Hans Välimäki on "huomattavasti fiksumpi kuin rokottamattomat ääliöt"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
HUS erikoissairaanhoidossa oli marraskuun lopussa 50% / 50% rokotettuja ja rokottamattomia. Enää lukuja ei kerrota, koska tämä prosentti ei enää kuulosta rokottamattomien kohdalla tarpeeksi pahalta?

Syyskuun jälkeen HUSin korkein prosentti (rokottomattomat erikoissairaanhoidossa) oli 77%. Marras-joulukuussa se oli 50-65% ja suurimmassa osassa rokottamattomien osuus siellä olevista alkoi numerolla 5, eli vain reilu puolet oli rokottamattomia. Mikä on tilanne nyt kun omikron jyllää kunnolla?
:thumbsup:

Omikron iskee rokotettuihin koska rokote on tehnyt immuunivasteesta kapean joten variantit ratkovat helpommin tiensä sisälle.
 
Veikkaan että aika moni "rokotevastainen" nimenomaan luottaa tutkimukseen ennemmin kuin lääke- ja rokotefirmoihin.
Internetin syövereissä riittää ”tutkimuksia”.
Sen verran olen kuluttanut tällä palstalla aikaa ja lukenut viestejä, että voin todeta.
Ei teidän juttuihin kannata luottaa.
Olette nettiriippuvaisia hörhöjä ja näköjään ette edes osaa pelätä maineenne vuoksi kirjoittamalla myös nimimerkillänne.
 
Internetin syövereissä riittää ”tutkimuksia”.
Sen verran olen kuluttanut tällä palstalla aikaa ja lukenut viestejä, että voin todeta.
Ei teidän juttuihin kannata luottaa.
Olette nettiriippuvaisia hörhöjä ja näköjään ette edes osaa pelätä maineenne vuoksi kirjoittamalla myös nimimerkillänne.

Kukohan se nettiriippuvainen tässä nyt sitten on kun noin paljon olet palstalla aikaasi kuluttanut? Ja kukakohan se hörhö on jos ajattelee että kaksplus nimimerkin maineen menetystä olisi kovastikin syytä pelätä?
 
Kukohan se nettiriippuvainen tässä nyt sitten on kun noin paljon olet palstalla aikaasi kuluttanut? Ja kukakohan se hörhö on jos ajattelee että kaksplus nimimerkin maineen menetystä olisi kovastikin syytä pelätä?
Jutut säilyvät netissä jopa vuosikymmeniä.
Ihmisten hyvinvointia heikentävien kirjoitusten kirjoittaminen ja levittäminen ei taatusti ilostuta lähiomaisia.
He saattavat joskus googlettaessaan törmätä tutuntuntuisiin teksteihinne.
 
Aivan jäätävästi satelee Penelope ravintolalle google-arvosteluja. Hans vaan vissiin ei ole enää omistajana? Sääliksi käy uusi yrittäjä kun vanha yrittäjä aiheuttaa tuollaisen kakkamyrskyn. Että onnea vaan Hans. Kato nyt mitä menit tekemään.
 
hans_valimaki Otin rokotteet sen tähden, että saan matkustaa, tehdä rakastamaani työtä ja harjoittaa elinkeinoani. Ja taas on nähtävissä tie kohti sulkutilaa, joka taidettiinkin nimetä juhlallisesti ”kansalliseksi hätäjarruksi” osana ”uutta” hallituksen luomaa hybridistrategiaa.

Ja rokottamattomien pitäisi ottaa rokote siksi että he kuormittavat sairaanhoitoa? Vai siksi että SINÄ saisit harjoittaa elinkeinoasi? Vai siksi ettei sinun tarvitsisi haukkua ketään ääliöksi?

Rokotetut kuormittavat sairaanhoitoa niin Suomessa kuin maailmallakin. Ja sitä suurempaa se rokotettujen aiheuttama kuormitus on, mitä enemmän niitä vapaasti kulkee. Mitä suurempi se kuormitus on, sitä enemmän niitä rajoituksia nähdään. Vai ajattelitko että luovutaan vaikka kaikkien ihmisten syöpähoidoista jotta sinä voit matkustella ja pyöritää ravintolabisnestä?
 
Onpa fiksuja arvostelijoita...
No vähän typeriä ovat. Toisaalta kiva kun ihmiset tolleen nousee epäoikeudenmukaisuutta ja syrjimistä vastaan. Enkä nyt tarkoita sitä jos joku sanoo vaikka että olisi hyvä jos vaan rokotetut saisi käydä ravintoloissa. Mun mielestä siinä ei ole mitään pahaa olla sitä mieltä. Mutta se että haukutaan vähemmistöä (niin, plus ne noin miljoona lasta vissiin myös?) ääliöiksi ja arvostellaan rokottamattoman perusteita mitä ei edes tiedetä, on aika noloa.

Plus se että viimeisimmän tiedon mukaan mitä olen nähnyt, niin 40% siitä sairaanhoidon kuormituksesta on aiheuttanut rokotetut. Tarkoittaa sitä, että se rokote ei ole niin tehokas etteikö me voitaisi olla pahassa pulassa sitten kun valtaosa kansasta elää ihan niinkuin ennenvanhaan. Ilman maskejakin vissiin vielä sitten? Kun pulassa ollaan jo nyt.

Monen sairaan elämä on päättynyt ennenaikaisesti tai tulee päättymään ennenaikaisesti siksi koska resursseja ei ole hoitaa ajoissa. Mutta tällä ei ole mitään väliä, kunhan Hans Välimäki pääsee matkustelemaan ja tekemään työtään. En voi arvostaa hänen arvomaailmaansa.
 
SItä parempaa cancel-kultuuria

Tää menee oikeesti näin. Persu-vöki inisee, että mitään ei voi sanoa. Mutta auta armias kun joku sanoo heidän kantojaan vastaan, niin tämmöstä masinoidaan.

Aina ei tietty ole kyse masinoinnista vaan ihan yksinkertaisesti tyhmyydestä. Hyvä esimerkki oli se, kun Ikea ilmoitti, että heillä on tarjolla MYÖS kasvislihapullia. Sitten monella oli karvat pystyssä...

No tuo kääntyi kyllä Ikean voitoksi lopulta tuo keissi. Aina ei käy niin.

Firmoilla on aika vaikeeta kun periaatteessa ei saa mitään sanoa, mutta toisaalta jos ei sano mitään, niin siitäkin tulee valituksia.
 
– Suljin kommentoinnin eilen illalla, kun keskustelu alkoi olemaan sen tyylistä, että alkoi tuntua siltä, että ihmiset voisivat käydä sitä keskustelua jossain muualla. Tämä (päivitys) sai vähän käsittämättömät mittasuhteet, Välimäki kommentoi.

– Kommenttikentästä paistoi suoranainen viha, ja minua haukuttiin erilaisin sanankääntein. Tiesin, että julkaisemalla sen päivityksen kaivan verta nenästä, ja vertauskuvallisesti sitä verta tulikin sitten ja isosti.


Hans älä hauku rokottamattomia ihmisiä huomattavasti tyhmemmiksi, sairaaloita tukkiviksi ja terveydenhuollon tukkimista haluaviksi, ääliöksi, jotka ovat kieltäytyneet rokotteista järjettömillä verrukkeilla, viinan ja huumeiden perässä kulkeviksi "periaatteen" ihmisiksi, itsensä ja muut riskeeraaviksi, ruikuttajiksi, jos et halua että ihmiset vihastuvat.

Jos sinua todella kiinnostaa ravintola-alan hätä niin miksi koet tarvetta haukkua ihmisiä joita sinä et tunne ja joiden mielipiteistä sinulla ei ole mitään tietoa? Tämäkö oli sinun argumenttisi että "passi käyttöön ja rokottamattomat passkat yhteiskunnan ulkopuolelle"? Hieno ihminen!
Meneekö pari vuotta niin Hans katuu syvästi että ikinä meni piikityttämään itseään
alkaa terveys rapista
urheilla ei kannata kun 400 huippua on kuollut tai saanut kohtauksen 1/2 v aikana
 

Similar threads

Yhteistyössä