Ä
äityliinikoo
Vieras
Olen olut niin paska äiti esikoiselle. Mä olen vain tiuskinut, huutanut lapselle. Olen ollut omasta mielestäni aina aggressiivisen vihainen ja menettänyt hermoni nopeasti.
Mutta ei ole mitään muistoja esikoisen vauva ja taapero ajalta , että olisin halinut, rakastanut yms.
Ottanut syliin , kuunnellut hänen sanomisiaan, katsonut silmiin ja auttanut pientä kun tarvitsee apua.
Mulla ei siis ole näistä hyvistä asioista mitään muistoa.
Muistan vain huolen, väsymysken, oman vittumaisuuden, yksinäisyyden, mustan tulevaisuuden ajatukset.
Nyt lapsia on jo kolme. Itkua väännän kun en voi daada esikoisen vauva aikoja takaisin ja antaa hänelle tervettä äitiä.
Mieheni nauroi puheilleni. Hänen mielestään olen ollut pitkäjännitteinen, suunnitelmallinen ja huolehtiva äiti.
Miksi mä en muista näitä asioita?
Esikoinen on nyt 9 vuotta.
Sain lääkityksen add:n sekä unettomuuteen ja masennukseen. Add lääkitys on purettu sillä elämä on seesteistä kun en juo kahvia, syö liikaa sokeria / hiilaria eli verensokeri tasapainossa ja muistan juoda nestettä. Diagnoosi oli ehkä liian äkkinäinen Add kannalta.
Nyt kun olen äitinä hyvä häpeän mennyttä syvästi. Miksi en hakenut apua aiemmin vaan toisen lapsen myötä? Vai kuvittelenko vihani määrän liian suureksi todellisuudesta.
Mutta ei ole mitään muistoja esikoisen vauva ja taapero ajalta , että olisin halinut, rakastanut yms.
Ottanut syliin , kuunnellut hänen sanomisiaan, katsonut silmiin ja auttanut pientä kun tarvitsee apua.
Mulla ei siis ole näistä hyvistä asioista mitään muistoa.
Muistan vain huolen, väsymysken, oman vittumaisuuden, yksinäisyyden, mustan tulevaisuuden ajatukset.
Nyt lapsia on jo kolme. Itkua väännän kun en voi daada esikoisen vauva aikoja takaisin ja antaa hänelle tervettä äitiä.
Mieheni nauroi puheilleni. Hänen mielestään olen ollut pitkäjännitteinen, suunnitelmallinen ja huolehtiva äiti.
Miksi mä en muista näitä asioita?
Esikoinen on nyt 9 vuotta.
Sain lääkityksen add:n sekä unettomuuteen ja masennukseen. Add lääkitys on purettu sillä elämä on seesteistä kun en juo kahvia, syö liikaa sokeria / hiilaria eli verensokeri tasapainossa ja muistan juoda nestettä. Diagnoosi oli ehkä liian äkkinäinen Add kannalta.
Nyt kun olen äitinä hyvä häpeän mennyttä syvästi. Miksi en hakenut apua aiemmin vaan toisen lapsen myötä? Vai kuvittelenko vihani määrän liian suureksi todellisuudesta.
