A
"aapee"
Vieras
Ostin yhden takin lapselleni. Myyjä asui kauempana Helsingistä (noin 50 km meiltä) ja pyysin postittamaan.
Hän ensin vastasi, että joo, mutta heti kohta lähetti uuden viestin, että hän on tulossa kyllä viikon päästä maanantaina käymään kylässä pojallaan, joka asuu meiltä noin 20 min bussimatkan päässä. Hän jättää takin pojalle. Kuulemma voin maksaakin pojalle sen takin ja hän laittaa mulle pojan puhelinnumeron, kun on vienyt.
OK. En ollut kerennyt maksaa vielä.
Kuitenkin jo viikonloppuna kun olin työpaikan kurssilla, hän tekstasi että hän on nyt käymässä koko päivän jollain tutulla, joka asuu myös Helsingissä, mutta ihan toisella puolella, ei minkään helpon matkan päässä (pari vaihtoa), ja en tunne sitä aluetta kovin hyvin. Kirjoitin takaisin, että olen kurssilla iltaan asti ja äkkiseltään katsottuna se käyminen siellä kyläpaikassa sen jälkeen vie multa 3 h aikaa julkisilla, enkä oikein jaksaisi sitä kurssin päätteeksi, kun kurssi jatkuu vielä aamullakin. Ja että haen kyllä takin siltä pojalta sitten tai voi postittaa, maksan postikulut. Hän kuittasi että ok, hän vie pojalle.
Maanantaina hän laittoi tekstarin, että tässä pojan numero. Tekstasin pojalle, että hakisin keskiviikkona (tiistaina oli harrastusmenoja). Poika laittoi viestin, että hän ei ole kotona silloin. Ehdotin torstaita. Hän vastasi että hän tuo sen mulle torstaina, kun on muutenkin käymässä läheisessä kauppakeskuksessa autolla (meiltä 1 km). No mikäpäs siinä.
Äiti tekstasi mulle torstaina, kun odottelin poikaa kotona, että kuuli että poikansa on nyt tuomassa sitä takkia minulle. Ja toivottavasti hän saa vaivan palkkaa tuomisesta, ja että tästä olikin nyt heille enemmän vaivaa kuin hän arvasi.
No ei mulla ollut käteistä kuin se tasasumma. Laitoin viestin, etten pyytänyt häntä tuomaan sitä, hän tarjoutui itse. Ja ettei ole käteistä kotona kuin se tasasumma.
Poika kumminkin toi, vaikka epäilin ettei tuo nyt. Annoin rahat ja pahoittelin ettei ole käteistä vaivanpalkaksi.
Mikä hitto tuo kuvio oli? Mies arveli että ei voi ottaa tililleen rahaa sossujen takia ja yritti tuolleen saada lisää.