Heips,
eli ihan mielenkiinnosta nyt aluksi kyselisin mitä kaikkea teidän 8-kuiset osaavat ja minkä kokoisia ovat.
Sitten semmoista kun meillä ei vielä kontata, eikä nyt niin hirveästi ryömitäkään, ainakaan lattialla. Sängylle kun pääsee niin on takapuoli pystyssä, ja pyrkii eteenpäin minkä kerkeää, ja muutaman kerran jo ihan konttaus-asennossakin ollut ja melkein istumaankin jo noussut.
Lattialla vain kieritään ja hieman mennään ryömien eteenpäin, mutta tätä kunnon treenausta ei meillä lattialla tehdä. Vaikka olisi vilttiäkin alla.
Onko muilla tämän tapaista "ongelmaa"?
Sitten toinen asiani oli, että meillä ei vielä hampaita ole, mutta ollaan hiljallee annettu näitä maissinaksuja sekä kuivattua ruisleipää. Mutta mitenkäs noiden varsinaisten ruokien kanssa sitten, oletteko antaneet jo 8kk:n ikäisille annettavia ruokia joissa sitten näitä paloja? Mitenkäs olette tuon aloittaneet, kakomisen ja muun yli päässeet?
Eli tässähän tämä nyt toivottavasti oli, hieman hätäisesti jouduin kirjoittamaan kun täällä eräs neitokainen vaatii jo kovasti huomiota