Hei te joilla on ollut SVT!!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ablaatio x2
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

ablaatio x2

Vieras
Hei te joilla ollut svt
Mulle on tehty katetriablaatio (x2) ja sen jälkeen ei SVT-kohtauksia mutta nyt uutena "aasinpotkut" rinnassa... Eli ennestään tiedän miltä tuntuvat eteis- ja kammiolisälyönnit, niitä ollut 15 v ajan jonkin verran. Nyt siis totaalinen pamaus/megamuljahdus sydämestä harvoin, joskus pari-kolme perättäin ja mietin että "yrittääkö" sydän käynnistää SVT:n vaan ei onnistu kun rata on poikki... Tuntuuko tutulta?
 
Olen ja yritetään saada nauhoitettua mutta kun ovat niin harvoin tulevia ja lyhyitä en tiedä saako kiinni. En ole saanut vastausta vielä siihen pitäisikö tehdä vielä kertaalleen elfys-tutkimus ja katsoa mitä sydämessä on...
Mutta siis kiinnostaa onko oireilu kuinka yleistä sen jälkeen kun rata on poltettu ja mitä muiden kardiologit ovat asiaan sanoneet?
 
Mulle tehtiin ablaatio viime joulukuussa, jolla SVT saatiin hoidettua. Sen jälkeen oon huomannut lähinnä levossa yksittäisiä lisälyöntejä, jotka tuntuu välillä kurkussa saakka sellaisina "jymäyksinä". Rytmikardiologi oli sitä mieltä, että ei ole syytä huoleen, ellei tykytyksiä tule kuin tuo 1-3 lyöntiä kerralla. No, eihän nuo hääviltä tunnu, mutta mieluummin nuo muljahdukset kuin se helvetillinen rytmihäiriö :)
 
Hei Tibi! Oletko ennen ablaatiota tuntenut lisälyöntejä ja ovatko nämä uudet "erilaisia" kuin nk. tavalliset? Mitä sinun kardiologisi on sanonut sydämen toipumisajasta, arveliko hän että lisälyönnit voisivat jonkin tietyn ajan kuluttua vähetä, esim. vuoden kuluttua toimenpiteestä?
 
Minä luulen, että noita rasituksen jälkeisiä/levossa esiintyviä lisälyöntejä on varmasti ollut aiemminkin, mutta silloin se ensimmäinen jysäys aina käynnisti rytmihäiriön. Mulla siis tuo SVT oli tosi herkkä käynnistymään, tosin sain sen aika helposti myös itse lopetettua (mistä johtuen ehdinkin elää vaivani kanssa reilut 15 vuotta). Nyt kun rytmäri ei enää lähde käyntiin, niin lisälyönteihin kiinnittää ehkä siksi huomiota - varsinkin alussa ablaation jälkeen kun koko ajan pelkäsi että rytmihäiriö palaa. Mutta ei ole palannut, onneksi. Ja lisälyönnitkin on vähentyneet alussa tuli useita tunnissa, sitten väheni muutamaan kertaan päivässä. Nyt viimeisen kk:n aikana ei välttämättä edes joka päivä.
Soitin kuitenkin kardiologille pari viikkoa sitten, hänen mielestään eivät kuulosta mitenkään huolestuttavilta. Jos tykytykset alkaa kestää muutamaa lyöntiä pidempään tai rytmihäiriö käynnistyy, niin sitten täytyy mennä tutkittavaksi. En tiedä pääseekö muljahduksista ikinä täysin eroon. Senverran tiedän että kovalla stressillä niitä saa ainakin lisättyä...
 
Kiitti Tiibi vastauksesta! Mulla oli tosiaan kaksi rataa joista toinen ei näkynyt ekassa tutkimuksessa. Ekana poltettu rata käynnistyi todella helposti kumartumisen tms. yhteydessä joten arki oli hankalaa. Alkoi oireilla yhtäkkiä vasta aikuisiällä synnytyksen jälkeen. Toinen rata taas käynnistyi levossa juurikin isosta lisälyönnistä ja mietin että yrittääkö sydän tätä jälkimmäistä rataa käynnistää iskuillaan... Onko ketään muita kenellä olisi kokemusta asiasta?
 
Ablaatio tehtynä ja kohtaukset jääneenä.. joskus, ehkä pari kertaa tämän vajaan vuoden aikana ablaation jälkeen on ollut kans muljahduksia. Tuntuu niinku se koittais käynnistyä, mutta ei saa heitettyä kuin jonkinlaisen kuperkeikan. Samanlainen oli todettavissa ablaation jälkeen lääkärin silmien alla, jolloin hän tyytyväisenä totesi että on se käynnistyminen ainakin nyt estetty.
 
Cothis: just tuollainen tunne mullakin on, eli yrittää käynnistää vaan sammuu... Nyt tosiaan kannan jo toista kuukautta Zenicor-laitetta että saatais kiinni rytmihäiriö mutta toistaiseksi en ole saanut tallennettua... Sanoiko sulle lääkäri että jollain aikataululla tuo oire voisi jäädä kokonaankin pois?
 
Heippa! muutaman kuukauden viestisi kirjoituksen jälkeen kommentoin. Onko sulla vielä noita lisälyöntejä? Itselläni tehtiin ablaatio 2 vko sitten ja huomaan, että kun jännityn tai asetun makuulle ja hengitän syvään huomaan myös muljahteluja ennemminkin välilyöntejä. Toivon, että menevät ohi ja tietenkin että koko tykytykset eivät enää ala. Sitä oli jo oppinut elämään ja tuntemaan sydämensä tavat, merkit ja tuntemukset...nyt sitä ikään kuin opettelee ja tunnustelee uudestaan:)
 
[QUOTE="Susanna";23953353]Heippa! muutaman kuukauden viestisi kirjoituksen jälkeen kommentoin. Onko sulla vielä noita lisälyöntejä? Itselläni tehtiin ablaatio 2 vko sitten ja huomaan, että kun jännityn tai asetun makuulle ja hengitän syvään huomaan myös muljahteluja ennemminkin välilyöntejä. Toivon, että menevät ohi ja tietenkin että koko tykytykset eivät enää ala. Sitä oli jo oppinut elämään ja tuntemaan sydämensä tavat, merkit ja tuntemukset...nyt sitä ikään kuin opettelee ja tunnustelee uudestaan:)[/QUOTE]

Joo sydän on tuntunut jotenkin erilaiselta ablaatioiden jälkeen. Ajoittain tunnen lyönnit voimakkaampina ja jotenkin olen herkistynyt tuntemaan lyönnit, normaalit ja lisälyönnit.
Kuitenkin molempien ablaatioiden jälkeen tilanne on parantunut. Ensimmäiseen ablaatioon loppuivat todella herkästi alkavat ja usein toistuvat svt-kohtaukset. Toisen radan polton jälkeen vähenivät yllättäen myös lisälyönnit, joita tullut poikkeuksetta oikealla kyljellä maatessa niin paljon, että en ole oikein voinut nukkua/maata oikealla kyljellä ollenkaan. Tämän huomasin jo ablaatiota seuraavana yönä.
Kuitenkin ablaatioiden jälkeen olen aistinut muutokset sydämen sykkeessä todella herkästi. Joskus tunnen yhtäkkiä muutaman (ilmeisesti ihan normaalin ja normaalissa rytmissä tulevan) lyönnin todella voimakkaana, ikään kuin lisälyöntimäisenä. Samaten lisälyöntejä on edelleen jonkin verran.
Olin juuri kolmannen kerran elektrofysiologisessa tutkimuksessa koska aiemmin mainittuja muljahduksia oli.
Mitään poikkeavaa ei löytynyt!!!! Rytmikardiologin mukaan usein rytmihäiriöpotilaat saattava herkistyä tuntemaan muljahduksensa... Tiedä häntä, itsellä oli siis todellakin tavallisuudesta poikkeavan tuntuiset muljusarjat keväällä. Joskus kuulemma polton jälkeen hitaasti rappeutuva rata voi oireilla jotenkin jopa vuoden ajan onnistuneen polton jälkeen ennen kuin hiljenee kokonaan. Jonkun yhdysvaltalaisen sairaalan nettisivujen potilasohjeista luin aiemmin että ablaation jälkeen on melko tavallista että jonkin aikaa voi tulla jopa 2-3 lyönnin lisälyöntisarjoja ja ne menevät ajan kanssa itsestään ohi... Taidettiin kyllä puhua muutamasta viikosta toimenpiteen jälkeen mutta itsellä siis tuli ainakin puoli vuotta toimenpiteestä...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Björn;23953380:
Mä luulin että puhutaan SVT:n televisiokanavista :D joo, jatkakaa...

Näin. Svtn pitäisi tarkottaa aina supraventrikulaarista takykardiaa, mutta välillä sillä on takoitettu sepelvaltimotautia tai sydämen vajaatoimintaa. Lyhenteiden käyttöä tulisi välttää
 
Ablaation yhteydessäsydänlihastani poltettiin liikaaja liian kovalla teholla. Saan edelleen rytmihäiriöitä, lisälyöntejä ym. Pahinta on kuitenkin aasinpotkut, jolloin sydämessä jysähtää niin lujaa, että luulee kuolevansa. Kroppa tärisee useamman vuorokauden tuon jysäyksen jälkeen. Nyt todettiin sydämen vajaatoiminta..miettikää kannattaako mennä ablaatioon. Saapa nähdä paljonko on elinaikaa jäljellä...
 
Viikko muuten terveen sydämen SVT-ablaatiosta Meilahdessa ja sitte alkoivat lisälyönnit niin että yks yö meni seisoessa. Ainut asento missä ne ei tuntunu. Maata ei voinu eikä istua. Umpiväsyneenä otin taksin ja lähdin Jorviin. Ensin kyllä soitin Meikkuun jossa sanoivat että oman päivystyksen kautta pitää mennä. Ja olipahan lisälyöntejä! Jännä kun noista ei ennalta puhuta niin ihan turhaan huolestuu. Nyt sit vaan odottelen koska menisivät ohi...
 
Kaksi päivää meni lisälyöntien kanssa. Koko ajan kuitenkin harventuivat ja tänään on ollu vaan muutama "pulpahdus". Kait ne siihen ablaatiosta toipumiseen sitten liittyivät. Tein varmaankin virheen kun lisälyönneistä pelästyneenä palasin vanhaan beetasalpaaja määrään - vaikka ablaation jälkeen lääkäri puolitti lääkeannokseni. Meikäläisen lisälyönnit kun tulivat levossa - eli silloin kun sydän lyö harvakseltaan - niin viimisen päälle nerokas idea oli mennä sitä sykettä vielä lääkkeellä harventamaan! Satuinpa lukemaan Duodecimin artikkelin jossa kardiologi sanoi, että varsinkin niillä joilla lisälyönnit tulee lähinnä levossa beetasalpaaja saattaa kaksinkertaistaa lisälyöntien määrän! jep.
 
Minulla poltettiin sydämen oikorataa myös liian paljon ja liian voimakkaalla teholla. Laitteet olivat uudet ja kardiologi "harjoitteli"-kielloistani huolimatta- uusien laitteiden käyttöä. Aiemmin näillä laitteilla toista kardiologia avustanut sairaanhoitaja neuvoi, mitä mikäkin nappula tarkoittaa ja mitä mistäkin ruudusta näkee. Kokemus oli karmea ja todella kivulias. Kunto romahti täysin. Sen jälkeen olen myös saanut AASINPOTKUJA. Kroppa tärisee monta päivää niiden jälkeen. Sydänfilmissäkin tuo tärinä näkyy. Kariologit vain haukkuvat. Mitään hoitovirhettä ei kuulema ole tapahtunut ym. Ikävä kuulla, että meitä on muitakin. En osaa sanoa, mikä on elinaikamme....
 
Hei!

Kirjoitanpas oman kokemukseni nyt vuodelta 2015. Kolmatta päivää mennään eft-tutkimuksen ja katetriablaation jälkeen. Vointi on hyvä, nivusessa pienen pieni haava ja mustelma ympärillä. Muutamia muljahduksia tuntunut sydämessä, mutta kuulemma ovat normaaleita näin pian operaation jälkeen. Itsekin etsin kokemuksia ja tietoa Internetin syövereistä ennen toimenpiteeseen menoa, joten tässä yksi, positiivinen kokemus :) Olen siis 25-vuotias nainen.

Minulla rytmihäiriöt esiintyivät lähes aina kovalla sykkeellä (180-190) liikkuessa. Tällöin tuntui rinnassa muljahdus ja sydän lähti laukkaamaan. Näitä muistan kokeneeni ensimmäisen kerran jo yläasteikäisenä, mutta en osannut ajatella niitä häiriöinä :D Lopulta työterveyslääkärin kautta ensin EKG-käyriin, joissa ei näkynyt mitään. Sitten Holter-laite vuorokaudeksi ja ainoana tavoitteena saada rytmihäiriö esiin, siispä juoksulenkille! Sieltähän häiriö putkahti ja saatiin nauhalle. Korkeimmillaan hakkasi sydän 250 juoksun aikana. Diagnoosina supraventrikulaarinen takykardia ja lähete KYS:iin eft-tutkimukseen ja katetriablaatioon.

Jonottelun (6kk) jälkeen pääsin operaatioon, jonne menoa pohdin useaan otteeseen. Mietin, onko operaatio sen arvoinen, kun häiriöt kuitenkin tulevat vain "harvoin" eivätkä ole vaarallisia. Kuitenkin häiritsevät liikuntasuorituksia ja onhan se kropalle melkoinen rasitustila. Lopulta päädyin kuitenkin menemään ja hyvä niin.

Toimepidepäivänä menin KYS:sille klo 7.00. Puoli kahdeksan maissa pääsin huoneeseen vaihtamaan sairaalakamppeet päälle. Syömättä olin ollut edellisestä illasta saakka. Vettä sai juoda ja vessassa käydä. Siellä tulikin jännityksen takia ravattua. Hoitaja kävi ottamassa EKG:n ja laittamassa tipan. Verenpainetta mittailtiin myös. Pääsin onneksi ensimmäisenä operoitavaksi klo 9.00. Jännitys oli melkoinen, kun ennen tätä toimenpidettä suurin operaatio oli ollut verikokeen otto. Ennen leikkaussaliin vientiä lääkäri kävi jututtamassa ja kertoi operaatiosta. Sen jälkeen saliin valmisteltavaksi.

Kävin vessassa viimeisen kerran juuri ennen pöydälle menoa. Kolme hoitajaa valmisteli kaiken kuntoon. Tippa irroitettiin ja käteen kiinnitettiin toinen letku lääkkeiden antoa varten. Joka puolelle laitettiin lätkiä, joilla sydämen toimintaa seurattiin. Nivusen alue pyyhittiin vaaleanpunaisella steriilillä aineella. Päälleni laitettiin steriili peite, jossa oli ainoastaan yksi reikä nivusen kohdalla. Verenpainemittari laitettiin oikeaan käteen ja sillä mitattiin koko toimenpiteen ajan tietyin väliajoin. Valmistelujen jälkeen lääkäri tuli puuduttamaan nivusen alueen. Piikin pisto tuntui samalta kuin hammaslääkärissäkin puudutus. Nivunen puutui todella nopeasti, sillä vain muutama hetki meni, kun lääkäri olikin jo viiltänyt ihoon pienen haavan, josta holkit laitettiin sisään.

Holkkien laitto ei sattunut, tuntui ainoastaan painon tunteena. Kun sitten holkkeja pitkin työnnettiin laskimoon katetreja, vihlaisi selän puolella melko voimakkaasti. Johtui siitä, että katetri osui johonkin monista laskimon haaroista. Kipu oli kuitenkin nopea vihlaisu, jonka jälkeen kipua ei enää tuntunut. Katetrien osuessa sydämeen alkoi se välittömästi muljahdella kummalisiin tahteihin. Toinen lääkäri oli lasiseinän takana koneella ja toinen lääkäri sijoitteli katetrit oikeisiin kohtiin sydämessä. Sen jälkeen alkoikin tahdistusvaihe. Lääkärit olivat lasiseinän takana ja hoitajat monitoreiden takana tarkkailemassa. Kyllähän se vähän ikävältä tuntui, kun sydän hakkaili niiiiiiin moniin kummallisiin eri rytmeihin, mutta toisaalta ryhmihäiriöstä kärsineenä, siihen oli jo tottunutkin.

Minulta rytmihäiriötä ei saatu paikallistettua ennen kuin laittoivat adrenaliinia menemään ja saivat sydämen rytmin nousemaan korkeammaksi. Sydämestäni löytyi kaksi erilaista rytmihäiriötä. ANRVT eli eteiskammiosolmukkeen kiertoaktivaatio (johtuu solmukkeen kaksijakoisuudesta, kuulemma synnynnäinen) sekä jokin harvinaisempi häiriö, joka saa alkunsa jostakin eteisen ärtyneestä osasta. Jälkimmäinen voi olla syntynyt esimerkiksi jonkin tulehduksen jälkitilana. ANRVT on kaikista yleisin SVT:tä aiheuttava häiriö ja sitä alettiin hoitamaan ablaatiolla. 1% riski oli, että vahingoittaisivat hitaan radan lisäksi myös nopeaa rataa, jolloin johtuminen katkeaisi kokonaan ja pitäisi asentaa tahdistin loppuelämäksi. Kieltämättä pelotti sen jälkeen, kun annoin luvan jatkaa ablaatioon.

Sydämeen vietiin yksi katetri lisää, jolla ablaatio tehtiin. Toinen lääkäri oli jälleen monitoreiden luona, toinen liikutteli katetria nivusesta oikeaan paikkaan. Ensimmäinen poltto tuntui vihlaisuna rinnassa. Lääkäri kysyi heti, sattuiko, jolloin vastasin, että vähän vihlaisi. Heti lähti kipulääkkeet suoneen. Tämän jälkeen poltot eivät enää sattuneet, lähinnä tunsin "jotakin" rinnassa. Polttoja jouduttiin tekemään todella monta ja lopulta eivät saaneet enää ANRVT:tä käynnistymään. Toinen rytmihäiriö kuitenkin on edelleen olemassa, joskin sekin reagoi loppuvaiheessa vaimeammin. Saapa nähdä alkaako se vielä vaivaamaan, kunhan pääsee liikkumaan ja testailemaan, miten sydän reagoi. Jos häiriö vaivaa, joudutaan sitä hoitamaan jollakin erilaisella toimenpiteellä myöhemmin.

Toimenpide kesti kaikkine tutkimuksineen, polttoineen, testauksineen jne. yhteensä kolme tuntia. Sen jälkeen kaikki lätkät ja letkut poistettiin ja nivusta painettiin käsin noin 15 minuuttia. Tämän jälkeen laitettiin haulipussi ja kiedottiin lantio siteisiin. Liikkua ei saanut seuraavaan kahteen tuntiin ollenkaan. Se kaksi tuntia oli mielestäni kivuliainta koko päivän aikana, sillä selkääni (erityisesti lapojen väliin) koski jumalattoman paljon, kun ei saanut liikkua senttiäkään. Käsiä sai liikuttaa ja yritinkin vaikka millä liikkeillä saada lihasten jännitystä laukeamaan...Kaksi tuntia tuntui pitkältä ajalta erityisesti myös nälän takia. Lopulta hoitajat toivat ruokaa ja nostivat sängyn yläosaa ylöspäin. Silloin selkäkipu hellitti. Vielä kaksi tuntia makoilua haulipussin kanssa ja sitten saikin nousta jaloittelemaan.

Jaloittelun jälkeen sain vielä sairaalassa päivällisen, jonka jälkeen hoitaja tarkisti haavan ja totesi, että ei muutakun kotia kohti. Leikkauksen jälkeen myös lääkäri kävi vielä jututtamassa nähtyään leikkauksen jälkeen otetun EKG:n. Käyrät olivat normaalit ja todennäköisesti häiriö poissa. Kipulääkettä pyysin toimenpiteen jälkeen ainoastaan selkäkivun takia, johon se ei kylläkään auttanut yhtään. Myöskään kotona ollessa en ole joutunut ottamaan ainuttakaan kipulääkettä. Nivunen on arka, samalla tavoin, kuin mikä tahansa mustelma. Primaspania täytyy syödä kuukauden ajan, jotta ei tule hyytymiä verisuoniin.

Nyt sitten vain odotellaan vielä tämä päivä ja sitten jos pikkuhiljaa pääsisi testailemaan, onnistuiko toimenpide. Itselläni kuitenkin on mahdollista, että se toinen häiriö aiheuttaa edelleen haittaa...Yläselkä on aivan jumissa, samoin niska, mutta onneksi niistäkin pääsee ensi viikolla hierojalla eroon. Loppujen lopuksi, toimenpide jännitti ja jopa pelottikin. Onhan siinä riskinsä, mutta tekijät ovat ammattilaisia ja osaavat asiansa. Kipuja ei kannata pelätä, ainakin itse yllätyin, kuinka vähällä pääsin. Toki jokainen reagoi yksilöllisesti. Toivottavasti tästä on hyötyä jollekin, joka on operaatioon menossa tai sitä miettimässä. :)
 
Sain juuri lähetteen Tays´iin ablaatiota varten. Mikä jonotusaika mahtaa olla, eli milloin mahdollisesti pääsen toimenpiteeseen? Onko jollakin kokemuksia viime ajoilta?
Olen kärsinyt rytmihäiriöistä jo viime keväästä saakka. Pelottavimpia ovat sinustauot, joiden aikana rytmi yleensä vaihtuu. Silloin 2-3 s. ajan pyörryttää, korvissa suhisee ja olen "pelistä pois". Olen todella iloinen tuosta lähetteestä ja mahdollisuudesta parempaan elämänlaatuun.
 
Hei!

Kirjoitanpas oman kokemukseni nyt vuodelta 2015. Kolmatta päivää mennään eft-tutkimuksen ja katetriablaation jälkeen. Vointi on hyvä, nivusessa pienen pieni haava ja mustelma ympärillä. Muutamia muljahduksia tuntunut sydämessä, mutta kuulemma ovat normaaleita näin pian operaation jälkeen. Itsekin etsin kokemuksia ja tietoa Internetin syövereistä ennen toimenpiteeseen menoa, joten tässä yksi, positiivinen kokemus :) Olen siis 25-vuotias nainen.

Minulla rytmihäiriöt esiintyivät lähes aina kovalla sykkeellä (180-190) liikkuessa. Tällöin tuntui rinnassa muljahdus ja sydän lähti laukkaamaan. Näitä muistan kokeneeni ensimmäisen kerran jo yläasteikäisenä, mutta en osannut ajatella niitä häiriöinä :D Lopulta työterveyslääkärin kautta ensin EKG-käyriin, joissa ei näkynyt mitään. Sitten Holter-laite vuorokaudeksi ja ainoana tavoitteena saada rytmihäiriö esiin, siispä juoksulenkille! Sieltähän häiriö putkahti ja saatiin nauhalle. Korkeimmillaan hakkasi sydän 250 juoksun aikana. Diagnoosina supraventrikulaarinen takykardia ja lähete KYS:iin eft-tutkimukseen ja katetriablaatioon.

Jonottelun (6kk) jälkeen pääsin operaatioon, jonne menoa pohdin useaan otteeseen. Mietin, onko operaatio sen arvoinen, kun häiriöt kuitenkin tulevat vain "harvoin" eivätkä ole vaarallisia. Kuitenkin häiritsevät liikuntasuorituksia ja onhan se kropalle melkoinen rasitustila. Lopulta päädyin kuitenkin menemään ja hyvä niin.

Toimepidepäivänä menin KYS:sille klo 7.00. Puoli kahdeksan maissa pääsin huoneeseen vaihtamaan sairaalakamppeet päälle. Syömättä olin ollut edellisestä illasta saakka. Vettä sai juoda ja vessassa käydä. Siellä tulikin jännityksen takia ravattua. Hoitaja kävi ottamassa EKG:n ja laittamassa tipan. Verenpainetta mittailtiin myös. Pääsin onneksi ensimmäisenä operoitavaksi klo 9.00. Jännitys oli melkoinen, kun ennen tätä toimenpidettä suurin operaatio oli ollut verikokeen otto. Ennen leikkaussaliin vientiä lääkäri kävi jututtamassa ja kertoi operaatiosta. Sen jälkeen saliin valmisteltavaksi.

Kävin vessassa viimeisen kerran juuri ennen pöydälle menoa. Kolme hoitajaa valmisteli kaiken kuntoon. Tippa irroitettiin ja käteen kiinnitettiin toinen letku lääkkeiden antoa varten. Joka puolelle laitettiin lätkiä, joilla sydämen toimintaa seurattiin. Nivusen alue pyyhittiin vaaleanpunaisella steriilillä aineella. Päälleni laitettiin steriili peite, jossa oli ainoastaan yksi reikä nivusen kohdalla. Verenpainemittari laitettiin oikeaan käteen ja sillä mitattiin koko toimenpiteen ajan tietyin väliajoin. Valmistelujen jälkeen lääkäri tuli puuduttamaan nivusen alueen. Piikin pisto tuntui samalta kuin hammaslääkärissäkin puudutus. Nivunen puutui todella nopeasti, sillä vain muutama hetki meni, kun lääkäri olikin jo viiltänyt ihoon pienen haavan, josta holkit laitettiin sisään.

Holkkien laitto ei sattunut, tuntui ainoastaan painon tunteena. Kun sitten holkkeja pitkin työnnettiin laskimoon katetreja, vihlaisi selän puolella melko voimakkaasti. Johtui siitä, että katetri osui johonkin monista laskimon haaroista. Kipu oli kuitenkin nopea vihlaisu, jonka jälkeen kipua ei enää tuntunut. Katetrien osuessa sydämeen alkoi se välittömästi muljahdella kummalisiin tahteihin. Toinen lääkäri oli lasiseinän takana koneella ja toinen lääkäri sijoitteli katetrit oikeisiin kohtiin sydämessä. Sen jälkeen alkoikin tahdistusvaihe. Lääkärit olivat lasiseinän takana ja hoitajat monitoreiden takana tarkkailemassa. Kyllähän se vähän ikävältä tuntui, kun sydän hakkaili niiiiiiin moniin kummallisiin eri rytmeihin, mutta toisaalta ryhmihäiriöstä kärsineenä, siihen oli jo tottunutkin.

Minulta rytmihäiriötä ei saatu paikallistettua ennen kuin laittoivat adrenaliinia menemään ja saivat sydämen rytmin nousemaan korkeammaksi. Sydämestäni löytyi kaksi erilaista rytmihäiriötä. ANRVT eli eteiskammiosolmukkeen kiertoaktivaatio (johtuu solmukkeen kaksijakoisuudesta, kuulemma synnynnäinen) sekä jokin harvinaisempi häiriö, joka saa alkunsa jostakin eteisen ärtyneestä osasta. Jälkimmäinen voi olla syntynyt esimerkiksi jonkin tulehduksen jälkitilana. ANRVT on kaikista yleisin SVT:tä aiheuttava häiriö ja sitä alettiin hoitamaan ablaatiolla. 1% riski oli, että vahingoittaisivat hitaan radan lisäksi myös nopeaa rataa, jolloin johtuminen katkeaisi kokonaan ja pitäisi asentaa tahdistin loppuelämäksi. Kieltämättä pelotti sen jälkeen, kun annoin luvan jatkaa ablaatioon.

Sydämeen vietiin yksi katetri lisää, jolla ablaatio tehtiin. Toinen lääkäri oli jälleen monitoreiden luona, toinen liikutteli katetria nivusesta oikeaan paikkaan. Ensimmäinen poltto tuntui vihlaisuna rinnassa. Lääkäri kysyi heti, sattuiko, jolloin vastasin, että vähän vihlaisi. Heti lähti kipulääkkeet suoneen. Tämän jälkeen poltot eivät enää sattuneet, lähinnä tunsin "jotakin" rinnassa. Polttoja jouduttiin tekemään todella monta ja lopulta eivät saaneet enää ANRVT:tä käynnistymään. Toinen rytmihäiriö kuitenkin on edelleen olemassa, joskin sekin reagoi loppuvaiheessa vaimeammin. Saapa nähdä alkaako se vielä vaivaamaan, kunhan pääsee liikkumaan ja testailemaan, miten sydän reagoi. Jos häiriö vaivaa, joudutaan sitä hoitamaan jollakin erilaisella toimenpiteellä myöhemmin.

Toimenpide kesti kaikkine tutkimuksineen, polttoineen, testauksineen jne. yhteensä kolme tuntia. Sen jälkeen kaikki lätkät ja letkut poistettiin ja nivusta painettiin käsin noin 15 minuuttia. Tämän jälkeen laitettiin haulipussi ja kiedottiin lantio siteisiin. Liikkua ei saanut seuraavaan kahteen tuntiin ollenkaan. Se kaksi tuntia oli mielestäni kivuliainta koko päivän aikana, sillä selkääni (erityisesti lapojen väliin) koski jumalattoman paljon, kun ei saanut liikkua senttiäkään. Käsiä sai liikuttaa ja yritinkin vaikka millä liikkeillä saada lihasten jännitystä laukeamaan...Kaksi tuntia tuntui pitkältä ajalta erityisesti myös nälän takia. Lopulta hoitajat toivat ruokaa ja nostivat sängyn yläosaa ylöspäin. Silloin selkäkipu hellitti. Vielä kaksi tuntia makoilua haulipussin kanssa ja sitten saikin nousta jaloittelemaan.

Jaloittelun jälkeen sain vielä sairaalassa päivällisen, jonka jälkeen hoitaja tarkisti haavan ja totesi, että ei muutakun kotia kohti. Leikkauksen jälkeen myös lääkäri kävi vielä jututtamassa nähtyään leikkauksen jälkeen otetun EKG:n. Käyrät olivat normaalit ja todennäköisesti häiriö poissa. Kipulääkettä pyysin toimenpiteen jälkeen ainoastaan selkäkivun takia, johon se ei kylläkään auttanut yhtään. Myöskään kotona ollessa en ole joutunut ottamaan ainuttakaan kipulääkettä. Nivunen on arka, samalla tavoin, kuin mikä tahansa mustelma. Primaspania täytyy syödä kuukauden ajan, jotta ei tule hyytymiä verisuoniin.

Nyt sitten vain odotellaan vielä tämä päivä ja sitten jos pikkuhiljaa pääsisi testailemaan, onnistuiko toimenpide. Itselläni kuitenkin on mahdollista, että se toinen häiriö aiheuttaa edelleen haittaa...Yläselkä on aivan jumissa, samoin niska, mutta onneksi niistäkin pääsee ensi viikolla hierojalla eroon. Loppujen lopuksi, toimenpide jännitti ja jopa pelottikin. Onhan siinä riskinsä, mutta tekijät ovat ammattilaisia ja osaavat asiansa. Kipuja ei kannata pelätä, ainakin itse yllätyin, kuinka vähällä pääsin. Toki jokainen reagoi yksilöllisesti. Toivottavasti tästä on hyötyä jollekin, joka on operaatioon menossa tai sitä miettimässä. :)
 
KIITOS TÄSTÄ perusteellisesta selvityksestäsi.
Olen menossa ablaatioon ensi ma:na. Minulla ollut SVT jo ala-asteikäisestä. Nyt olen 34v. Jännittää :/



Hei!

Kirjoitanpas oman kokemukseni nyt vuodelta 2015. Kolmatta päivää mennään eft-tutkimuksen ja katetriablaation jälkeen. Vointi on hyvä, nivusessa pienen pieni haava ja mustelma ympärillä. Muutamia muljahduksia tuntunut sydämessä, mutta kuulemma ovat normaaleita näin pian operaation jälkeen. Itsekin etsin kokemuksia ja tietoa Internetin syövereistä ennen toimenpiteeseen menoa, joten tässä yksi, positiivinen kokemus :) Olen siis 25-vuotias nainen.

Minulla rytmihäiriöt esiintyivät lähes aina kovalla sykkeellä (180-190) liikkuessa. Tällöin tuntui rinnassa muljahdus ja sydän lähti laukkaamaan. Näitä muistan kokeneeni ensimmäisen kerran jo yläasteikäisenä, mutta en osannut ajatella niitä häiriöinä :D Lopulta työterveyslääkärin kautta ensin EKG-käyriin, joissa ei näkynyt mitään. Sitten Holter-laite vuorokaudeksi ja ainoana tavoitteena saada rytmihäiriö esiin, siispä juoksulenkille! Sieltähän häiriö putkahti ja saatiin nauhalle. Korkeimmillaan hakkasi sydän 250 juoksun aikana. Diagnoosina supraventrikulaarinen takykardia ja lähete KYS:iin eft-tutkimukseen ja katetriablaatioon.

Jonottelun (6kk) jälkeen pääsin operaatioon, jonne menoa pohdin useaan otteeseen. Mietin, onko operaatio sen arvoinen, kun häiriöt kuitenkin tulevat vain "harvoin" eivätkä ole vaarallisia. Kuitenkin häiritsevät liikuntasuorituksia ja onhan se kropalle melkoinen rasitustila. Lopulta päädyin kuitenkin menemään ja hyvä niin.

Toimepidepäivänä menin KYS:sille klo 7.00. Puoli kahdeksan maissa pääsin huoneeseen vaihtamaan sairaalakamppeet päälle. Syömättä olin ollut edellisestä illasta saakka. Vettä sai juoda ja vessassa käydä. Siellä tulikin jännityksen takia ravattua. Hoitaja kävi ottamassa EKG:n ja laittamassa tipan. Verenpainetta mittailtiin myös. Pääsin onneksi ensimmäisenä operoitavaksi klo 9.00. Jännitys oli melkoinen, kun ennen tätä toimenpidettä suurin operaatio oli ollut verikokeen otto. Ennen leikkaussaliin vientiä lääkäri kävi jututtamassa ja kertoi operaatiosta. Sen jälkeen saliin valmisteltavaksi.

Kävin vessassa viimeisen kerran juuri ennen pöydälle menoa. Kolme hoitajaa valmisteli kaiken kuntoon. Tippa irroitettiin ja käteen kiinnitettiin toinen letku lääkkeiden antoa varten. Joka puolelle laitettiin lätkiä, joilla sydämen toimintaa seurattiin. Nivusen alue pyyhittiin vaaleanpunaisella steriilillä aineella. Päälleni laitettiin steriili peite, jossa oli ainoastaan yksi reikä nivusen kohdalla. Verenpainemittari laitettiin oikeaan käteen ja sillä mitattiin koko toimenpiteen ajan tietyin väliajoin. Valmistelujen jälkeen lääkäri tuli puuduttamaan nivusen alueen. Piikin pisto tuntui samalta kuin hammaslääkärissäkin puudutus. Nivunen puutui todella nopeasti, sillä vain muutama hetki meni, kun lääkäri olikin jo viiltänyt ihoon pienen haavan, josta holkit laitettiin sisään.

Holkkien laitto ei sattunut, tuntui ainoastaan painon tunteena. Kun sitten holkkeja pitkin työnnettiin laskimoon katetreja, vihlaisi selän puolella melko voimakkaasti. Johtui siitä, että katetri osui johonkin monista laskimon haaroista. Kipu oli kuitenkin nopea vihlaisu, jonka jälkeen kipua ei enää tuntunut. Katetrien osuessa sydämeen alkoi se välittömästi muljahdella kummalisiin tahteihin. Toinen lääkäri oli lasiseinän takana koneella ja toinen lääkäri sijoitteli katetrit oikeisiin kohtiin sydämessä. Sen jälkeen alkoikin tahdistusvaihe. Lääkärit olivat lasiseinän takana ja hoitajat monitoreiden takana tarkkailemassa. Kyllähän se vähän ikävältä tuntui, kun sydän hakkaili niiiiiiin moniin kummallisiin eri rytmeihin, mutta toisaalta ryhmihäiriöstä kärsineenä, siihen oli jo tottunutkin.

Minulta rytmihäiriötä ei saatu paikallistettua ennen kuin laittoivat adrenaliinia menemään ja saivat sydämen rytmin nousemaan korkeammaksi. Sydämestäni löytyi kaksi erilaista rytmihäiriötä. ANRVT eli eteiskammiosolmukkeen kiertoaktivaatio (johtuu solmukkeen kaksijakoisuudesta, kuulemma synnynnäinen) sekä jokin harvinaisempi häiriö, joka saa alkunsa jostakin eteisen ärtyneestä osasta. Jälkimmäinen voi olla syntynyt esimerkiksi jonkin tulehduksen jälkitilana. ANRVT on kaikista yleisin SVT:tä aiheuttava häiriö ja sitä alettiin hoitamaan ablaatiolla. 1% riski oli, että vahingoittaisivat hitaan radan lisäksi myös nopeaa rataa, jolloin johtuminen katkeaisi kokonaan ja pitäisi asentaa tahdistin loppuelämäksi. Kieltämättä pelotti sen jälkeen, kun annoin luvan jatkaa ablaatioon.

Sydämeen vietiin yksi katetri lisää, jolla ablaatio tehtiin. Toinen lääkäri oli jälleen monitoreiden luona, toinen liikutteli katetria nivusesta oikeaan paikkaan. Ensimmäinen poltto tuntui vihlaisuna rinnassa. Lääkäri kysyi heti, sattuiko, jolloin vastasin, että vähän vihlaisi. Heti lähti kipulääkkeet suoneen. Tämän jälkeen poltot eivät enää sattuneet, lähinnä tunsin "jotakin" rinnassa. Polttoja jouduttiin tekemään todella monta ja lopulta eivät saaneet enää ANRVT:tä käynnistymään. Toinen rytmihäiriö kuitenkin on edelleen olemassa, joskin sekin reagoi loppuvaiheessa vaimeammin. Saapa nähdä alkaako se vielä vaivaamaan, kunhan pääsee liikkumaan ja testailemaan, miten sydän reagoi. Jos häiriö vaivaa, joudutaan sitä hoitamaan jollakin erilaisella toimenpiteellä myöhemmin.

Toimenpide kesti kaikkine tutkimuksineen, polttoineen, testauksineen jne. yhteensä kolme tuntia. Sen jälkeen kaikki lätkät ja letkut poistettiin ja nivusta painettiin käsin noin 15 minuuttia. Tämän jälkeen laitettiin haulipussi ja kiedottiin lantio siteisiin. Liikkua ei saanut seuraavaan kahteen tuntiin ollenkaan. Se kaksi tuntia oli mielestäni kivuliainta koko päivän aikana, sillä selkääni (erityisesti lapojen väliin) koski jumalattoman paljon, kun ei saanut liikkua senttiäkään. Käsiä sai liikuttaa ja yritinkin vaikka millä liikkeillä saada lihasten jännitystä laukeamaan...Kaksi tuntia tuntui pitkältä ajalta erityisesti myös nälän takia. Lopulta hoitajat toivat ruokaa ja nostivat sängyn yläosaa ylöspäin. Silloin selkäkipu hellitti. Vielä kaksi tuntia makoilua haulipussin kanssa ja sitten saikin nousta jaloittelemaan.

Jaloittelun jälkeen sain vielä sairaalassa päivällisen, jonka jälkeen hoitaja tarkisti haavan ja totesi, että ei muutakun kotia kohti. Leikkauksen jälkeen myös lääkäri kävi vielä jututtamassa nähtyään leikkauksen jälkeen otetun EKG:n. Käyrät olivat normaalit ja todennäköisesti häiriö poissa. Kipulääkettä pyysin toimenpiteen jälkeen ainoastaan selkäkivun takia, johon se ei kylläkään auttanut yhtään. Myöskään kotona ollessa en ole joutunut ottamaan ainuttakaan kipulääkettä. Nivunen on arka, samalla tavoin, kuin mikä tahansa mustelma. Primaspania täytyy syödä kuukauden ajan, jotta ei tule hyytymiä verisuoniin.

Nyt sitten vain odotellaan vielä tämä päivä ja sitten jos pikkuhiljaa pääsisi testailemaan, onnistuiko toimenpide. Itselläni kuitenkin on mahdollista, että se toinen häiriö aiheuttaa edelleen haittaa...Yläselkä on aivan jumissa, samoin niska, mutta onneksi niistäkin pääsee ensi viikolla hierojalla eroon. Loppujen lopuksi, toimenpide jännitti ja jopa pelottikin. Onhan siinä riskinsä, mutta tekijät ovat ammattilaisia ja osaavat asiansa. Kipuja ei kannata pelätä, ainakin itse yllätyin, kuinka vähällä pääsin. Toki jokainen reagoi yksilöllisesti. Toivottavasti tästä on hyötyä jollekin, joka on operaatioon menossa tai sitä miettimässä. :)
 
Hei!

Kirjoitanpas oman kokemukseni nyt vuodelta 2015. Kolmatta päivää mennään eft-tutkimuksen ja katetriablaation jälkeen. Vointi on hyvä, nivusessa pienen pieni haava ja mustelma ympärillä. Muutamia muljahduksia tuntunut sydämessä, mutta kuulemma ovat normaaleita näin pian operaation jälkeen. Itsekin etsin kokemuksia ja tietoa Internetin syövereistä ennen toimenpiteeseen menoa, joten tässä yksi, positiivinen kokemus :) Olen siis 25-vuotias nainen.

Minulla rytmihäiriöt esiintyivät lähes aina kovalla sykkeellä (180-190) liikkuessa. Tällöin tuntui rinnassa muljahdus ja sydän lähti laukkaamaan. Näitä muistan kokeneeni ensimmäisen kerran jo yläasteikäisenä, mutta en osannut ajatella niitä häiriöinä :D Lopulta työterveyslääkärin kautta ensin EKG-käyriin, joissa ei näkynyt mitään. Sitten Holter-laite vuorokaudeksi ja ainoana tavoitteena saada rytmihäiriö esiin, siispä juoksulenkille! Sieltähän häiriö putkahti ja saatiin nauhalle. Korkeimmillaan hakkasi sydän 250 juoksun aikana. Diagnoosina supraventrikulaarinen takykardia ja lähete KYS:iin eft-tutkimukseen ja katetriablaatioon.

Jonottelun (6kk) jälkeen pääsin operaatioon, jonne menoa pohdin useaan otteeseen. Mietin, onko operaatio sen arvoinen, kun häiriöt kuitenkin tulevat vain "harvoin" eivätkä ole vaarallisia. Kuitenkin häiritsevät liikuntasuorituksia ja onhan se kropalle melkoinen rasitustila. Lopulta päädyin kuitenkin menemään ja hyvä niin.

Toimepidepäivänä menin KYS:sille klo 7.00. Puoli kahdeksan maissa pääsin huoneeseen vaihtamaan sairaalakamppeet päälle. Syömättä olin ollut edellisestä illasta saakka. Vettä sai juoda ja vessassa käydä. Siellä tulikin jännityksen takia ravattua. Hoitaja kävi ottamassa EKG:n ja laittamassa tipan. Verenpainetta mittailtiin myös. Pääsin onneksi ensimmäisenä operoitavaksi klo 9.00. Jännitys oli melkoinen, kun ennen tätä toimenpidettä suurin operaatio oli ollut verikokeen otto. Ennen leikkaussaliin vientiä lääkäri kävi jututtamassa ja kertoi operaatiosta. Sen jälkeen saliin valmisteltavaksi.

Kävin vessassa viimeisen kerran juuri ennen pöydälle menoa. Kolme hoitajaa valmisteli kaiken kuntoon. Tippa irroitettiin ja käteen kiinnitettiin toinen letku lääkkeiden antoa varten. Joka puolelle laitettiin lätkiä, joilla sydämen toimintaa seurattiin. Nivusen alue pyyhittiin vaaleanpunaisella steriilillä aineella. Päälleni laitettiin steriili peite, jossa oli ainoastaan yksi reikä nivusen kohdalla. Verenpainemittari laitettiin oikeaan käteen ja sillä mitattiin koko toimenpiteen ajan tietyin väliajoin. Valmistelujen jälkeen lääkäri tuli puuduttamaan nivusen alueen. Piikin pisto tuntui samalta kuin hammaslääkärissäkin puudutus. Nivunen puutui todella nopeasti, sillä vain muutama hetki meni, kun lääkäri olikin jo viiltänyt ihoon pienen haavan, josta holkit laitettiin sisään.

Holkkien laitto ei sattunut, tuntui ainoastaan painon tunteena. Kun sitten holkkeja pitkin työnnettiin laskimoon katetreja, vihlaisi selän puolella melko voimakkaasti. Johtui siitä, että katetri osui johonkin monista laskimon haaroista. Kipu oli kuitenkin nopea vihlaisu, jonka jälkeen kipua ei enää tuntunut. Katetrien osuessa sydämeen alkoi se välittömästi muljahdella kummalisiin tahteihin. Toinen lääkäri oli lasiseinän takana koneella ja toinen lääkäri sijoitteli katetrit oikeisiin kohtiin sydämessä. Sen jälkeen alkoikin tahdistusvaihe. Lääkärit olivat lasiseinän takana ja hoitajat monitoreiden takana tarkkailemassa. Kyllähän se vähän ikävältä tuntui, kun sydän hakkaili niiiiiiin moniin kummallisiin eri rytmeihin, mutta toisaalta ryhmihäiriöstä kärsineenä, siihen oli jo tottunutkin.

Minulta rytmihäiriötä ei saatu paikallistettua ennen kuin laittoivat adrenaliinia menemään ja saivat sydämen rytmin nousemaan korkeammaksi. Sydämestäni löytyi kaksi erilaista rytmihäiriötä. ANRVT eli eteiskammiosolmukkeen kiertoaktivaatio (johtuu solmukkeen kaksijakoisuudesta, kuulemma synnynnäinen) sekä jokin harvinaisempi häiriö, joka saa alkunsa jostakin eteisen ärtyneestä osasta. Jälkimmäinen voi olla syntynyt esimerkiksi jonkin tulehduksen jälkitilana. ANRVT on kaikista yleisin SVT:tä aiheuttava häiriö ja sitä alettiin hoitamaan ablaatiolla. 1% riski oli, että vahingoittaisivat hitaan radan lisäksi myös nopeaa rataa, jolloin johtuminen katkeaisi kokonaan ja pitäisi asentaa tahdistin loppuelämäksi. Kieltämättä pelotti sen jälkeen, kun annoin luvan jatkaa ablaatioon.

Sydämeen vietiin yksi katetri lisää, jolla ablaatio tehtiin. Toinen lääkäri oli jälleen monitoreiden luona, toinen liikutteli katetria nivusesta oikeaan paikkaan. Ensimmäinen poltto tuntui vihlaisuna rinnassa. Lääkäri kysyi heti, sattuiko, jolloin vastasin, että vähän vihlaisi. Heti lähti kipulääkkeet suoneen. Tämän jälkeen poltot eivät enää sattuneet, lähinnä tunsin "jotakin" rinnassa. Polttoja jouduttiin tekemään todella monta ja lopulta eivät saaneet enää ANRVT:tä käynnistymään. Toinen rytmihäiriö kuitenkin on edelleen olemassa, joskin sekin reagoi loppuvaiheessa vaimeammin. Saapa nähdä alkaako se vielä vaivaamaan, kunhan pääsee liikkumaan ja testailemaan, miten sydän reagoi. Jos häiriö vaivaa, joudutaan sitä hoitamaan jollakin erilaisella toimenpiteellä myöhemmin.

Toimenpide kesti kaikkine tutkimuksineen, polttoineen, testauksineen jne. yhteensä kolme tuntia. Sen jälkeen kaikki lätkät ja letkut poistettiin ja nivusta painettiin käsin noin 15 minuuttia. Tämän jälkeen laitettiin haulipussi ja kiedottiin lantio siteisiin. Liikkua ei saanut seuraavaan kahteen tuntiin ollenkaan. Se kaksi tuntia oli mielestäni kivuliainta koko päivän aikana, sillä selkääni (erityisesti lapojen väliin) koski jumalattoman paljon, kun ei saanut liikkua senttiäkään. Käsiä sai liikuttaa ja yritinkin vaikka millä liikkeillä saada lihasten jännitystä laukeamaan...Kaksi tuntia tuntui pitkältä ajalta erityisesti myös nälän takia. Lopulta hoitajat toivat ruokaa ja nostivat sängyn yläosaa ylöspäin. Silloin selkäkipu hellitti. Vielä kaksi tuntia makoilua haulipussin kanssa ja sitten saikin nousta jaloittelemaan.

Jaloittelun jälkeen sain vielä sairaalassa päivällisen, jonka jälkeen hoitaja tarkisti haavan ja totesi, että ei muutakun kotia kohti. Leikkauksen jälkeen myös lääkäri kävi vielä jututtamassa nähtyään leikkauksen jälkeen otetun EKG:n. Käyrät olivat normaalit ja todennäköisesti häiriö poissa. Kipulääkettä pyysin toimenpiteen jälkeen ainoastaan selkäkivun takia, johon se ei kylläkään auttanut yhtään. Myöskään kotona ollessa en ole joutunut ottamaan ainuttakaan kipulääkettä. Nivunen on arka, samalla tavoin, kuin mikä tahansa mustelma. Primaspania täytyy syödä kuukauden ajan, jotta ei tule hyytymiä verisuoniin.

Nyt sitten vain odotellaan vielä tämä päivä ja sitten jos pikkuhiljaa pääsisi testailemaan, onnistuiko toimenpide. Itselläni kuitenkin on mahdollista, että se toinen häiriö aiheuttaa edelleen haittaa...Yläselkä on aivan jumissa, samoin niska, mutta onneksi niistäkin pääsee ensi viikolla hierojalla eroon. Loppujen lopuksi, toimenpide jännitti ja jopa pelottikin. Onhan siinä riskinsä, mutta tekijät ovat ammattilaisia ja osaavat asiansa. Kipuja ei kannata pelätä, ainakin itse yllätyin, kuinka vähällä pääsin. Toki jokainen reagoi yksilöllisesti. Toivottavasti tästä on hyötyä jollekin, joka on operaatioon menossa tai sitä miettimässä. :)
 

Similar threads

V
Viestiä
30
Luettu
5K
V

Yhteistyössä