Harkitkaa vielä 3 kertaa pidättekö koiraa lapsiperheessä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Kowalski:
Alkuperäinen kirjoittaja Ssee:
"Koiralle teko merkitsi välitöntä lopettamista."
Olisihan hyvälle koiralle voinut etsiä jonkun toisen kodin edes, missä ei ole pikku lapsia!
Puolustuskynnet nousee esiin mulle, kun eläinten kannalta tehdään tuollaisia äkkipikaisia päätöksiä, ylipäätään mitä tahansa järjetöntä..

No tuota, kyllä tuollainen koira pitää lopettaa.

Olen samaa mieltä. Tosin haluaisin tietää vähän laajemmalti tästä tapauksesta. Lehdessä oli juuri punkkipantojen vaikutuksista koiriin. Pahimmillaan ne saivat aikaan todellisia käytöshäiriöitä. Pelkotiloja, aggressiivisuutta, sisäsiisteyshäiriöitä, suolisto-ongelmia ym. Tunnettuahan on että collie- tyyppiset koirat ovat herkkiä esimerkiksi ruiskeena annettaville loishäädöille.
Onkohan tässä jotakin tällaista takana?
Tai koiralla aivokasvain?
 
lapset ja koira(t) ei kuulu olla keskenään missään tilanteessa. toivottavasti pikkunen paraneen.

aatelkaas jos tuo koira ois ollukki se "hullu rotikka",siis palstan mukaan hullu. vaan kyseessä oliki joku muu rotu mutta teilauksia rodun suhteen ei ole viellä tullu?

meillä o ntällä hetkellä 4 koiraa, 1 sisäkoira ja 3 ulkona. keskenään eivät ole, eivätkä tule koskaan olemaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja -:
Alkuperäinen kirjoittaja Kowalski:
Alkuperäinen kirjoittaja Ssee:
"Koiralle teko merkitsi välitöntä lopettamista."
Olisihan hyvälle koiralle voinut etsiä jonkun toisen kodin edes, missä ei ole pikku lapsia!
Puolustuskynnet nousee esiin mulle, kun eläinten kannalta tehdään tuollaisia äkkipikaisia päätöksiä, ylipäätään mitä tahansa järjetöntä..

No tuota, kyllä tuollainen koira pitää lopettaa.

Olen samaa mieltä. Tosin haluaisin tietää vähän laajemmalti tästä tapauksesta. Lehdessä oli juuri punkkipantojen vaikutuksista koiriin. Pahimmillaan ne saivat aikaan todellisia käytöshäiriöitä. Pelkotiloja, aggressiivisuutta, sisäsiisteyshäiriöitä, suolisto-ongelmia ym. Tunnettuahan on että collie- tyyppiset koirat ovat herkkiä esimerkiksi ruiskeena annettaville loishäädöille.
Onkohan tässä jotakin tällaista takana?

Tai koiralla aivokasvain?

peesailen myös. Ja oli sillä koiralla sitten taustalla mitä tahansa niin tuo on kyllä temppu jonka jälkeen ei oteta enää mitään riskejä.

Toi haisee mun mielestä vähän siltä, että bordercollien paimennusvietti on ottanut siitä ylivallan. Lapsi on jätetty lauman ulkopuolelle ja koira on päättänyt kuljettaa sen takaisin laumaan keinolla millä hyvänsä = repimällä lapsen irti istuimestaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Darwinin leski:

Paimenkoira ei paimenna ollessaan paikallaan. Se vietti ilmenee vasta, kun sillä on jotakin paimennettavaa.
Eli; kun se näkee jotakin, mitä pitää ajaa yhteen.
Älä sekoita sitä laumaviettiin. Se on ihan eri asia ja sisäsyntyistä joka koiralla.
 
Eh. Siis tollahan oli paimennettavaa sen näkökulmasta katsottuna. Erilleen laumasta joutunut yksilö.
 
Kyllä se on useammin omat vanhemmat jotka jälkikasvunsa vammauttaa. Olikos niin, että vuosittain 300 lasta vammautuu pysyvästi, ja useita taaperoikäisiä kuolee kotiväkivaltaan. Ja Suomessa pelkästään.

Koirien aiheuttamat vammat ovat hyvin harvinaisia verrattuna siihen, mitä neljän seinän sisällä oikeasti tapahtuu. Joka ikinen päivä.

Ja usein nekin harvat koiranpurematapaukset olisi ollut estettävissä, jos perheen aikuiset pitäisivät järjen päässä, kuten aloituksenkin juttu. Koskaan ei koiraa ja pientä lasta jätetä kahdestaan; ei siksi että koira heti olisi mukamas raatelemassa, vaan kun meilläkin ison koiran tassu on lapsen kasvojen kokoinen, niin sen ei tarvi kuin kerran "antaa tassua" ja lapsella on isot naarmut kasvoissa. Pahimmassa tapauksessa osuu silmään. Eli ei koskaan lasta ja koiraa yksin...
 
Alkuperäinen kirjoittaja e:
Alkuperäinen kirjoittaja km:
Alkuperäinen kirjoittaja Kowalski:
Harkitkaa ennemminkin sitä, jätättekö vauvanne yksin autoon.

Niinpä, useampi vauva on kuollut kun on jätetty autoon "vain hetkeksi" ja auto onkin syttynyt palamaan ja vauva kuollut.

Ai useampikin? Laittaisitko linkkejä?

en ole tuo kirjoittaja mutta tarkoitti varmaan että ylipäätään on kuollut sinne autoon (syy mikä tahansa) kun on jätetty.
 
Kannattaa harkita myös sitä autolla ajamista/matkustamista... On paljon suurempi todennäköisyys kuolla tai vammautua kolarissa :whistle:

Meillä ollut koiria aina :heart:
 
Jos on hommaamassa koiraa ja tietää että perheeseen joskus saattaa tulla lapsia kannattaa koiraa kouluttaa sen mukaan.

Meillä tuli aikanaan seropi uros, ja tiedossa oli että joskus tulee lapsiakin. Koiralle opetettiin että tietyt jutut on sallittuja tilanteessa kuin tilanteessa. Esim. ruokakuppiaan hän ei saanut koskaan oppia vartioimaan. Ruoka vietiin vaikka kesken aterian. Miten tahansa sai käsitellä ( ei tietenkään hakata) ja koira ei saanut näykkäistä. Nämä on karkeat esimerkit mitkä tulee mieleen.

Sitten kun vauva tuli taloon, opetettiin vieraat ensin huomaamaan koira ja sitten vasta vauva. Hyvin meni seitsemän vuotta. Sitten tuli rakkaan koiran aika poistua autuaammille metsästys maille 11 vuoden iässä. Lapsi sai tehsä koiralle mitä tahansa ja koira ei tehnyt mitään.

Ei pidä yleistää. Kaikissa (lajeissa) on luonnevikaisia ja ne joskus vaan kilahtaa!
 
Alkuperäinen kirjoittaja DuskyLeDoux:
Miten tahansa sai käsitellä ( ei tietenkään hakata) ja koira ei saanut näykkäistä.

Lapsi sai tehsä koiralle mitä tahansa ja koira ei tehnyt mitään.

Meillä ei kukaan saa käsitellä koiraa miten tahansa!! :o
Että koiranko pitäisi vaan alistua kaiken maailman riepotteluun eikä saa itseään puolustaa...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Darwinin leski:
Alkuperäinen kirjoittaja -:
Alkuperäinen kirjoittaja Darwinin leski:
Toi haisee mun mielestä vähän siltä, että bordercollien paimennusvietti on ottanut siitä ylivallan. Lapsi on jätetty lauman ulkopuolelle ja koira on päättänyt kuljettaa sen takaisin laumaan keinolla millä hyvänsä = repimällä lapsen irti istuimestaan.

Paimenkoira ei paimenna ollessaan paikallaan. Se vietti ilmenee vasta, kun sillä on jotakin paimennettavaa.
Eli; kun se näkee jotakin, mitä pitää ajaa yhteen.
Älä sekoita sitä laumaviettiin. Se on ihan eri asia ja sisäsyntyistä joka koiralla.

Eh. Siis tollahan oli paimennettavaa sen näkökulmasta katsottuna. Erilleen laumasta joutunut yksilö.

No ei tosiaankaan ole :)
 
Mikä siinä on,että nämä koira ihmiset aina jaksaa vedota siihen,että kyllä ihmisetkin on julmia on kuitenkin aika pieni prosentti ihmisistä ketkää vauvaansa pahoin pitelee jos ruvetaan vertaamaan kuinka monta kertaa koirat ovat lapsien päälle hyökänneet!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mikä siinä on,että nämä koira ihmiset aina jaksaa vedota siihen,että kyllä ihmisetkin on julmia on kuitenkin aika pieni prosentti ihmisistä ketkää vauvaansa pahoin pitelee jos ruvetaan vertaamaan kuinka monta kertaa koirat ovat lapsien päälle hyökänneet!

No kyllähän se vaan karu totuus on, että enemmän lapset vammautuvat esim. vanhempiensa pahoinpiteleminä kuin koiran vuoksi. Joku tuolla aiemmin jo lukuja heitteli.
Minusta on ihan turhaa hysterisoida koirien vaarallisuudella, kannattaa ennemmin miettiä mitä esim. naapuriperheessä voi tapahtua...
 
Yhteistyössä