hampaiden harjaus mahdotonta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hulluksi tulen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

hulluksi tulen

Vieras
Tulen kohta hulluksi, 1,5 v taaperon hampaita on mahdotonta harjata, en ole saanut niitä puhdistetuksi lähes koskaan. Lapsi heiluttaa päätä, puristaa suun kiinni, työntää kielen eteen ja huitoo käsillään (+ itkee tietysti). Olen todella koittanut kaikki keinot, hän saa pidellä omaa harjaa kädessä, olen laulanut, pelleillyt, kutittanut, pessyt omia hampaitani malliksi, valitettavasti myös hermostunutkin, kun hommasta ei tule mitään. Pesu on fyysisesti mahdotonta, vaikka tyyppi on 80 cm kokoinen ja kaiken järjen mukaan heikompi kuin aikuinen.

Välillä olen pessyt hampaat väkisin, mistä lapsi varmaan oppii, että isompi saa sortaa pienempää ja tehdä ruumiillista väkivaltaa. Välillä olen käytännössä pesemättä ja leikitellään harjalla, jotta puuhasta ei tulisi aina niin vastenmielistä. Mikään ei tunnu auttavan.

Onko kenelläkään vastaavaa ongelmaa? Oletteko pesseet väkivalloin vai jättäneet hampaat mätänemään? Lapsi joutuu varmaan 3-vuotiaana juurihoitoon.
 
Ihanasti kirjoitettu, pisti hymyilyttämään:)
Pidä aluksi parin päivän tauko ja anna hänen silloin leikkiä harjalla (ota hänet mukaan hampaiden pesuun omia hampaitasi pestessä, anna mukiin tilkka vettä ja harja käteen), näin hän saa harjoitella ja tutustua itse tuohon kammottavaan kapistukseen.
Seuraavan kerran, kun peset hänen hampaitaan itse, laita hänet peilin eteen niin, että hän näkee miten harjaat hänen hampaitaan (tällöinkin voit antaa hänen itse aluksi "pestä" harjalla).
Aloita varovasti, vaikkapa vain alahampaista ja muista kehua jos malttaa pysyä paikallaan:)
Onnea yritykseen!
 
löysin kaupasta Colgaten 0-2 vuotiaiden hammastahnaa. Nyt kun sitä on ihan vähän laittanut harjaan,niin tyttö pysyy paikallaan suu ammollaan ja saan harjattua kaikki viisi hammasta tosi hyvin maun ansiosta. Tahna on nimenomaan tarkoitettu puhkeaville hampaille.
 
Meillä homma toimii kunhan tyttö saa itse valita käytettävän hammastahnan. Olen ostanut 2 erillaista lasten tahnaa ja niistä saa valita. ja vähän kun laittaa niin ei haittaa vaikka ei loppuja syljekään pois.
 
VOi jumaliste,pestään väkisin sitte...Njoo.

Anna olla jonkun aikaa koko touhu,anna ksylitolpastilleja sijasta.Sitten tosiaan ostat hyvänmakuista tahnaa ja annat lapsen laittaa vaikka ite sitä taikka pitää harjaa paikoillaan kun tahnaa laitat.Annat lapsen itse ensinpestä ja sitten on äitin vuoro.
Kehut kokoajan kuinka hienot on hampaat ja niistä tulee kauniit!!

Ei kannata tehä riitaa pesusta,eikä tehdä lapselle traumoja...
 
Meillä niihin hampaisiin tuli näkyvää likaa, jolloin päätin että ne on pestävä vaikka väkisin. Tuskinpa tuo tuosta traumaantuu, osoittaa vain (tässäkin asiassa) mieltään. Meillä kuitenkin aikuiset päättää sen, mitä tehdään ja mikä on hyväksi. Tottakai ensin yritettiin hyvällä ja vieläkin kehutaan ja annetaan harjata itsekin jne. Alaetuhampaiden harjaus jäisi kuitenkin tekemättä, jos lapsi saisi päättää. Ei saa.
Että voi jumaliste vaan itselles kaisaliisa. Kiva jos on teillä onnistunut noilla pehmeillä konsteilla, meillä ei.
 
Mäkin olen sitä mielä, että hampaat täytyy pestä, vaikka väkisin. Purkat tai pastillit ei korvaa hammaspesua. Täytyyhän sitä tehdä muitakin juttuja väkisin, vaikka lapsi raivoaa ja taistelee vastaan... Väittäisin, että suuremmat traumat tulee jos hampaisiin muodostuneita reikiä porataan jo paljon ennen kouluikää.
 
meillä oli ajoittain hankalaa, jopa väkisten pestiin :(. yleensä aluksi huusi, lopputoimitus meni ongelmitta. nyt poju on 2,5v ja aukaisee suun ammolleen ja osaksi pesee itsekin.
vinkkejä olen lukenut (kaikkia ei tarvinut meillä onneksi käyttää):
-3 hammastahnatuubia, josta lapsi saa valita mieleisensä
-erilainen hammasharja (meillä sellainen imukupilla seisova)
-peili lapsen edessä, lapsi seisoo peilin edessä (meillä seisoo pöntön päällä)
-jos oikein hankala päivä, vain lyhyt pesu ja kiitokset päälle
-joka aamu ja ilta pestään tietyn laulun tai muun kivan rutiinin kanssa
-lapsi pesee osan itse tai pesee samalla äidin/isän hampaita

voit hyvin jättää jonkun kerran pesemättä (kun vaikka kiire aamu) ja antaa fluoripastillin tai -purkan
 
tuli mieleen, että joku hiuksenhalkoja voi ymmärtää mun kirjoitusta väärin.
meidän poika ei koskaan pese itse hampaitaan, vaan lopuksi harjailee mun jo pestyä ne.
joskus muuten pestään nallen ja lego-ukkojenkin hampaat.
 
Meillä kans oli välillä hampaiden pesu vaikeeta, silloin pestiin väkisin kun muu ei auttanut, mutta nyt olen ostanut hyvän makuista hammastahnaa ja poika antaa ihan innoissaan pestä hampaat. Ollaan myös sovittu, että iltasatu jää lukematta niinä iltoina kun harjaus ei suju ongelmitta. Pojalla nyt siis ikää 2v8kk

Eli siis ripaus kiristystä ja hyvänmakuinen tahna ja halutessaan saa harjata itse sillä lailla, että harjataan vuoron perään pojan hampaita. Ja kovasti kehun aina kun sujuu ilman kommervenkkejä.

Tarkoitukseni oli siis sanoa, että älä lannistu vaikka olis hankalaa, voi olla että pian sujuu taas hyvin! :o)
 
Tollasiakin on?? Lapsille sähköhammasharha : ) Mistäköhän niitä saa? Meilläkin niin hankalaa tuo hampaiden pesu, että melkein ostaisin tuollaisenkin vielä :)
 
Mä en ainakaan ottaisi stressiä noin pienen lapsen hampaiden pesusta. Muutaman vuoden ikäisen kylläkin! Kuolaneritys tuon ikäisellä on valtavaa, mikä ehkäisee jo paljon hammasvaivoja. Kun hän on vähän isompi, harjaaminenkin voi helpottua. Meillä nyt 2,5 vuotias ja pesen hampaat n. joka toinen päivä. Maitohampaita ne kuitenkin vielä ovat ja luulen, että jos kolmevuotiaasta asti vaikka pesee joka päivä, niin ei ilman älytöntä karkkien mussuttamista saa aikaan reikiä.
 
Braunin Oral-B Disney-hammasharja lapselle. Löytyy kyllä kaikista isoista marketeista tai kodinkoneliikkeistä. Soittelee musiikkia 2 minuuttia ja aina yhtä jännää on odotella milloin musiikki loppuu ja päivän hyvä työ on tehty.. Ainakin oma suuhygienistiystäväni suositteli.
 
Alkuperäinen kirjoittaja shoot me:
Mä en ainakaan ottaisi stressiä noin pienen lapsen hampaiden pesusta. Muutaman vuoden ikäisen kylläkin! Kuolaneritys tuon ikäisellä on valtavaa, mikä ehkäisee jo paljon hammasvaivoja. Kun hän on vähän isompi, harjaaminenkin voi helpottua. Meillä nyt 2,5 vuotias ja pesen hampaat n. joka toinen päivä. Maitohampaita ne kuitenkin vielä ovat ja luulen, että jos kolmevuotiaasta asti vaikka pesee joka päivä, niin ei ilman älytöntä karkkien mussuttamista saa aikaan reikiä.

Nykyään pienten lasten hampaat ovat huonommassa kunnossa kuin ennen ja hammaslääkäreiden suositus on, että pieniltäkin pestään hampaat kaksi kertaa päivässä. Maitohampaat reikiintyy paljon helpommin kuin pysyvät. Jos lapsi ei pienenä saanut mutans streptokokki bakteeria, niin silloin hampat ei reikiinny kovin helposti. Tämä on kopsattu yhdestä Terve suu äidiltä lapselle -esitteestä: "Jos bakteeri livahtaa suuhun, alkaa koko iän kestävä kamppailu hampaiden reikiintymistä vastaan. Tartunnan riski on suurimmillaan, kun lapsi on noin kaksivuotias. Äiti tartuttaa yleisimmin lapselleen mutans streptokokki bakteerin huomaamattaan. Jo lapsen ruokalusikan tai tutin nuolaisu siirtää äidin suussa olevan bakteerin lapselle."
 
Moni sanoo että ei mitään väliä kun maitohampaat kyseessä. Eipä se ihan näin ole. Kun hammashoitoon tulee sellainen 3-4v järkkyjen reikien kanssa niin eipä naurata. Kiille maitohampaassa on kova mutta kun siihen tulee bakteerin mentävä reikä, kerros kiilteen alla alkaa hajota. Oikeasti siis mätänee, Karies= hammasmätä. Siellä se sitten muhii kaikessa rauhassa ja alkaa särkeä kun pääsee hampaan ytimeen. Yleensä yritetään pelastaa hammas mutta joskus tilanne on niin paha että poisto on ainoa vaihtoehto.
Sillä maitohampaalla on tärkeä merkitys leukaluun kasvuunkin. Jos on poistoja esim. yläleuassa ja alhaalla omat, alaleuka kasvaa normaalisti, yläleuka hitaammin. Tulee ristipurentaa yms. Sitten aloitetaan oikomishoito noin 5-6v. JOS vanhemmat pystyy huolehtimaan pesuista. Jos ei, odotellan toista vaihduntaa (alkaa n 10-12v.) jospa se lapsi sitten ymmärtäisi jo itse. Ja tämä tälläinen pahimmasta päästä tarina.
Terveellinen ruoka, säännölliset ruoka-ajat, xylitol ja pesu. Niillä pääsee pitkälle. Yöllä syljen eritys hidastuu joten iltapesu on tärkeämpi. Aamupesu siksi että sitä fluoria tulisi 2x vrk.

Xylitol katkaisee happohyökkäyksen. EI puhdista. Eli bakteerien hajoamisesta muodostuva hapon tuotto katkeaa. Happo taas pehmentää kiillettä. Ne töhnämakkarat ienrajaan jää ja siihen uudet bakteerit kiinnityy helposti. Fluori tahnassa taas kovettaa kiillettä. Eli bakteereilla on isompi homma edessä kun yrittävät tehdä tuhojaan:).

Meillä on kolme lasta aina jossain vaiheessa käyty taistelut läpi. Se on kyllä kurjaa. Reilu 2-vuotiaalle voi ostaa plakkiväritabletteja apteekista ja selittää että ne värjää hammaspeikot punaiseksi ja harjaamalla ne lähtee pois. Meillä se on auttanut.

Ja tosi on että jos pääsäntöisesti iltapesu on hallussa niin maailma ei kaadu jos joskus pesu jää väliin.

Tseppiä alkuperäiselle.
J a EI ollut tarkoitus saarnata. Anteeksi!
 
Ei kai lapselle nyt ihan traumaa kuitenkaan saa aikaiseksi, vaikka hampaita väkisin harjattaisikin!! Minä ainakin harjaan väkisin, pidän lasta paikoillaan ja kun huutaa suu ammollaan harjaan hampaat. Eiköhän tuo jonakin päivänä iän myötä totu kohtaloonsa. Lapsen parasta pitää ajatella, eikä vain yrittää pitää muksua hyväntuulisena.
 
Meillä tepsi kans se että harjaan laitettiin hiukan lastenhammastahnaa. Maku vissiin vaikutti. Ilman kun koitti pestä, taistelu oli raivokasta, mutta hammastahnaa kun laitettiin, nyt jopa saa toppuutella ettei pestä "liian usein"
 
On meilläkin välillä harjattu väkisin. Kaikenlaisia vaiheita tulee ja menee. Hampaat kuitenkin harjataan JOKA aamu ja ilta. Alusta asti näin tehty eli n. 6kk iästä.

Neuvolan terveydenhoitaja (hoitaa myös koulun terveydenhuollon) sanoi että heillä oli ollut kysely koulussa ja lähes puolet oppilaista vastasi ettei harjaa ollenkaan aamuisin hampaitaan. Myös monet vanhemmat jättää lapsen hampaat pesemättä aamuisin kun vie hoitoon. Siellä siis syödään aamupuuro jonka jälkeen saa purkan ja vanhemmat luulee että se riittää.

Meidän 4v tyttö huutaa kuin syötävä jos patistan sänkyyn eikä hampaita ole pesty =) Tietää että voi tulla hammaspeikko tekemään reiän jollei pese hampaita. Pikkusisko on alkanut nyt 1v11kk iässä innostumaan hampaiden pesusta; tänään kun äidillä silmä vältti niin siskokset olivat vessassa hammasharjat suussa ;O) pitää meidänkin alkaa kokeilla sitä kikkaa et on tytöllä oma harja kädessä ja toisella pesee vanhemmat. Itse vaan haluaisi pestä..
 
Meillä oli kanssa ongelmia hampaiden pesun kanssa, kun neljä poskihammasta tunki yhtä aikaa esiin. Pari viikkoa hampaat pestiin huudon kanssa väkisin aamuin illoin. Ei olisi tullut mieleenkään jättää pesemättä tuoksi aikaa, kun tiedä, että noita hampaita saatetaan tehdä viikkoja. Taistelun sain loppumaan ostamalla monilla tehonnutta hammastahnaa. Nyt suu aukeaa vapaaehtoisesti :)

Monessa paikassa on korostettu sitä, että joka päiväinen hampaiden pesu on tärkeää jo pienestä pitäen ja kaksi kertaa päivässä. MTV 3:n aamu-tv:ssä haastateltiin vähän aikaa sitten asiantuntijaa ja hänellä oli pahannäköinen kuva muutaman vuoden ikäisen lapsen hampaista (olikohan 3- tai 4-vuotias???). Ja nämä tapaukset ovat vain lisääntymään päin :(
 
Kyllä minäkin ajattelisin, että on tärkeää pestä hampaat, mutta vielä käytännön kysymys: Miten sen oikein teette?

Lapsi 1,3 v ei siis tosiaan kitise mitään pikkuitkua, eli en jätä hampaita pesemättä vain pitääkseni lapsen jatkuvasti onnellisena. Lapsi ei kertakaikkiaan pidä suutaan auki, eikä päätään paikallaan, jotta pesu onnistuisi. Lisäksi hän huitoo käsillään. Tarvittaisiin suunnilleen kolme vahvaa aikuista avustamaan pesussa, että saisin harjan suuhun ja hampaat pestyä. Eikö kenelläkään ole ollut tällaista ongelmaa, muuta kuin pieni vastahakoinen itku vain?
 

Yhteistyössä