näyttää!

Ongelmaan en osaa vastata mitään uutta. Laittaa vaikka kellon soimaan, että söisi jotain pientä palaa usein niin se ruokahalu palautuu pikkuhiljaa

 

Siis huhhuh muija mikä muutos! Ja ethän ole edes kovin kauan laihduttanut? Hyvältä näyttää!

Ongelmaan en osaa vastata mitään uutta. Laittaa vaikka kellon soimaan, että söisi jotain pientä palaa usein niin se ruokahalu palautuu pikkuhiljaa

Olen mä aika kauan . Riippuu ihan siitä mistä katsoo alkaneeksi. Kuopuksen syntymän jälkeen olin isoimmillani, eli 110 kg mittarissa. Siitä se sitten lähti...

Nyt olen ekaa kertaa ikinä ollut yhtäjaksoisesti "dieetillä" viime lokakuusta lähtien. Sitaateissa siksi, että aika rennolla otteella olen mennyt. Ihan siksi, että haluan tämän olevan pysyvää. Perjantaisin (lukuunottamatta näitä kahta ruokahaluttomuuden viikkoa) olen aina herkutellut, esim. sipseillä tai kasvispitsalla jne. Muutenkaan en ole juurikaan ollut tarkkana syömisistäni. En laskenut, punninnut tai mitään muutakaan.

Enkä mä oikeastaan hae ratkaisua "ongelmaan". Tää tosiaan on outo tilanne mulle ja lähinnä mietin ääneen, että uskallanko tilanteen mennä ohi omalla painollaan, vai pakotanko itseni syömään. Mä kun olen hyvin varma, että ruokahalu palaa kyllä...korkojen kera

 

Ketjua pidemmälle lukematta; Itselläni oli samanlainen vaihe muutama vuosi sitten. En vain pystynyt syömään, kuin kirsikkatomaatteja silloin tällöin, ja harvoin suklaata:famia. Laihduinkin n.25 kiloa, jippii! Pikkuhiljaa, kun tilanne henkisesti helpotti, aloin hissukseen syömään juurikin sellaista, mitä vain mieleeni tuli ja mita halusin..Edelleenkin olen pitänyt syömiseni aisoissa sillä tavoin, että leipää syön max.2 palaa päivässä.. Joten, surullinen elämäntilanne toimi mulla "hyvästi"..

 

Niin, ehkä sitä kannattaa huolehtia tarkemmin sitten jos siitä tulee huonoja vaikutuksia. Esim iho ja hiukset menee nopeasti huonoon kuntoon, vaikka tuntuisikin jaksavan jollain kahdella banaanilla per päivä

 

Ketjua pidemmälle lukematta; Itselläni oli samanlainen vaihe muutama vuosi sitten. En vain pystynyt syömään, kuin kirsikkatomaatteja silloin tällöin, ja harvoin suklaata:famia. Laihduinkin n.25 kiloa, jippii! Pikkuhiljaa, kun tilanne henkisesti helpotti, aloin hissukseen syömään juurikin sellaista, mitä vain mieleeni tuli ja mita halusin..Edelleenkin olen pitänyt syömiseni aisoissa sillä tavoin, että leipää syön max.2 palaa päivässä.. Joten, surullinen elämäntilanne toimi mulla "hyvästi"..

Surun kautta onnelliseen loppuun, hienoa .

Mulla ei ole surua, mutta kaikkea muuta nyt niin paljon elämässä, että sekös vähän vie ruokahalunkin. Ja siis sitä stressiä. Sekin on lopulta positiivista sellaista. Kyllä tää tästä. Hyvä vaan jos vaikuttaa linjoihinkin

 

Kommentoin omasta kokemuksesta:
Mulla on ollut stressiin liittyvää ruokahaluttomuutta, joka meni aikoinaan aika pahaksikin. En saanut alas mitään, yökkäilin vain. Olin siihen aikaan raskaana, vauva kohta syntymässä, joten syöminen oli entistäkin tärkeämpää. Sain ravitsemusterapeutilta ruokailuohjeet, joita aloin noudattaa. Siinä oli määritelty tarkat ruokamäärät, kuinka monta leipäviipaletta, kuinka paljon salaattia ym. Ja kello piti olla pirisemässä, että tiedän ruoka-ajan koittaneen. Sitten latasin lautaselle sen määrän, mitä paperi sanoi. aloin syödä.

Alussa esimerkiksi lounaan syömiseen kesti pari tuntia, melkeinpä lounaan nieltyäni olikin kohta jo välipalan aika. Se oli vaikeaa. Helpompi oli saada se ruoka alas, jos oli joku seurana syömässä. Pikku hiljaa ruokaa alkoi mennä enemmän ja helpommin. Sittemmin ruoka on maitunut liiankin hyvin. Silloin tällöin stressitilassa tulee tuo sama olo, että en voi niellä mitään. Mutta pakotan itseni aina syömään, etten ajautuisi enää niin pahaan jamaan.

Se on jännä tunne, kun tuntuu, ettei ruoka maistu miltään. Ei edes lempiruoka. Silloin ajattelen, että syön ja siirrän ravintoa kehoon, syöminen on täysin mekaanista. Tosiaan, pakotuksen kautta itselläni helpotti.

 

Kyllä saa helposti diagnoosiksi anoreksia, jos liikaa laihtuu. Ja sen hoito on aika heikkoa:-(