harvinainen heterotooppinen raskaus

Voisitteko kertoa harvinaisesta yhdistelmäraskaudesta. Minulla epäillään sellaista ja kohdunulkopuolinen leikattiinkin viikonloppuna pois. Minulta on poistetyu molemmat munajohtimet johtuen näissä olleista raskauksista. Nyt viimeksi extran lisäksi, mulla on todettu kohdun olevan normaalia paksumpi ja ultrassa pientä kirkastumaa jonka takia epäily myös kohdunsisäisestä raskaudesta. Hcg arvoni oli lauantaina klo 13 1080 ja su klo 7.00 otetussa reilu 1200. Perjantaina minulta otetaan uusi hcg. Mutta olen yrittänyt etsiä tietoa yhdistelmäraskaudesta mutten löydä.
 
Hei vaan,

kiitos kysymyksestäsi.

Onpa sinulla käynyt huono tuuri! Toivottavasti tilanne on jo selkiytynyt kohdallasi.

Oikeastaan en minäkään kovin paljon osaa tuosta asiasta kertoa mutta tokihan tuo mahdollista on, etta kaksi hedelmöittynyttä munasolua on kulkeutunut vain eripaikkaan eli toinen jäänyt kohdun ulkoiseksi ja toinen kiinnittynyt kohdun limakalvolle eli sinne minne pitäisikin. Uskoisin, että todella harvinainen tilanne ja tosi huono tuuri että näin käy.
Kannattaa, ja kuten varmasti oletkin jo tehnyt, keskustella asiasta lisää hoitavassa sairaalassa ja lääkärin kanssa. Luulisin, että hän osaisi asiasta kertoa tarkemmin ja enemmän.
 
Täällä yksi nainen,
jolla on ollut jo kahdesti heterotooppinen raskaus ja kerran "kornu stump" -raskaus. On käsittämättömän monta "väärää" paikkaa, jonne alkio voi kiinnittyä :(
Huonoa tuuria, sanovat lääkärit.
Erittäin harvinaista, sanovat lääkärit.
Huoh, kyllä harmittaa.

Nyt johdottomana IVF-hoitoja läpikäymässä, toivottavasti "papusella" ois jollain kerralla se navigaattori mukanaan ja toiminnassa ;)
1.IV ja 1.PAS takana ja pp4 menossa <3
 

Yhteistyössä