hei kaikki enkelivauvojen äidit

Täälä yksi semmoinen poika joka syntyi kuoleena rv22 :saint:
Nyt tekis mieli uutta vauvaa..
Kysymyksiä:Kuinka rankkaa se on henkisesti suklle tai miehelle?
Koska ootte kertoneet vanhemmille tai sukulaisille tai ystäville asiasta?

 

Niinpä.. Mielelläni kuulisin muiden mielipiteitä myös ja ajatuksia asiasta.

Meille syntyi rv 32 poika, joka sairauden takia menehtyi.Nyt mietin kuinkahan pitkään ihmiset ovat odotelleet ennen uutta raskausyritystä ja ovatko saaneet siihen jotain neuvoja. Uutta raskautta ei siis vielä ole, ei edes yritystä..

Itse olen miettinyt tuota psyykkistä juttua, et olis tosi vaikeaa mennä omalle äitipolille takaisin ekaan ultraan kun on siellä hypännyt sairaan lapsen takia niin usein. Ja saiskohan sitä millään nukuttua odottaessaan niitä ultria tai hermo menis kun yrittäis tehdä liikelaskentaa tai jos vaikka jossain vaiheessa tulis jotain tuhrua Arg!
Sit olen miettinyt, et taidan tässä jossain vaiheessa ehkä tehdä listaa niistä peloista, joita on ja miettiä sitten niitä keinoja, millä asioista vois päästä eteenpäin. Tosiasiahan on, että suurimmalle osalle näistä kuolemista me emme mahda mitään. Eikä pelkäämällä saa asiaa muuttumaan miksikään, jos niikseen on, että jotain ikävää taas tapahtuisi. Pelko on kuitenkin onneksi vain tunne! Vähättelemättä sitä kuitenkaan tai sen voimaa. En tiedä omat ajatukset vielä niin hakusessa. Mut jos aikoo joskus perheenlisäystä saada, omat pelot on ensin voitettava.

 

Meillä enkelivauva rv 23. Syntyi elävänä, mutta kuoli kehittymättömien keuhkojensa takia.
Me haluaisimme heti yrittää, mutta minulla on joitan häikkää nähtävästi verenhyytymätekijöissä ja niitä joudutaan testaamaan vielä niin ei voi yrittää. Eikä se meillä ole sanottua tuleeko sitä, sillä kärsitään sekundäärisestä lapsettomuudesta.
Meitä pelottaa ainakin ihan hirveästi mahdollisesti tuleva raskaus. Sekä itseni, että vauvan kohdalla. Oltiin vähällä mennä molemmat.
Sitä vain hullunlailla toivoo tuhisijaa perheeseemme.

 

Meille syntyi kans enkeli neiti rv23...tuska on sanoinkuvaamaton...mutta luovuttaa en halua. Haluaisin tulevaisuudessa ja niin pian kuin suinkin yrittää uutta raskauttta ja saada enkeli neidillemme elävä sisarus...lokakuussa alkavat tutkimukset, jossa tutkitaan johtuiko istukan toimintahäiriöt minun verenhyytymistekijöistä vai jostain muusta...
Varmasti uuden raskauden myötä myös pelot kalvavat mielessä, että samoin tulisi käymään...mutta tietää ei voi ennen kuin yrittää.
Silti meillä tulee aina olemaan tämä suunnattoman rakas esikois enkelimme!!!

 

minullakin enkelipoika 20vk.
:'(
juuri hain viikko sitten muistoristi tatskan pojalleni,hänen nimellään varustettuna..
mä kuulun joukkoon toistuvat keskenmenot ja mitään syitä musta ei löydy...perusterve nainen,sanoovat.
no,poika kyllä valitettavasti menehtyi istukan infrakteihin,mutta kumminkin...
lääkärit sanoivat että on erittäin harvinainen tapaus eikä tuskin tule toiste :/ mutta sanoivatpä muinoin että ei toista keskenmenoa tule,tai kolmatta tai neljättä peräkkäin...vaan kuinka kävikään... :'(
tuska repii kai ikuisesti rinnassani mutta...elämä jatkuu...
:hug: kaikille..

 

Esikoistyttäreni syntyi kuolleena rv36 ja toinen tytär 1v5kk myöhemmin. Olisin halunnut uudelleen raskaaksi jo aikaisemminkin ihan vaan tyhjän sylin takia, en silti korvaamaan ensimmäistä lasta. Raskausaika oli henkisesti rankka enkä osannut nauttia raskaudesta. Vauvan liikkeitä tarkkailin jatkuvasti ja pelko vauvan menetyksestä oli suuri. Ehkä suurempi oli kuitenkin ikävä esikoista kohtaan ja omantunnon tuskat toisen lapsen hankkimisesta ja lopullinen tietoisuus siitä ettei mikään tule koskaan korvaamaan ensimmäistä lasta enkä koskaan saa enää juuri sitä lasta syliini. Elämän on kuitenkin jatkuttava. Nyt odotan kolmatta lastani ja raskausaika on paljon rauhallisempi mutta suru ja pelko kulkevat silti vierelläni. Tällaista se elämä vain meidän kohdalla sattuu olemaan. Mutta rohkeutta vaan seuraavaan raskauteen, pelko elää mukana odotti kuinka pitkään tahansa. Tsemppiä kaikille!

 

Ja olen silti heti viivan näkyessä kertonut lähimmille ihmisille.

 

Mä painiskelen kans saman asian kans, vaikka keskenmeno tapahtui jo 11+5 vk:lla. Silti mietin, haluanko käydä samaa läpi uudestaan. Pelkään, että taas tulee keskenmeno ja ne hirvittävät kivut tyhjennyksen jälkeen. Odotin jo niin kovasti vauvaani ja olin siihen kiintynyt, vaikka moni varmaan sanoo, ettei se edes ollut mikään vauva vielä. Odotettu ja toivottu se oli silti. Onneksi meillä on jo terve esikoinen, joten jos päädyn siihen, etten enää halua elää keskenmenon pelossa, emme silti jää lapsettomiksi. Haluaisin kyllä kovasti sisaruksen lapselleni, mutta pelko on liian suuri. En tiedä auttaako siihen edes aika.

 

Minä koin keskenmenon maaliskuussa. Aloimme heti yrittämään uutta vauvaa. En ole tullut vielä raskaaksi kuudennen kierron jälkeen ja se tuntuu kauhean pahalta. Mietityttää, että onko jotain vialla, kun raskaus ei ala. Minun kaksi aiempaa raskautta on alkanut helposti. Välillä tekisi mieli luovuttaa. Pelottaa odottaa aina uutta mahdollisuutta ja uutta pettymystä kuukausi toisensa perään. Miten kauan tällaistä jaksan? Miehelleni asia on helpompi, mutta onneksi hän on jaksanut tukea minua.

Voimia kaikille.

 

:hug: kaikille voimia itse en ole kokenut mutta kertomuksenne synnytti vilunväreitä....ystäväni joutui synnyttämään kuolleen lapsen kun lapsella oli mennyt napanuora tiukasti ranteen ympäri ja he yrittivät heti uutta.nyt tyttö kohta 2w

 

Hei!
Meidän poika-vauva kuoli kohtuun rv27. Aluksi epäiltiin minulla verenhyytymisongelmaa, jote verikokn mukaan ei sitten ollutkaan. Istukan verisuonet olivat osittain kehittymättömiä ja siinä oli alkava tulehdus. Eli vauvan kuolema oli täysi yllätys ja kamala shokki. Odotusaika meni niin hyvin ja vauva liikkui paljon, kunnes yhtäkkiä kaikki pysähtyi :'( Synnytys meni onneksi ongelmitta. Minulla on ollut ennen tätä yksi alkuraskauden keskenmeno ja vauvan kuoleman jälkeen myös keskenmeno, joten nyt on pieni tauko ja ajattelimme olla stressaamatta ja antaa vauvan tulla jos on tullakseen. Pientä epätoivoa on kuitenkin ilmassa kun kesken menee aina ja muutenkin on vaikeuksia tulla raskaaksi. Minulla tulee olemaan tulevissa raskauksissa minihepariinipiikitys, koska vereeni kuitenkin jostain syystä kehittyy raskauksissa hyytymiä. Disperiini oi edellisessä mutta ei auttanut Varmaa syytä ja diagnoosia minulle ei ole löydetty tai tukittu.

 

HEI!

Me menetimme vuonna 2002 poikavauvan rv 21+3. Aikaisimpia keskenmenoja oli takana 3, ne menivät kesken ennen 10 raskausviikkoa. Poika menehtyi kohtutulehduksen vuoksi. Uusi raskaus alkoi 2 kk pojan syntymän jälkeen ja terve tyttö syntyi kesäkuussa 2003. Tsemppiä kaikille jotka ovat tämän "#&%?$!*" käyneet läpi!

 

Minä menetin jo vuosia sitten pikkupojan 36rv.
Uuden vauvan sain 11kk jälkeen.
Raskausaika oli kamala,kuuntelin koko ajan liikkeitä yms.Onneksi ihan pienemmästäkin huolenaiheesta pääsin lääkärille ultraan,jossa mm.sydänveri-ja napanuoran virtauksia seurattin ehkä normaalia tarkemmin.Tosin asun pienellä paikkakunnalla.
Uutta synnytystä en pelännyt enkä jännittänyt ollenkaan.
Raskausaikana minulla oli neuvolassa terveydenhoitaja , joka oli aikuisopiskeluissaan tehnyt lopputyön sikiöaikana ja heti synnytyksen jälkeen menettäneiden äitien tunnoista.
Hän lohdutti minua sillä,että lähes kaikki naiset,jotka olivat menettäneet vauvansa,eivät pystyneet nauttimaan raskaudestaan ennenkuin sen menetyn lapsen raskausviikot oli menneet ohi. Toisin sanoen ei ollut yhtään outoa hanen mielestään,että minulle oli henkisesti raskas raskaus tämä uusi.
Uusi vauva ei korvaa menetettyä,kyllä hänellä on sydämessä aina oma paikkansa.
Mutta se tunne,kun sain elävän lapsen syliini,oli aivan mahtava.Se onnen tunne.Se oli sellaista "balsamia" mielelle,ettei sitä sanoin oikein voi kertoa.

 

Hei,

otan osaa teidän kaikkien menetyksiin... olen juuri kokenut oman menetykseni...Vauvamme kuoli kohtuun viikolla 37 + 4. (reilut kolme viikkoa sitten) Kaikki tapahtui kuin salaman iskusta. Vielä kuukausi sitten kaikki oli hyvin...
Koko raskaus oli sujunut hyvin arvoineen ja kaikkineen ja viikko ennen pienen kuolemaa olin vielä ultrassa synnytystapa-arvioinnissa. Ei sielläkään mitään, kaikki oli hyvin !

Syynä kuolemaan oli istukan irtoaminen. En polta, enkä kaatunut tai ollut onnettomuudessakaan, joten oli todella harvinaista, että näin kävi. Minulle
tuli itselleni pahat komplikaatiot istukan irtoamisen vuoksi ja omakin henki
oli vaarassa (näin olen nyt jälkeenpäin kuulluut sekä lukenut sairaskertomuksesta). Taitavan henkilökunnan ansiosta (KIITOS NKL:N LÄÄKÄREILLE JA HOITAJILLE !) olen vielä tässä. Aikani ei ollut lähteä vielä, mutta pienestä vauvasta piti tulla enkeli....? Monet kysymykset ovat risteilleet mielessä ja tapahtumaa on käynyt läpi mielessään monia kertoja. Mitä olisin voinut tehdä, olisiko mikään auttanut ? Nämä kysymykset ja pohdinnat eivät vain vauvaa tuo takaisin.

Oloni on välillä epätodellinen ja tuntuu niin vaikealta jatkaa eteenpäin. Surua lisää vielä esikoislapsemme sureminen, joka kovasti odotti pientä sisarusta. Elämä voi olla julmaa, tai siltä se tuntuu,kun ei ymmärrä tämän kaiken tarkoitusta. Elämä jatkuu kuitenkin, nyt vain ihan toisenlaisena, kuin sen kuvitteli menevän.

t. sureva äiti

 

halauksia ja voimia surun keskellä toivottaa pienen tammikuisen poikaenkelin äiti :hug:

meidän täysin terve pojanpallero kuoli kohtuun rv 41. olin koko raskauden ajan elämäni kunnossa ja onnellinen tulevasta elämänmuutoksesta. en olisi voinut kuvitellakkaan että vauvamme kuolee mahaani ihan viime metreillä. eihän sellaista kertakaikkiaan voi tapahtua! .. niin vaan tapahtui.
edellisenä päivänä neuvolassa kaikki oli kunnossa ja kirje yliaikaiskontrolliin lähetettiin. seuraavana iltana sydänääniä ei enää kuulunut. pienokaisen napanuora oli ilmeisesti jäänyt puristuksiin, näin lääkäri kertoi.
näin meidän ristiäishaaveet vaihtuivat siis hautajaisiksi. :ashamed:

miksi näin piti käydä? :headwall:

 

Kaikille pienokaisensa menettäneille lämmin :hug: ja uskoa tulevaan.

Meillä lapsia olisi neljä, jos kaikki olisivat saaneet syntyä, mutta yksi iki-ihana pojan vesseli on meille annettu.

Nämä menetykset ovat olleet kovia iskuja, sillä ne ovat IVF-hoitojen tuloksia. Kaksi on mennyt ihan alkumetreillä kesken. Prinsessamme menehtyi kohtuuni rv 38. Ikävä ja suru tulee mieleen päivittäin.

 

OSANOTTONI JA HALAUS POIKAENKELIN ÄIDILLE. Ja KIITOS vastauksestasi !

Olen tässä miettinyt, että jos kerran näitä kohtukuolemia on tämänkin
verran, niin miksi ei voisi aloittaa tutkimusta, että löytyykö tälläisten
äitien raskausajasta tai elämäntilanteesta mitään yhteneväisyyttä, jolla
voisi selittää näitä kuolemia ? Luulisi, että nykyaikana pystytään selvittämään ja tutkimaan vaikka mitä, miksi ei tälläisiä asioita ?!!

Jos löytyisi joku syy tai jotain yhteistä, vaikka stressi tms., silloinhan
voitaisiin ennalta ehkäistä tälläisiä järkyttäviä asioita....

Ei vain jaksa ymmärtää miten näin voi käydä.

 

Piti vielä lisätä OSANOTTO myös Kuu-ukko-nimimerkille....

 

Hei vaan kaikille ja osanottoni...

Meidän poikamme kuolemasta on tänään tasan kaksi kuukautta...
Meilläkin syntymän juhliminen vaihtui hautajaisiksi... Pojallamme todettiin keuhkojen rakenteellinen vika, jolle ei olisi voitu tehdä mitään eikä liioin huomata etukäteen.. ja todennäköisyys tuommoiseen vikaan on yhtä todennäköinen kuin lottovoitto... Ja tosiaan tämä kaikki tuli täytenä yllätyksenä...lapsemme syntyi täysiaikaisena..

Mitä uusiin raskauksiin tulee...vaikka meitä on varoiteltu suruajan viettämisestä tai suositeltu surun läpikäymistä ajan kanssa, niin meillä on (niin kauhealta kuin se saattaa kuullostaakin) kolmas lapsi haaveissa/ yrityksen alla... Jotenkin vaan tuntuu siltä että ei tätä elämää voi elää ainaisen pelon alla, pakko sitä on jatkaa elämää..kyllähän se pieni pelko tulee varjostamaan mahdollista tulevaa raskautta, mutta ainakin meidän tapauksessa rakenteellisen vian mahdollisuus on häviävän pieni... mutta ainahan voi jotain muuta tulla...mistä sitä ikinä tietää..

Ja eihän se uusi lapsi tule ikinä korvaamaan menetettyä... meidän perheessämme on neljä ihmistä vaikka yksi ei olekaan läsnä muuten kuin meidän jokapäiväisissä ajatuksissamme...

 

Meille syntyi rv39 vauva,joka kuitenkin kuoli sairauteen ensimmäisellä elinviikolla.Sairautta ei olisi pystynyt ennustamaan etukäteen.Nyt odotan uudestaan,tulin raskaaksi melkein heti ja menehtyneen ja tämän vauvan ikäeroksi tulee tasan vuosi jos laskettuna päivänä syntyy ja kaikki menisi hyvin.
Halusimme heti yrittää uudestaan,ei korvataksemme kuolleen vauvan vaan se tyhjyyden tunne oli niin valtava. Alkuraskauden olen juossut sairaalasta toiseen tutkimuksissa,nyt kaiken pitäisi olla ok. Silti pelottaa, ja sen ymmärtävät myös neuvolan lääkäri ja terveydenhoitaja. Mulla on ollut tiheästi aikoja molemmille, ei niinkään lääketieteellisistä syistä vaan henkisen jaksamisen kannalta.
Jaksan perheen ja ystävien tuella.