Hankinko äidilleni apua?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "nellie"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

"nellie"

Vieras
Hei!

Kaipaisin mielipiteitäni ihan "oikeilta" aikuisilta äitini tilanteeseen. Tai jos vaikka jollakulla olisi samankaltaisia kokemuksia omasta elämästään.
Olen siis juuri 20-vuotta täyttänyt opiskelija. Muutin kolmisen kuukautta sitten pois kotoa, jossa asuin äitini ja 15-vuotiaan pikkuveljeni kanssa. Pikkuveljeni on minulle todella tärkeä ja olemme läheisiä ja koitan tämän vuoksi olla yötä äidilläni kerran viikossa.
En kuitenkaan kovasti nauti näistä vierailuista sillä olen huolissani äidistäni. Hän on hieman yli 50-vuotias ja vanhempani erosivat hieman yli vuosi sitten. Isäni kanssa emmä ole kovinkaan läheisiä pikkuveljeni kanssa, vaikka hän asuukin melko lähellä. Vuoden aikana äitini alkoholinkäyttö on lisääntynyt. Hänen oli ennekin tapana juoda 2 olutta illassa. Nyt määrä on kuitenkin noussut 3-6. Viikonloppuisin äitini tyhjentää usein vielä lisäksi kokonaisen viinipullon yksin tai toisinaan ystävänsä kanssa. Äiti myös nukkuu huonosti, ja siksi meneekin joka ilta sänkyyn jo klo 19-20.
Avioeron jälkeen äitini lihosi useita kiloja, nyt hän on kuitenkin laihtunut huomattavasti ja liikkuu useita kertoja viikossa. Hänellä on myös ilmennyt ongelmia korkean verenpaineen kanssa ja olen nähnyt hänen itkeskelevän useammin kuin ennen.
Onko siis aihetta huoleen tai pitäiskö minun puhua äidilleni hänen elämänlaadustaan? Äitini käy kuitenkin säännöllisesti töissä, jossa menestyy ja hänellä on miesystävä sekä muita ystäviä. Eniiten pelkään kuitenkin äitini käytöksen kotona vaikuttavan veljeeni.
 
Ihan samankaltaisessa tilanteessa olen ollut. Tai sinnepäin. Minä muutin viimeisenä pois kotoa, jolloin äitini alkoholinkäyttö lisääntyi. Ja hänelläkin oli vakityö (jossa tuli sitten myöhemmin ongelmia kun jäi krapulassa promilleista kiinni ja sai huomautuksen) ja ystäviä ja miesystävä. Kuitenkin hän tunsi itsensä jotenkin yksinäiseksi ja tarpeettomaksi ja alkoholinkäyttö kasvoi.(luin tämän hänen päiväkirjastaan jälkeenpäin) Kerroin kyllä äidilleni huolistani hänen terveydestään, mutta missään vaiheessa kukaan ei kuitenkaan puuttunut asiaan kunnolla ja tosissaan. Nyt äitini menehdyttyä alkoholiperäiseen sairauteen olen välillä katunut, ettei tullut yritettyä pistää juomiselle jotenkin kunnon stoppia, vaikka sitten välien katkaisemisen tai muun uhalla. Kaikki tapahtui kuitenkin jotenkin huomaamatta ja äkkiä.

Kerro äidillesi että olet huolissasi ja ota myös pikkuveli ja äidin miesystävä ym. mukaan. Koittakaa puuttua asioihin, ettei tarvi jälkeenpäin miettiä, niinkuin minulle kävi. Sulla sentään on vielä kotona asuva veli, mihin äidin alkoholinkäyttö varmasti vaikuttaa. Munkin äitini aloitti tissuttelun kun asuin vielä kotona, ja jotenkin vain ummistin siltä silmät enkä osannut tehdä mitään. En tiedostanut ongelmaa ajoissa. Vasta jälkeenpäin olen tajunnut alkoholiongemien laajuuden.

Puutu ihmeessä asiaan kun vielä voit! Mutta tukien äitiäsi.
 
empä tiedä, oma pikkuveljeni oli tuon ikäisenä vastaavanlaisen ongelman takia lastensuojelun asiakkaana. tosi äitini ryypiskeli paljon enemmän, oli työtön jne. konkreettiset asiat mitä hyötyi tuosta asiakkuudesta niin sossu antoi rahaa että veli pääsi käymään viikonloppuisin minun tai vanhemman veljeni luona, opiskelimme eri paikkakunalla. sossu maksoi siis junaliput ja antoi lisäksi ruokarahaa. myöhemmin lukiossa veljelleni maksettiin lukion oppikirjat ja bussilippu jne, samoin harrastukseen olisi voinut saada tukea jos olisi tarvinnut. lastensuojelun asiakkuus sitten purettiin vähän ennen kuin tuli täysikäiseksi ja sitten olikin ongelmia noitten lukiokirjojen yms kanssa.

mutta en tiedä onko teillä tilanne siinä pisteessä että kannattaisi lastensuojelun mukaantuomista miettiä, koska onhan se inhottavaa kyttäämistä, vaikka meidän tilanteessa lopputulos olikin positiivinen. kannattaa varmaan jutella veljesi kanssa tuostakin vaihtoehdosta. ja jos veli on samaa mieltä niin nostatte kissan pöydälle ja annatte äidille uhkavaatimuksen asiassa. selvitä missä teidän kaupungissa on järjestetty päihdekuntoutus, todennköisesti siellä on a-klinikka, kehoitatte äitiä menemään sinne. äitisi on varmaan myöskin masentunut, mutta silti, jotta masennuksesta voi toipua, päihdeongelmakin pitäisi saada kuriin.
 

Yhteistyössä