Harkitkaa vielä 3 kertaa pidättekö koiraa lapsiperheessä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mikä siinä on,että nämä koira ihmiset aina jaksaa vedota siihen,että kyllä ihmisetkin on julmia on kuitenkin aika pieni prosentti ihmisistä ketkää vauvaansa pahoin pitelee jos ruvetaan vertaamaan kuinka monta kertaa koirat ovat lapsien päälle hyökänneet!

Ei tosiaan ole. Mä suorastaan ihmettelen, miten harva koira on purrut, kun olen katsellut ihmisten suhtautumista koiriin.
Naapuriperheessäkin kasvatellaan labradorinnoutajaa niin, että sen kanssa "jutellaan" kun se on tehnyt pahojaan. Nää "tuhmuudet" alkaa olla jo sitä luokkaa, että nappaa omistajaltaan leivän kädestä, nylkyttää omistajaansa, murisee jos omistaja yrittää käskeä sitä pois sängyltään.
 
Briteissä on myös eri kulttuuri kasvattaa koiria, käykää vaikka katsomassa. Koira ei ole enää koira vaan enemmänkin ihminen siellä. Joidenkin kauppojen ovella oli teksti suunnilleen näin: dogs are very welcome! Siis muidenkin kuin lemmikkieläin kauppojen. Onneks ei sentään ruokakaupoissa ollut koiria. Koiria on myös tosi paljon.

Koira ja lapset vaatii yhdessä ja erikseen valvontaa. Varsinkin vauvojen kanssa pitää olla varovainen, ja pienten lasten. Meillä lapsi osaa pitää koiran kurissa, poika on 15v.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mikä siinä on,että nämä koira ihmiset aina jaksaa vedota siihen,että kyllä ihmisetkin on julmia on kuitenkin aika pieni prosentti ihmisistä ketkää vauvaansa pahoin pitelee jos ruvetaan vertaamaan kuinka monta kertaa koirat ovat lapsien päälle hyökänneet!

Siksi että koira ei ole tarkoituksella "paha" tai tarkoituksella "ilkeä". Jos tuntisi koiria, niin tietäisi, että niillä ei edes ole sellaista kuin "huono päivä", ne tervehtii oman perheen väkeä aina iloisesti, siis ihan aina! Ihminen taas osaa tietoisesti olla paha, ilkeä, vittumainen. Jopa omalle lapselleen.

Ruvetaan vaan vertaamaan prosentteja. Kuinka usein koira käy lapsen päälle niin että voidaan verrata "pahoinpitelyyn"? Suomessa? Kerro lukuja, niin lasketaan ne prosentit.
Yllä oli jo, että aikuinen pahoinpitelee lapsen pysyvästi 300 kertaa vuodessa. Koiria on suomessa kennelliiton mukaan noin puoli miljoonaa. Miten kummassa ne eivät ole lööpeissä jatkuvasti, mokomat saatanat ihmisten joukossa, jotka odottavat vain oikeaa hetkeä ihmisen syömiseen! :laugh:

Pidän siis ihmisen tekemää pahaa moninkertaisesti hirveämpänä asiana... ja ihmisen, aikuisen vastuullahan se koirankin tekeminen on. Lähestulkoon aina olisi koiranpurema ollut vältettävissä, jos aikuinen olisi toiminut oikein. Siksi en ymmärrä koirien syyllistämistä. Vääränlaiset ihmiset ottaa koiria kun eivät tajua, että ne ovat eläimiä, eivät vauvoja.
Koiraa ei voi syyttää teoistaan koska se ei ole samalla lailla moraalinen olento kuin aikuinen ihminen. Piste.
 
Mulla tuli ihan sama mieleen, kun jollekkin tuolla ylempänä. Siis koira on yrittänyt palauttaa yksin jääneen lauman jäsenen takaisin muiden luo! Sukulaisen saman rotuinen koira yrittää tehdä samoin siis pitää ihmiset paimentamalla yhdessä läjässä. Jos joku on sen mielestä liian kaukana lähtee koira tätä hakemaan.
En koiran tekoa puolusta, mutta vauvan äiti on tässä se joka mokasi. Todella harmi on se että seurauksista kärsii lapsi ja koira.
Mutta tämänkin jutun jälkeen meillä koirat tulee pysymään vaikka lapsi onkin!
 
Alkuperäinen kirjoittaja km:
Yks tuollainen tapaus ei tee kaikkia koiria samanlaisiksi. Jos tolla perusteella ei koiraa voi ottaa perheeseen niin myöskään pienten lasten vanhemmat ei KOSKAAN saa ottaa tippaakaan viinaa, kun sen takia yksikin lapsi menetti taannoin äitinsä. Marginaalitapauksia turha yleistää.


Joten alkoholi pois kokonaan kun on pieniä lapsia. Miks täälä ei vaahdota samaan tapaan tosta alkoholista ja pienistä lapsista??!!
 
Mä tunnen henkilökohtaisesti useita ko. rodun edustajia. Osa on lapsiperheissä. Ongelmia on ajoittain tuottanut kova tarve pitää lapset yhdessä rykelmässä esim. pihaleikeissä. Muutamaan otteeseen on ollut jopa jalkojen näykkimistä. Paimentamisen tarve on kuitenkin paimenkoiralla siellä jossain - useimmiten. Vahvaviettisellä koiralla yllättäväkin tilanne voi sen laukaista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Alaston lohikäärme:
OT,mut ooppeli se on eikä mikään vauxhalli.

Ja olen kyllä ottamassa uutta koiraa lapsiperheeseemme. Ja vielä laumista.

Vauxhall on isobritannilainen automerkki, jonka autot on nykyään Opelin malleja, nimi vaan erilainen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Caramint:
Alkuperäinen kirjoittaja Alaston lohikäärme:
OT,mut ooppeli se on eikä mikään vauxhalli.

Ja olen kyllä ottamassa uutta koiraa lapsiperheeseemme. Ja vielä laumista.

Vauxhall on isobritannilainen automerkki, jonka autot on nykyään Opelin malleja, nimi vaan erilainen.

Mä tiedän, että ne on. Ihan sama kinneri tekniikaltaan, mut koppa on ihan inan erilainen.
 
Senkö perusteella, että taas kerran yksi koko maailman kaikista koirista aiheutti vakavia vammoja ? Tunnetko tuon koiran ja tiedätkö kuika se ollaan koulutettu ja kohdeltu ? Tai tunnetko edes tuon koiran omistajan, kun kerran älyät asian niin vakavasti ?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hukka-Musti:
Senkö perusteella, että taas kerran yksi koko maailman kaikista koirista aiheutti vakavia vammoja ? Tunnetko tuon koiran ja tiedätkö kuika se ollaan koulutettu ja kohdeltu ? Tai tunnetko edes tuon koiran omistajan, kun kerran älyät asian niin vakavasti ?

Joten asia rehellisesti hallussa :-)
 
Alkuperäinen kirjoittaja meah:
En aio harkita.
Koira on ja pysyy siinä, missä kani, kissat, kanat, kukot ja hevosetkin.

Yksittäistapauksia on ja tulee olemaan.

Nyt kun riskit ovat kuitenkin yleisesti tiedossa, on vanhemmilla tietysti vastuu jos jotain sattuu.
 
!!! Tähänkin ketjuun pakko lisätä;


Tämäkin on voinut mennä näin: koira menee ystävällisellä mielellä autoon, koiramaiseen tapaan nuuhkii tuttua perheenjäsentä eli vauvaa, mahdollisesti nuolaisee kasvoja. Koira voi jopa ajatella, että sen tehtävä on "vahtia" vauvaa, kun se on jätetty yksin autoon.

Vauva kun on vauva, nappaa kiinni koiran naamasta ja puristaa sillä hämmästyttävällä voimalla mikä vauvalla nyrkeissään on. Tuonikäinen tekee niin kaikelle mitä saa kiinni! Arka paikka, vaikka koiran silmän läheltä tms.. Koira hätääntyy, siihen sattuu ja se säikähtää. Nappaa vaistomaisesti kiinni jalasta, jolloin lapsi tietysti potkii toisella jalallaan koiran päätä - yhtä vaistomaisesti. Ja edelleen koira puolustautuu.

Ei siinä tuon kummempaa tarvitse tapahtua. Lopputulos tosi surullinen. Ja johtopäätös se paljon toisteltu; lasta+koiraa ei ikinä valvomatta jätetä. Varsinkaan noin pientä lasta. Näiden uutisten tultua sitä on vain ihmisille vaikeampi ja vaikeampi joka kerta selittää, että tässäkin on todennäköisesti kyse ihmisen tyhmyydestä, ei koiran mielenvikaisuudesta.
 
meillä ainakin ihana koiruus joka tulee omien lasten kanssa toimeen tosi hienosti, mieleeni ei tulisi kuitenkaan ikinä luottaa että menisi yhtä hyvin vieraiden lasten kanssa...koira on laumaeläin ja oma perhe on lauma, jos valta-asiat ja muu on hyvin niin kaikki perheessä viihtyvät ja tietävät asemansa...
 
meillä ei ole koiraa,mutta mun vanhemmilla on montakin.mä en ikinä jätä mun lapsia ilman valvontaa niitten koirien seuraan,vaikka lapsiin tottuneita onkin ja rauhallisia koiria muutenkin.en kyllä jätä lapsia yksin minkään eläimen kanssa..ja jopa ihmisetkin joiden hoitoon lapseni annan valitsen tarkkaan :laugh:
 

Yhteistyössä