Harmittaa eskaritytön puolesta... kaveriasiaa siis

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kaisla
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kaisla

Vieras
Eli tyttö aloitti syksyllä eskarissa. oli ennen pph:lla. Mennyt alkuvaikeuksien jälkeen eskariin mielellään ja kavereitakin riittänyt kivasti. Torstaina yksi kavereista oli meillä jälleen leikkimässä, kaikki meni kivasti. Perjantaina sitten ei kaveria ollut eskarissa löytynytkään ja tämäkin meillä torstaina kyläillyt oli sanonut ettei halua olla tyttömme kanssa ja että tämä on tyhmä... Kaveri kun oli silloin toisen tytön kanssa. Ope oli tämän kuullut ja kieltänyt nimittelemästä sekä pyytänyt ottamaan tyttömme mukaan leikkiin, ja nämä olivat vastahakoisesti ottaneet mutta puhuneet vain tosiilleen yms.


Nyt tyttö ei halua mennä eskariin kun "kukaan ei halua olla hänen kanssaan". Itsellänikin paha mieli. Tämä taitaa kuitenkin olla lasten arkipäivää. Miten te muut toimitte tällaisissa tilanteissa? Miten lohdutatte omaa lastanne? Entä yritättekö muuten vaikuttaa tilanteeseen ja jos, niin miten?
 
Musta tuntuu, että varsinkin tyttöjen maailma on jo tuossa iässä melko julma. Itse olen opettanut tytölleni "hälläväliä" asennetta. Että jos joku sanoo tyhmäksi se on sitä ite (lapsellista joo) ja ei kannata välittää jos joku haukkuu tai ilkeilee. Että itse aktiivisesti kysyisi jotain muuta leikkimään jos se yleisin kaveri ei ole paikalla.
 
Tytöillä varmaan esiintyykin tuota useammin kuin pojilla. Vaikka tyttösi olisi hyvä kaveri hänen kanssaan joka teillä oli leikkimässä, niin toisen kaverin ollessa paikalla jätetään sitten yksi syrjään.

Kannusta vaan lastasi rohkeasti mukaan, ja kysymään että voiko tulla mukaan leikkiin. Myös eskariopen tehtävä on katsoa ettei kukaan jää tahtomattaan yksin. Pahalta se tuntuu aina oman lapsen puolesta, mutta yleensä ne on kuitenkin ihan ohimeneviä juttuja, ja seuraavana päivänä on eri kaverit taas. :)
 
Joo tätä olen itsekin yrittänyt sanoa (se joka sanoo toista on ite jne). Tyttömme yrittää vaan niin kovasti itse olla reilu kaveri toisiille, että toisten lapsellinen käytös tuntuu pahalta. Lisäksi on vielä vähän arka hakemaan muita leikkiin, odottaa ennemminkin että häntä pyydetään. Mutta siihenkin olen yrittänyt kannustaa, pyytämään itse muita leikkiin siis.


Alkuperäinen kirjoittaja -:
Musta tuntuu, että varsinkin tyttöjen maailma on jo tuossa iässä melko julma. Itse olen opettanut tytölleni "hälläväliä" asennetta. Että jos joku sanoo tyhmäksi se on sitä ite (lapsellista joo) ja ei kannata välittää jos joku haukkuu tai ilkeilee. Että itse aktiivisesti kysyisi jotain muuta leikkimään jos se yleisin kaveri ei ole paikalla.

 
No niin taitaa olla, kiitos rohkaisusta :)

Alkuperäinen kirjoittaja Kamala:
Tytöillä varmaan esiintyykin tuota useammin kuin pojilla. Vaikka tyttösi olisi hyvä kaveri hänen kanssaan joka teillä oli leikkimässä, niin toisen kaverin ollessa paikalla jätetään sitten yksi syrjään.

Kannusta vaan lastasi rohkeasti mukaan, ja kysymään että voiko tulla mukaan leikkiin. Myös eskariopen tehtävä on katsoa ettei kukaan jää tahtomattaan yksin. Pahalta se tuntuu aina oman lapsen puolesta, mutta yleensä ne on kuitenkin ihan ohimeneviä juttuja, ja seuraavana päivänä on eri kaverit taas. :)

 
Alkuperäinen kirjoittaja -:
Musta tuntuu, että varsinkin tyttöjen maailma on jo tuossa iässä melko julma. Itse olen opettanut tytölleni "hälläväliä" asennetta. Että jos joku sanoo tyhmäksi se on sitä ite (lapsellista joo) ja ei kannata välittää jos joku haukkuu tai ilkeilee. Että itse aktiivisesti kysyisi jotain muuta leikkimään jos se yleisin kaveri ei ole paikalla.

Hitsit, kun taas joudun lukematta koko ketjua vastaamaan vähän ohi aiheen, mutta aihetta sipaisten. Tuo kommenttisi (lapsellista joo) ei ole muuten totta. Etkä sä itsekään varmaan opettaisi lapsellesi tällaista, jos tietäisit sen olevan tyhmää tai lapsellista. Tiedät oikeesti, että näin on. Se on ihan totisinta totta, että jos joku sanoo tyhmäksi, se on sitä itse (tyhmä-sanan tilalle voi laittaa ihan minkä adjektiivin tahansa ). Kaikki me sanomme toisesta sitä, mitä näemme itsessämme, mutta emme sitä uskalla tunnustaa. Meitä ärsyttää toisessa eniten se, mikä eniten muistuttaa meidän omia ärsyttäviä piirteitä, miltä me emme kuitenkaan halua itsessämme nähdä. Anteeksi off-topic... herkistyin. :)
 
Kaislalle vielä.. Vaikka se tuntuu kuinka vaikealta, sä voit tässä tilanteessa vain kannustaa ja tukea. Antaa hänen ymmärtää, että sulle hän on aina tärkeä, ja sinulle voi tulla puhumaan aina, jos tuntuu pahalta tai kertoa ilon aiheista. Lapsesi opettelee nyt itsenäistymistä, ja vaikka tämä saattaakin kuulostaa jonkun mielestä kurjalta, mutta lapsen on itse opittava se, että se, kenen kanssa hän leikki eilen ei välttämättä leikikään hänen kanssaan huomenna. Että on pärjättävä myös itse ja olla riippumaton kaverin mielipiteestä. Jos toinen ei tänään enää haluakaan olla hänen kanssa, niin hän voi leikkiä jonkun toisen kanssa tai itsekseen. Se on pitkä ja joillekin hyvin tuskallinen, mutta erittäin tärkeä kehitysvaihe, joka on jokaisen käytävä. Ja mitä pikemmin, sen parempi. Tiedän myös aikuisia ihmisiä, joilta on tää prosessi jäänyt kesken. Sellaiset ihmiset takertuvat aikuisena liikaa toisiin ihmisiin, mistä kärsivät heidän kaveri- ja parisuhteensa läpi elämän. Muista, että sä kasvatat aikuista, et lasta. Ja ole hänen tukena silloin, kun hän sitä tarvitsee.


Jos sua yhtään lohduttaa, niin minunkin esikoislapsi on nyt eskarissa. :)
 
No joo, kyllähän tuollanen kirpasee...MUTTA kokemus on osoittanut, että kaveruussuhteet muuttuvat hyvinkin nopeasti..aamulla joku kamu tuottaa päänvaivaa ja iltapäivällä tämä sama kamu onkin jo bestis...että en kehottais menemän ihan täysillä mukaan lapsen fiiliksiin vaan kannustaisin reippaasti menemään. =)
 
Joo, näinhän se on. Ja tyttö todellakin puhuu paljon, suorastaan vuodattaa kaikki murheensa minulle, mikä on välillä aika raskastakin kuunneltavaa. Mutta täytyy vain yrittää iloita siitä että ylipäänsä puhuu ja kannustaa siihen jatkossakin. Tyttöni on päässyt aina kavereiden suhteen aika "helpolla"; pph:lla ei tällaista ongelmaa ollut ja eskarin alkukin mennyt aika mukavasti. Mutta joskushan nämä tällaiset asiat tulevat esiin, valitettavasti.


Alkuperäinen kirjoittaja toinen näkökulma:
Kaislalle vielä.. Vaikka se tuntuu kuinka vaikealta, sä voit tässä tilanteessa vain kannustaa ja tukea. Antaa hänen ymmärtää, että sulle hän on aina tärkeä, ja sinulle voi tulla puhumaan aina, jos tuntuu pahalta tai kertoa ilon aiheista. Lapsesi opettelee nyt itsenäistymistä, ja vaikka tämä saattaakin kuulostaa jonkun mielestä kurjalta, mutta lapsen on itse opittava se, että se, kenen kanssa hän leikki eilen ei välttämättä leikikään hänen kanssaan huomenna. Että on pärjättävä myös itse ja olla riippumaton kaverin mielipiteestä. Jos toinen ei tänään enää haluakaan olla hänen kanssa, niin hän voi leikkiä jonkun toisen kanssa tai itsekseen. Se on pitkä ja joillekin hyvin tuskallinen, mutta erittäin tärkeä vaihe, joka on jokaisen käytävä. Ja mitä pikemmin, sen parempi. Tiedän myös aikuisia ihmisiä, joilta on tää prosessi jäänyt kesken. Sellaiset ihmiset takertuvat aikuisena liikaa toisiin ihmisiin, mistä kärsivät heidän kaveri- ja parisuhteensa läpi elämän. Muista, että sä kasvatat aikuista, et lasta. Ja ole hänen tukena silloin, kun hän sitä tarvitsee.


Jos sua yhtään lohduttaa, niin minunkin esikoislapsi on nyt eskarissa. :)

 

Yhteistyössä