Hätäsektion kokeneet, mulla olisi teille kysymyksiä:

[sektioäiti]

1. Miksi hätäsektio tehtiin?

2. Miten reagoit kun sinulle kerrottiin joutuvasi sektioon?

3. Nukutettiinko sinut?

4. Tehtiinkö haava vaakaan vai suoraan?

5. Tuliko sinulle tai vauvalle ongelmia leikkauksen jälkeen?

6. Mitkä ajatukset sinulla oli leikkauksen jälkeen ja ajan kuluessa?


Minulle tehtiin hätäsektio, koska synnytys ei edennyt, 12 tuntia kovissa kivuissa kunnes sain epiduraalin. Pian epiduraalin saannin jälkeen aloin vuotamaan kovasti verta. Epäilivät istukan irronneen. Kun huone täyttyi kätilöistä ja lääkäreistä, menin ihan paniikkiin. Minulle ei kerrottu mitään muuta kuin että nyt mennään leikkaukseen. Tietenkin siinä vaiheessa oli niin kiire ettei keretty paljon selittelemään, mutta tästä minulle jäi luullakseni traumat. Leikkaussalissa kukaan ei edes yrittänyt minua lohduttaa vaikka itkin hysteerisenä, kaikki vaan touhusivat ympärilläni ja letkuja roikkui siellä sun täällä. Kunnes sitten minä nukahdin.

Kaikki kuitenkin sujui hyvin, istukka oli kunnossa ja vauva oli kunnossa. Syytä verenvuotoon ei löydetty. Toivuin nopeasti tapauksesta fyysisesti.

Vielä kaksi vuotta sektion jälkeen saan välillä hirveitä kauhukuvia siitä mitä tapahtui. Koen myös tietynlaista huonoa omaatuntoa siitä etten saanut mahdollisuutta synnyttää normaalisti. Tuntuu siltä että jäin maailman tärkeimmästä asiasta kokonaan paitsi. Nyt minua pelottaa ajatus toisesta raskaudesta, jos sama tilanne toistuu kun kuitenkaan mitään vikaa ei löydetty..ainoastaan vain raju verenvuoto. Onko kukaan kokenut samaa?

 

[po]

1. Miksi hätäsektio tehtiin?

2. Miten reagoit kun sinulle kerrottiin joutuvasi sektioon?

3. Nukutettiinko sinut?

4. Tehtiinkö haava vaakaan vai suoraan?

5. Tuliko sinulle tai vauvalle ongelmia leikkauksen jälkeen?

6. Mitkä ajatukset sinulla oli leikkauksen jälkeen ja ajan kuluessa?


Minulle tehtiin hätäsektio, koska synnytys ei edennyt, 12 tuntia kovissa kivuissa kunnes sain epiduraalin. Pian epiduraalin saannin jälkeen aloin vuotamaan kovasti verta. Epäilivät istukan irronneen. Kun huone täyttyi kätilöistä ja lääkäreistä, menin ihan paniikkiin. Minulle ei kerrottu mitään muuta kuin että nyt mennään leikkaukseen. Tietenkin siinä vaiheessa oli niin kiire ettei keretty paljon selittelemään, mutta tästä minulle jäi luullakseni traumat. Leikkaussalissa kukaan ei edes yrittänyt minua lohduttaa vaikka itkin hysteerisenä, kaikki vaan touhusivat ympärilläni ja letkuja roikkui siellä sun täällä. Kunnes sitten minä nukahdin.

Kaikki kuitenkin sujui hyvin, istukka oli kunnossa ja vauva oli kunnossa. Syytä verenvuotoon ei löydetty. Toivuin nopeasti tapauksesta fyysisesti.

Vielä kaksi vuotta sektion jälkeen saan välillä hirveitä kauhukuvia siitä mitä tapahtui. Koen myös tietynlaista huonoa omaatuntoa siitä etten saanut mahdollisuutta synnyttää normaalisti. Tuntuu siltä että jäin maailman tärkeimmästä asiasta kokonaan paitsi. Nyt minua pelottaa ajatus toisesta raskaudesta, jos sama tilanne toistuu kun kuitenkaan mitään vikaa ei löydetty..ainoastaan vain raju verenvuoto. Onko kukaan kokenut samaa?

Mulle on tehty sektio, johon päädyttiin synnytyksen aikana kun selvisi lapse tarjonta. Mutta kommentoin vaan tohon, et itkin kans hysteerisesti siitä saakka kun mulle joku sano, et leikataan. Ensinnäkin synnytyssalissa mulle ei puhuttu paljoo mitään, vaan ne ihmiset van hääräs siinä. Ja kun olin leikkaussalissa, niin monta kertaa jouduin pyytään paperiakin, et saisin kuivata silmiä ja niistää nenää ja vihdoin joku anto.. Mut kurka olo jäi just siitä, et tuntu välillä et kukaan ei kuule mua.

 

[ap]

1. Miksi hätäsektio tehtiin?

2. Miten reagoit kun sinulle kerrottiin joutuvasi sektioon?

3. Nukutettiinko sinut?

4. Tehtiinkö haava vaakaan vai suoraan?

5. Tuliko sinulle tai vauvalle ongelmia leikkauksen jälkeen?

6. Mitkä ajatukset sinulla oli leikkauksen jälkeen ja ajan kuluessa?


Minulle tehtiin hätäsektio, koska synnytys ei edennyt, 12 tuntia kovissa kivuissa kunnes sain epiduraalin. Pian epiduraalin saannin jälkeen aloin vuotamaan kovasti verta. Epäilivät istukan irronneen. Kun huone täyttyi kätilöistä ja lääkäreistä, menin ihan paniikkiin. Minulle ei kerrottu mitään muuta kuin että nyt mennään leikkaukseen. Tietenkin siinä vaiheessa oli niin kiire ettei keretty paljon selittelemään, mutta tästä minulle jäi luullakseni traumat. Leikkaussalissa kukaan ei edes yrittänyt minua lohduttaa vaikka itkin hysteerisenä, kaikki vaan touhusivat ympärilläni ja letkuja roikkui siellä sun täällä. Kunnes sitten minä nukahdin.

Kaikki kuitenkin sujui hyvin, istukka oli kunnossa ja vauva oli kunnossa. Syytä verenvuotoon ei löydetty. Toivuin nopeasti tapauksesta fyysisesti.

Vielä kaksi vuotta sektion jälkeen saan välillä hirveitä kauhukuvia siitä mitä tapahtui. Koen myös tietynlaista huonoa omaatuntoa siitä etten saanut mahdollisuutta synnyttää normaalisti. Tuntuu siltä että jäin maailman tärkeimmästä asiasta kokonaan paitsi. Nyt minua pelottaa ajatus toisesta raskaudesta, jos sama tilanne toistuu kun kuitenkaan mitään vikaa ei löydetty..ainoastaan vain raju verenvuoto. Onko kukaan kokenut samaa?

Mulle on tehty sektio, johon päädyttiin synnytyksen aikana kun selvisi lapse tarjonta. Mutta kommentoin vaan tohon, et itkin kans hysteerisesti siitä saakka kun mulle joku sano, et leikataan. Ensinnäkin synnytyssalissa mulle ei puhuttu paljoo mitään, vaan ne ihmiset van hääräs siinä. Ja kun olin leikkaussalissa, niin monta kertaa jouduin pyytään paperiakin, et saisin kuivata silmiä ja niistää nenää ja vihdoin joku anto.. Mut kurka olo jäi just siitä, et tuntu välillä et kukaan ei kuule mua.

nimenomaan! minulle ainakin tuli sellainen olo, että olen vain lihakimpale siinä leikkauspöydällä...

 

[kutku]

En ole kokenut, mutta ymmärrän tuon tunteen. Mulla ekassa synnytyksessä jäi istukka kiinni ja oli sitten nukutuksessa käsinirrotus. Kaikki ei menny niinku piti ja olin sitten 12h nukutuksessa ja täysin petipotilaana pari päivää. Oli ihan hirveää kun en voinut imettää normaalisti lastani heti vaan joku toinen hoiti häntä. Ja kun vielä se vointi oli monta päivää niin huono, etten voinut edes sylissä pitää kun ei yksinkertasesti pysyny sylissä, kädet tärisi. Kyllä oli ihana sitten, kun toinen synty. Olin heti hyvässä kunnossa, sain pitää vauvaa sylissä ja imettää. Olla läsnä eri tavalla.

 

[poikia3]

Mulla on samankaltainen kokemus kuin sinulla, sillä erolla että mun sektioni on merkitty kiireelliseksi.

Mulla alkoi kakkosen synnytys kotona lapsiveden hulahtamisella, niin luulin, mutta se hulahdus olikin verta, ja verta todella tuli tulvimalla. Onneksi asuttiin lähellä sairaalaa, joten apu oli lähellä. Soitin sinne ja ilmoitin olevani tulossa, hölmö menin vielä taksilla - mihinkäs sitä ambulanssia tarvitsisi. Sairaalassa vietiin suoraan tutkittavaksi, vauvan sydänäänet löytyivät, joten ei ollut välitöntä hätää, ja mulle laitettiin tippa. Gyne hälyytettiin leikkaamaan. Mua ei nukutettu, täydellinen 10 pisteen poika syntyi ja lapsivesi oli vihreää. Mulla oli istukka osittain irronnut.

Hurjinta oli, ettei sitä oltu huomattu, vaikka raskauttani oli korkean verenpaineen ja raskausdiabeteksen vuoksi seurattu äitipolilla säännöllisesti, lopussa jopa parin viikon välein.

Ja kyllä tuon jälkeen pelotti, olisin jopa saanut suunnitellun sektion viimeisessä raskaudessani, mutta alateitse halusin synnyttää, silti pelkäsin kovin, että edellinen kokemus toistuisi.

Mutta vielä pelottavammaksi asian teki se, että noiden synnytysten välissä tulin raskaaksi, mutta sain myöhäisen keskenmenon viikolla 16, synnytin pikkiriikkisen pojan, ja viimeisen raskauden laskettu aika olikin päivälleen sama vain vuotta myöhemmin, kuin tuon keskenmenneen pojan laskettu aika.

Minä sanoisin, että soita vaikka neuvolaan, tai käy terveyskeskuksessa ja pyydä päästä juttelemaan. Mua ymmärrettiin erittäin hyvin äitipolilla ja pelkojani todellakin kuunneltiin!

 

[vieras]

1. Miksi hätäsektio tehtiin? Sain useita tajuttomuus/kouristuskohtauksia ja lopuksi lakkasin hengittämästä.

2. Miten reagoit kun sinulle kerrottiin joutuvasi sektioon? En ollut tietoinen asiasta...

3. Nukutettiinko sinut? Juu.

4. Tehtiinkö haava vaakaan vai suoraan? Pystyyn leikattiin.

5. Tuliko sinulle tai vauvalle ongelmia leikkauksen jälkeen? Ei vauvalle, mutta minulla oli kahden vuorokauden muistikatkos, hirveät traumat ja Olin tosi väsynyt pitkään. Olin revennyt, kohtu oli revennyt ja minut oli leikattu.

6. Mitkä ajatukset sinulla oli leikkauksen jälkeen ja ajan kuluessa? Että hieno juttu, että henki säästyi. Olin onnekas.

 

[poikia3]

ja lisään vielä, että vaikka mua silloin pelotti kovasti lapsen tilanne, mulle oli helpotus päästä sairaalaan ja hyviin turvallisiin käsiin siellä! Helpotus oli aivan valtava kun vielä ne lapsen sydänäänetkin kuuli

 

[Värioikku]

1. Miksi hätäsektio tehtiin? koska vauvan sydänäänet lakkasivat kuulumasta.

2. Miten reagoit kun sinulle kerrottiin joutuvasi sektioon? säikähdin koska luulin että vauva on kuollut.

3. Nukutettiinko sinut? kyllä.

4. Tehtiinkö haava vaakaan vai suoraan? suoraan. Bikinilinjan haavan tekoon ei ollut aikaa!

5. Tuliko sinulle tai vauvalle ongelmia leikkauksen jälkeen? ei. toivuin todella nopeasti ja vauva oli täysin terve!

6. Mitkä ajatukset sinulla oli leikkauksen jälkeen ja ajan kuluessa? olin pettynyt kun en kokenutkaan alatiesynnytystä ja olin ehkä jopa hieman masentunut. Mutta aikaa myöden se meni ohi.

 

[ap]

Mulla on samankaltainen kokemus kuin sinulla, sillä erolla että mun sektioni on merkitty kiireelliseksi.

Mulla alkoi kakkosen synnytys kotona lapsiveden hulahtamisella, niin luulin, mutta se hulahdus olikin verta, ja verta todella tuli tulvimalla. Onneksi asuttiin lähellä sairaalaa, joten apu oli lähellä. Soitin sinne ja ilmoitin olevani tulossa, hölmö menin vielä taksilla - mihinkäs sitä ambulanssia tarvitsisi. Sairaalassa vietiin suoraan tutkittavaksi, vauvan sydänäänet löytyivät, joten ei ollut välitöntä hätää, ja mulle laitettiin tippa. Gyne hälyytettiin leikkaamaan. Mua ei nukutettu, täydellinen 10 pisteen poika syntyi ja lapsivesi oli vihreää. Mulla oli istukka osittain irronnut.

Hurjinta oli, ettei sitä oltu huomattu, vaikka raskauttani oli korkean verenpaineen ja raskausdiabeteksen vuoksi seurattu äitipolilla säännöllisesti, lopussa jopa parin viikon välein.

Ja kyllä tuon jälkeen pelotti, olisin jopa saanut suunnitellun sektion viimeisessä raskaudessani, mutta alateitse halusin synnyttää, silti pelkäsin kovin, että edellinen kokemus toistuisi.

Mutta vielä pelottavammaksi asian teki se, että noiden synnytysten välissä tulin raskaaksi, mutta sain myöhäisen keskenmenon viikolla 16, synnytin pikkiriikkisen pojan, ja viimeisen raskauden laskettu aika olikin päivälleen sama vain vuotta myöhemmin, kuin tuon keskenmenneen pojan laskettu aika.

Minä sanoisin, että soita vaikka neuvolaan, tai käy terveyskeskuksessa ja pyydä päästä juttelemaan. Mua ymmärrettiin erittäin hyvin äitipolilla ja pelkojani todellakin kuunneltiin!

Kiitos kovasti kun jaoit kokemuksesi oliko sinulle mitenkään kovia kipuja tuosta osittain irronneesta istukasta? Minua vain ihmetyttää että lääkärikin sanoi että kaikki oli kunnossa, joten mistä voi moinen verenvuoto johtua.

 

[neiti Dina]

Hätäsektio tehdään nukutuksessa. Kiireellinen joko niin tai puudutus.

Mulle tehtiin hätäsektio
1. Napanuora 3 silmukalla kropan ympäri, vauvan syke laski
2. en kerennyt reagoida, kun juostiin jo leikkuriin
3. nukutettiin n. 2 minuuttia leikkauspäätöksestä
4. haava pystyyn
5. ei ongelmia, muutama tunti leikkauksesta kävelin itse vessaan (toki hoitajien tukemana)
6. lähinnä kiitollinen nopeasta päätöksestä. Herätessä valtava väsymys ja helpotus kun kuuli että vauva on terve ja kunnossa. Jne. Ei mitään jäänyt vaivaamaan.

 

[ap]

1. Miksi hätäsektio tehtiin? Sain useita tajuttomuus/kouristuskohtauksia ja lopuksi lakkasin hengittämästä.

2. Miten reagoit kun sinulle kerrottiin joutuvasi sektioon? En ollut tietoinen asiasta...

3. Nukutettiinko sinut? Juu.

4. Tehtiinkö haava vaakaan vai suoraan? Pystyyn leikattiin.

5. Tuliko sinulle tai vauvalle ongelmia leikkauksen jälkeen? Ei vauvalle, mutta minulla oli kahden vuorokauden muistikatkos, hirveät traumat ja Olin tosi väsynyt pitkään. Olin revennyt, kohtu oli revennyt ja minut oli leikattu.

6. Mitkä ajatukset sinulla oli leikkauksen jälkeen ja ajan kuluessa? Että hieno juttu, että henki säästyi. Olin onnekas.

hurja kertomus :O osasiko kukaan kertoa mistä kouristukset johtuivat?

 

[tuplamamma]

Minä olen kokenut vastaavanlaisen hätäsektion kuin sinä..

Mulla oli verenvuotoja jo pitkin raskautta ja syytä niihin ei oikein löytynyt, menin siis taas yhtenä aamuna sairaalaan kun heräsin siihen että vuodan taas runsaasti.
Viikkoja oli kasassa 33+ joten lääkäri päätti puhkaista kalvot jotta saataisiin synnytys käynnistymään, koska verenvuotoa ei saatu loppumaan lääkkeillä.
Siinä kalvojen puhkaisujen jälkeen huomattiin että a-vauvalta loppui sydänäänet kuin seinään joten päätös sektiosta oli todella nopea.
Siihen päätökseen en paljon ehtinyt edes reagoida, paniikki/ shokkitila siinä oli. Muistan vaan kuinka jännitti ja pelotti niin et tärisin ja itkutti.
Minut siirrettiin vauhdilla leikkuriin ja saman tein taju pois..leikkaus itsessään meni ihan hyvin, tosin menetin verta todella paljon ja jossakin vaiheessa lääkäri oli jo harkinnut kohdun poistoa kun ei lakannut vuotamasta :/ onneks tätä ei tarvinnut tehdä.
Mutta toipuminen oli nopeaa ja a-vauvakin virkistyi heti pienen elvyttelyn jälkeen
Haava tehtiin siis pystyasentoon. Näyttää kyllä siltä kun olisi lääkäri ollut juovuksissa kun on leikannut, arpi on ihan vino :O
Meillä syntyi siis kaksoset tällä kyseisellä sektiolla ja koska raskausviikkoja oli tuon verran niin vauvat vietti keskolassa pienen ajan syntymänsä jälkeen. Mutta sektiosta itsestään meille kellekkään ei tullut mitään ongelmia.

Jälkeenpäin olin pitkään täysin ulalla tapahtuneesta, toisaalta olin niin kiitollinen siitä että toinen tyttäristäni pystyttiin tällä tavalla pelastamaan ja toisaalta olin ihan kauhuissani ja pettynytkin siihen etten saanut synnyttää "normaalisti".
Kun kuopus syntyi pari vuotta jälkeenpäin, palaset loksahti kohdilleen. Tajusin siinä vaiheessa vasta ettei se ollut niin tärkeää miten syntymä tapahtuu..
Kuopuksen syntymä oli ihana tapahtuma ja itkin ilosta ja helpotuksesta kun sain sen "tavallisenkin" synnytyksen kokea. Ja nyt meillä on kolme ihanaa ja tervettä lasta.
Hätäsektio on kyllä melko kauhukokemus, mutta mä ajattelen että selvisin siitä loppujen lopuksi aika hyvin. Mutta aikaa sen läpikäyminen ja varsinkin hyväksyminen tarvitsi!

 

[Kovajänis]

1. Miksi hätäsektio tehtiin? Sikiön sydänäänet laskivat pitkään supistusten aikana, kunnes lopulta ei saatu ollenkaan sydänääniä(vaikka oli sikiön päähän laitettu anturi)

2. Miten reagoit kun sinulle kerrottiin joutuvasi sektioon?
Se viimeinen supistus jonka tunsin(olin auki jo 8cm), ei loppunutkaan, ja silloin sydänäänet loppuivat ja väkeä tuli ja meni ja kiidätettiin leikkuriin, itkin koko sen ajan (mikä lopulta papereista luettuna oli vaan hetki, koska synnytyssalista lähdettyä 2min.päästä oli vauva maailmassa) kun olin varma että vauva on kuollut. Ja kivun(laukeamattoman supistuksen)takia olin kaksinkerroin, vaikka käskettiin olla pystyasennossa kuljetuksen ajan.

3. Nukutettiinko sinut? Tietenkin.

4. Tehtiinkö haava vaakaan vai suoraan? Pystyyn

5. Tuliko sinulle tai vauvalle ongelmia leikkauksen jälkeen? Sektion jälkeen kaikki meni ongelmitta, vauvalla ja mulla, vaikka vauvan verinäyte pilaantui tuntemattomasta syystä(happiarvot) kun leikkauksen jälkeen heti oltiin otettu.

6. Mitkä ajatukset sinulla oli leikkauksen jälkeen ja ajan kuluessa? Onnellinen, kun sain terveen, ELÄVÄN vauvan. Tuon jälkeen kun odotin neljättä, oli pelkoja PALJON että käy samalla tavalla, mutta ei käynyt, hätäsektiosta huolimatta synnytin jälleen alatietä kuten 2 enismmäistäkin. Hätä neljännen synnytyksessä silti tuli, kun sydänäänet vauvalla taas laskivat ponnistussupistuksissa, tähän oli syynä kaulan ympäri ollut napanuora(ei siis takussa napanuorassa kuten kolmonen)

 

[ap]

Minä olen kokenut vastaavanlaisen hätäsektion kuin sinä..

Mulla oli verenvuotoja jo pitkin raskautta ja syytä niihin ei oikein löytynyt, menin siis taas yhtenä aamuna sairaalaan kun heräsin siihen että vuodan taas runsaasti.
Viikkoja oli kasassa 33+ joten lääkäri päätti puhkaista kalvot jotta saataisiin synnytys käynnistymään, koska verenvuotoa ei saatu loppumaan lääkkeillä.
Siinä kalvojen puhkaisujen jälkeen huomattiin että a-vauvalta loppui sydänäänet kuin seinään joten päätös sektiosta oli todella nopea.
Siihen päätökseen en paljon ehtinyt edes reagoida, paniikki/ shokkitila siinä oli. Muistan vaan kuinka jännitti ja pelotti niin et tärisin ja itkutti.
Minut siirrettiin vauhdilla leikkuriin ja saman tein taju pois..leikkaus itsessään meni ihan hyvin, tosin menetin verta todella paljon ja jossakin vaiheessa lääkäri oli jo harkinnut kohdun poistoa kun ei lakannut vuotamasta :/ onneks tätä ei tarvinnut tehdä.
Mutta toipuminen oli nopeaa ja a-vauvakin virkistyi heti pienen elvyttelyn jälkeen
Haava tehtiin siis pystyasentoon. Näyttää kyllä siltä kun olisi lääkäri ollut juovuksissa kun on leikannut, arpi on ihan vino :O
Meillä syntyi siis kaksoset tällä kyseisellä sektiolla ja koska raskausviikkoja oli tuon verran niin vauvat vietti keskolassa pienen ajan syntymänsä jälkeen. Mutta sektiosta itsestään meille kellekkään ei tullut mitään ongelmia.

Jälkeenpäin olin pitkään täysin ulalla tapahtuneesta, toisaalta olin niin kiitollinen siitä että toinen tyttäristäni pystyttiin tällä tavalla pelastamaan ja toisaalta olin ihan kauhuissani ja pettynytkin siihen etten saanut synnyttää "normaalisti".
Kun kuopus syntyi pari vuotta jälkeenpäin, palaset loksahti kohdilleen. Tajusin siinä vaiheessa vasta ettei se ollut niin tärkeää miten syntymä tapahtuu..
Kuopuksen syntymä oli ihana tapahtuma ja itkin ilosta ja helpotuksesta kun sain sen "tavallisenkin" synnytyksen kokea. Ja nyt meillä on kolme ihanaa ja tervettä lasta.
Hätäsektio on kyllä melko kauhukokemus, mutta mä ajattelen että selvisin siitä loppujen lopuksi aika hyvin. Mutta aikaa sen läpikäyminen ja varsinkin hyväksyminen tarvitsi!

ihana asenne sinulla pitäisi minunkin ajatella että sektio tehtiin minun ja vauvan parhaaksi, mutta jotenkin on sen vuoksi vaikea ymmärtää kun ei sitten mitään vikaa ollutkaan.

osasiko kukaan sanoa mistä tuo voimakas verenvuoto sinulla johtui?

 

[vieras]

1. Miksi hätäsektio tehtiin? Sain useita tajuttomuus/kouristuskohtauksia ja lopuksi lakkasin hengittämästä.

2. Miten reagoit kun sinulle kerrottiin joutuvasi sektioon? En ollut tietoinen asiasta...

3. Nukutettiinko sinut? Juu.

4. Tehtiinkö haava vaakaan vai suoraan? Pystyyn leikattiin.

5. Tuliko sinulle tai vauvalle ongelmia leikkauksen jälkeen? Ei vauvalle, mutta minulla oli kahden vuorokauden muistikatkos, hirveät traumat ja Olin tosi väsynyt pitkään. Olin revennyt, kohtu oli revennyt ja minut oli leikattu.

6. Mitkä ajatukset sinulla oli leikkauksen jälkeen ja ajan kuluessa? Että hieno juttu, että henki säästyi. Olin onnekas.

hurja kertomus :O osasiko kukaan kertoa mistä kouristukset johtuivat?

Minulla on jotain häikkää aivosähkökäyrässä. On ollut aina, lapsesta asti. Pelkäsin kuollakseni synnytystä, jotenkin vaistosin, että se on mulle liikaa. Kysyin monta kertaa lääkäreiltä, että entä jos saan kohtauksen... Mulle "luvattiin", että se menee hyvin ja kestät sen ja huolehditaan kivunlievityksestä sun kohdalla tosi tarkasti.

Hirveää tuossa on se, että synnytyssallissakaan mua ei kuunneltu. Kun olin jo krampannut ja purrut kielenikin, mun hätää ja paniikkia ei vieläkään huomioitu. Sitten en enää jaksanut taistella, annoin periksi. Vasta tajunnanmenetys ja hengityksen loppuminen sai vipinää kätilöön.

 

[kääkkis]

Ensimmäinen synnytykseni päätyi hätäsektioon.

1. vauvan sydänäänet hävisivät ( napanuora sotkussa kaulanympärillä)

2. ajattelin, että vauva kuoli

3. kyllä

4. navasta alaspäin

5. ei tullut, palauduimme molemmat hienosti

6. leikkauksen jälkeen vannoin, etten halua enää lapsia ja epäilin onko vauva edes omani, kun en nähnyt sen syntyvän. Toisaalta olin onnellinen, että pieni oli hengissä.

Mulla päädyttiin tohon, kun olin jo 7 cm auki. Oli käynnistetty synnytys ja muutenkin tosi raju tuohon saakka. Jälkeenpäin sain tietää että se STAN oli tehnyt useita hälytyksiä pitkin synnytystä ( vauvan sydänäänten tarkkailululaite). Toisessa raskaudessa pyysin lääkäreitä aina tarkistamaan napanuoran, ettei ole kaulan ympärillä. Toinen synnytys pyyhki kaiken pahan mielestä, koska sujui hirmu kontrolloidusti vaikka päättyikin imukuppiin. Olin hirmu onnellinen, eikä jäänyt mitään traumoja tästä jälkimmäisestä. Valmistauduinkin paljon paremmin jälkimmäiseen ja aivopesin itseäni, että kaikki sujuu hyvin

 

[hup]

1. Hätäsektio tehtiin, koska vauvan sydänäänet romahtivat.
2. Olin kauhuissani, mutta toisaalta myös helpottunut.
3. Nukutettiin.
4. Pystyyn tehtiin haava.
5. Vauvalla ja minulla oli kaikki hyvin.
6.Olin tietenkin helpottunut, että vauva ja minä selvisimme hengissä ja terveinä.

 

[tyyhtynen]

1. Miksi hätäsektio tehtiin?

Vauvan sydänäänet romahtivat kun istukka irtosi osittain ilman syytä.

2. Miten reagoit kun sinulle kerrottiin joutuvasi sektioon?

En ehtinyt sitä tajutakaan, matkalla leikkaukseen kyllä alkoi itkettää kun hoitohenkilökunnalla oli hätä.

3. Nukutettiinko sinut?

Joo.

4. Tehtiinkö haava vaakaan vai suoraan?

Vaakaan. Naistenklinikalla leikattiin.

5. Tuliko sinulle tai vauvalle ongelmia leikkauksen jälkeen?

Ei.

6. Mitkä ajatukset sinulla oli leikkauksen jälkeen ja ajan kuluessa?

Olin todella helpottunut, että kaikki meni hyvin ja tyttö tuli maailmaan hengissä. Kotiin tultua kävin synnytystä läpi monta kertaa kauhuissani riskistä mikä siinä oli ollut, mutta kiitollisena siitä että kaikki meni hyvin.

 

[hm]

Hätäsektion kokeneet, mulla olisi teille kysymyksiä:
1. Miksi hätäsektio tehtiin? vauvalla tulehdus samoin minulla,vesien menosta 36h

2. Miten reagoit kun sinulle kerrottiin joutuvasi sektioon?pelotti olin 40 asteen kuumessa joten en jaksannut hirveästi pistään vastaan..

3. Nukutettiinko sinut?
ei
4. Tehtiinkö haava vaakaan vai suoraan? vaakaan

5. Tuliko sinulle tai vauvalle ongelmia leikkauksen jälkeen?
kyllä,lapsi 2viikkoa keskoskaapissa hengitystietulehduksen takia 50% jäädä henkiin,minä menetin paljon verta+tulehdus
6. Mitkä ajatukset sinulla oli leikkauksen jälkeen ja ajan kuluessa?
onneksi sektio tehtiin muuten lapsi olisi kuollut,..synnytyspelko jäi

 

[tyyhtynen]

Niin, tosiaan lapsivesi oli mennyt edellisenä päivänä, odottelin sairaalassa käynnistystä ja olin rutiininomaisesti sydänkäyrässä, kun vauvan sydänäänet alkoivat huonota ja yhtäkkiä romahtivat. Itse en välttämättä olisi tiennyt, että mitään on pielessä kun verenvuotoakaan ei tullut (lapsivesi oli kuitenkin ollut veristä ) vaan mulla oli ainoastaan monen minuutin heikkoja supistuksia jotka ei lauennut. Mut eihän ensikertalaisena tiennyt mikä oli normaalia. Onneksi loppu hyvin kaikki hyvin.

 

[tuplamamma]

ihana asenne sinulla pitäisi minunkin ajatella että sektio tehtiin minun ja vauvan parhaaksi, mutta jotenkin on sen vuoksi vaikea ymmärtää kun ei sitten mitään vikaa ollutkaan.

osasiko kukaan sanoa mistä tuo voimakas verenvuoto sinulla johtui?

Mitään kunnon selvitystä en asiaan saanu, mut lääkäri arvuutteli et saattoi tulla jostain minun ja vauvan välisistä suonista jotka oli kasvanu kalvoihin kiinni ja venyessään repeilivät.

Kauanko sulla on tästä sektiosta?

 

[ap]

1. Miksi hätäsektio tehtiin? Sain useita tajuttomuus/kouristuskohtauksia ja lopuksi lakkasin hengittämästä.

2. Miten reagoit kun sinulle kerrottiin joutuvasi sektioon? En ollut tietoinen asiasta...

3. Nukutettiinko sinut? Juu.

4. Tehtiinkö haava vaakaan vai suoraan? Pystyyn leikattiin.

5. Tuliko sinulle tai vauvalle ongelmia leikkauksen jälkeen? Ei vauvalle, mutta minulla oli kahden vuorokauden muistikatkos, hirveät traumat ja Olin tosi väsynyt pitkään. Olin revennyt, kohtu oli revennyt ja minut oli leikattu.

6. Mitkä ajatukset sinulla oli leikkauksen jälkeen ja ajan kuluessa? Että hieno juttu, että henki säästyi. Olin onnekas.

hurja kertomus :O osasiko kukaan kertoa mistä kouristukset johtuivat?

Minulla on jotain häikkää aivosähkökäyrässä. On ollut aina, lapsesta asti. Pelkäsin kuollakseni synnytystä, jotenkin vaistosin, että se on mulle liikaa. Kysyin monta kertaa lääkäreiltä, että entä jos saan kohtauksen... Mulle "luvattiin", että se menee hyvin ja kestät sen ja huolehditaan kivunlievityksestä sun kohdalla tosi tarkasti.

Hirveää tuossa on se, että synnytyssallissakaan mua ei kuunneltu. Kun olin jo krampannut ja purrut kielenikin, mun hätää ja paniikkia ei vieläkään huomioitu. Sitten en enää jaksanut taistella, annoin periksi. Vasta tajunnanmenetys ja hengityksen loppuminen sai vipinää kätilöön.

Sinulla oli kyllä todella rankka kokemus ei ne lääkäritkään tosiaan ole mitään kaikkitietäviä. Minun mielestäni heidän tulisi enemmän kuunnella äitiä itseään ja ottaa äidin pelot tosissan

 

[vierasko]

Menin rv 42+0 synnytyksen käynnistykseen. Tunnin kuluttua Cytotecin asettamisesta kätilö tuli tarkistamaan sydänkäyrää ja huomasi sydänäänien romahtaneen supistuksen aikana. En muista sykelukemaa. Myöhemmin selvisi, että napanuora oli kalvokiinnitteinen ja että se oli kietoutunut vauvan kaulan ympärille.

Huoneeseen tuli useita henkilöitä, jotka käskivät minun vaihdella asentoa yms. ja tarkkailivat samalla vauvan sykettä. Olin ihan shokissa ja jostain pumpulin takaa tajusin, että minun sanottiin joutuvan leikkaukseen.

Lähdimme huoneesta ovet paukkuen, kuin tv-sarjoissa ikään. Syöksyin sairaalan käytävällä pää edellä, sängyssä maaten, ja joku huusi koko ajan "Hätäsektio! Hätäsektio!" ihmisten siirtyessä pois tieltä. Kun näin oleskelutilassa tuoreita vanhempia vauvoineen, jouduin paniikkiin. Hyperventiloin ja tärisin. Sänkyäni jalkopäässä ohjaava nainen puristi minua rauhoittavasti jalasta ja katsoi myötätuntoisesti.

Saliin päästessämme olin niin kauhuissani, että toivoin vain pääseväni pois. Olin varma vauvani kuolleen ja olisin voinut tappaa itseni. Ihan todella. Minulle annettiin happea, jota haukoin toivoen sen olevan nukutuslääke. Pian sen jälkeen minulle onneksi laitettiinkin nukutusmaski. Haava tehtiin pystyyn.

Vauva oli onneksi terve, pisteitä hän sai yhdeksän.

Heräsin leikkauksen jälkeen täydessä paniikissa, koko nukutusvälin olen ollut ihan poissa. Lisäksi kipulääkitykseni ei ollut ihan kohdallaan, sillä tuska vatsan seudulla oli hirveä! Kuin jotain olisi räjähtänyt sisälläni. Vaikka minulle vakuuteltiin vauvani olevan kunnossa, uskoin heidän valehtelevan minulle koska "olin siinä tilassa". Heräilin aina välillä kauhuissani ja kyselin vauvastani. Lopulta joku kävi näyttämässä häntä minulle. Mieleni rauhoittui vähän, mutta kärtin pääsyä synnyttäneiden osastolle niin kauan, että he suostuivat ja pääsin heräämöstä illalla kahdeksan jälkeen. Mieheni kertoi, että minut olisi pidetty seuraava yö heräämössä.

Olen aina ollut leikkauskammoinen ja sektio, varsinkin hätäsellainen, oli painajainen. Olin monta viikkoa kipeä ja haava inhotti ja kammotti. Sektio oli suuri pettymys. Koen itseni vähän puutteelliseksi, tavallaan vajaaksi äidiksi. Toivon kovasti saavani joskus synnyttää.

Hätäsektio on tällä hetkellä, lapsen ollessa 2,5 vuotta, kaukainen muisto. Epäilen kuitenkin, että seuraavan raskauden koittaessa joudun käsittelemään edellistä kokemustani.

 

[ap]

ihana asenne sinulla pitäisi minunkin ajatella että sektio tehtiin minun ja vauvan parhaaksi, mutta jotenkin on sen vuoksi vaikea ymmärtää kun ei sitten mitään vikaa ollutkaan.

osasiko kukaan sanoa mistä tuo voimakas verenvuoto sinulla johtui?

Mitään kunnon selvitystä en asiaan saanu, mut lääkäri arvuutteli et saattoi tulla jostain minun ja vauvan välisistä suonista jotka oli kasvanu kalvoihin kiinni ja venyessään repeilivät.

Kauanko sulla on tästä sektiosta?

sektiosta on kohta kaksi vuotta. Haluaisin jo alkaa miettimään toista raskautta, mutta en tosiaan tiedä uskallanko

 

[ap]

Menin rv 42+0 synnytyksen käynnistykseen. Tunnin kuluttua Cytotecin asettamisesta kätilö tuli tarkistamaan sydänkäyrää ja huomasi sydänäänien romahtaneen supistuksen aikana. En muista sykelukemaa. Myöhemmin selvisi, että napanuora oli kalvokiinnitteinen ja että se oli kietoutunut vauvan kaulan ympärille.

Huoneeseen tuli useita henkilöitä, jotka käskivät minun vaihdella asentoa yms. ja tarkkailivat samalla vauvan sykettä. Olin ihan shokissa ja jostain pumpulin takaa tajusin, että minun sanottiin joutuvan leikkaukseen.

Lähdimme huoneesta ovet paukkuen, kuin tv-sarjoissa ikään. Syöksyin sairaalan käytävällä pää edellä, sängyssä maaten, ja joku huusi koko ajan "Hätäsektio! Hätäsektio!" ihmisten siirtyessä pois tieltä. Kun näin oleskelutilassa tuoreita vanhempia vauvoineen, jouduin paniikkiin. Hyperventiloin ja tärisin. Sänkyäni jalkopäässä ohjaava nainen puristi minua rauhoittavasti jalasta ja katsoi myötätuntoisesti.

Saliin päästessämme olin niin kauhuissani, että toivoin vain pääseväni pois. Olin varma vauvani kuolleen ja olisin voinut tappaa itseni. Ihan todella. Minulle annettiin happea, jota haukoin toivoen sen olevan nukutuslääke. Pian sen jälkeen minulle onneksi laitettiinkin nukutusmaski. Haava tehtiin pystyyn.

Vauva oli onneksi terve, pisteitä hän sai yhdeksän.

Heräsin leikkauksen jälkeen täydessä paniikissa, koko nukutusvälin olen ollut ihan poissa. Lisäksi kipulääkitykseni ei ollut ihan kohdallaan, sillä tuska vatsan seudulla oli hirveä! Kuin jotain olisi räjähtänyt sisälläni. Vaikka minulle vakuuteltiin vauvani olevan kunnossa, uskoin heidän valehtelevan minulle koska "olin siinä tilassa". Heräilin aina välillä kauhuissani ja kyselin vauvastani. Lopulta joku kävi näyttämässä häntä minulle. Mieleni rauhoittui vähän, mutta kärtin pääsyä synnyttäneiden osastolle niin kauan, että he suostuivat ja pääsin heräämöstä illalla kahdeksan jälkeen. Mieheni kertoi, että minut olisi pidetty seuraava yö heräämössä.

Olen aina ollut leikkauskammoinen ja sektio, varsinkin hätäsellainen, oli painajainen. Olin monta viikkoa kipeä ja haava inhotti ja kammotti. Sektio oli suuri pettymys. Koen itseni vähän puutteelliseksi, tavallaan vajaaksi äidiksi. Toivon kovasti saavani joskus synnyttää.

Hätäsektio on tällä hetkellä, lapsen ollessa 2,5 vuotta, kaukainen muisto. Epäilen kuitenkin, että seuraavan raskauden koittaessa joudun käsittelemään edellistä kokemustani.

aika pitkälti siis samanlainen kokemus kuin minullakin. Oikeastaan sen jälkeen kun heräsin nukutuksesta kaikki on vähän usvan peitossa, varmaan kovien särkylääkkeidenkin takia. Muistan kun vauva tuotiin syömään ensimmäistä kertaa ja oli sellainen epätodellisuuden tunne.."Onko tämä pieni varmasti minun".