hei päivi 79

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja peuhu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

peuhu

Vieras
hei Päivi

Huomasin että valitettavasti sinäkin vielä pyörit täällä lapsettomuus sivuilla eli ei sitten ole vielä tärpännyt.

Meillä meni tietokone kesällä rikki enkä tänne ole pitkään aikaan päässyt mutta nyt ostettiin uusi kone.

Me käytiin elokuussa väestöliitolla että oltais alettu ivf hoidot mutta toisin kävi. Mulla huomattiin sairas munatorvi ja sain lähetteen sen poistoon, no sit pääsin tänviikon maanantaina sairaalaan ja toinenkin muna torvi oli sairastunut joten ne jouduttiin molemmat poistamaan.

hoitoihin voin yrittää vasta vuoden vaihteessa...no ei auta muu kuin odotella.

Missä vaiheessa teillä mennään?
 
Hei Peuhu!

Valitettavasti täällä vielä ollaan väkipakolla.

Ikävä kuulla teidän surullisia kuulumisia. Mikä oli sairaus/diagnoosi?

Me ollaan aloitettu väestöliitossa käynnit ja nyt on toinen hormoonipiikittely jakso meneillään. Pettymys oli suuri kun viime viikolla menkat alkoi. Olin ehtinyt toivoa jo parasta ja minusta mulla oli kaikenlaisia raskauden oireitakin, mutta toisin kävi.

Valtavasti kuitenkin plussa onnea ja pirtsakkaa syksyn jatkoa.
 
vastaus saadaan cit kunhan tulokset tulee patologilta.

Eli pisteletkö sä jotain irrotus piikiä vai mitä hormoneja???
Toivotaan että onnistaisi pian, toi odottaminen on raskasta.Mä olen aina sanonutkin että meillä on suht helppoa kun en voi tulla raskaaksi kuin ivf hoidoilla, niin ei tarvitse joka kuukautisten ajan piinailla niinkuin mun yksi kaveri joka on nyt tero kuutilla.Mulla ne mahikset on vain silloin kun on tehty alkion siirto ja muuten asian voi unohtaa...jos pystyy.Mutta positiivisella mielellä mennään, hyvää syksyn jatkoa myös sinulle
 
Kuulostaa hurjalta toi patologi........

Niin siis mulla todettiin väestöliitossa pco ja vasemmalla endometrioosipesäke. Endolle ei tartte ainakaan vielä tehdä mitään.
Clomeja silloin joskus söin mutta ohensi limakalvoa. Nyt piikitellään Puregon lääkettä joka kasvattaa munarakkulaa (tulee varmaan sitten teillekin koeputkijuttuun)ja myös limakalvoa. Mulla on pieni annostus koska on tarkoitus saada yksi johtava rakkula. Sitten pistelen kanssa sen Pregnyl irrotuspiikin.
Piikki kammoiselle tämä on tosi kivaa........Mies hoitaa piikit aina kun ei ole aamuvuorossa.
Että näin. Nyt tiistaina on ultra-aika ja katsotaan miten on piikit auttaneet.
Milloin meinaatte alkaa koeputkijuttuihin? Onko jo tehty?

Pirtsakkaa syksyä ja plussaa.....
 
ai silleen teillä...Sittenkö kun irroituspiikin laitat niin ihan luomusti teette SITÄ :ashamed: :whistle: sittenkö ei muuta apua tarvita? Kaikilla on niin eri systeemit.

Mä soitan huomenna sinne väestöliittoon ja pyydän aikaa joulukuun puoleenväliin jos voisi aloittaa hoidot sit joulu tai tammikuun kierrosta,tosin joululoma varmaan vähän sotkee suunitelmia .No pääasia et päästään hoitoihin joskus.
 
Toistaiseksi ihan luomusti ollaan sitten koitettu niitten myrkkyjen jälkeen. Kerran ollaan jo kokeiltu ja olin jo plussan kannalla, mutta menkat tuli kunnolla eikä ehditty edes testipäivään saakka. Nyt toinen yritys.

Tsemppiä teille.
 

Yhteistyössä