B
Broblem
Vieras
Aloitetaanpas viime keväästä. Hampaasta paikattiin pieni reikä. Syöminen onnistu alkuun hyvin, mutta about muutama päivä paikkauksesta se alkoi olemaan puruarka. Ei siis yhteen purressa, mutta esimerkiksi jotakin kovaa syödessä. No sain siihen antibioottikuurin. Lääkäri koputteli hammasta ja puhalteli siihen ilmaa. Siihen hammas ei reagoinut mitenkään.
Nyt sitten viimeaikoina ollut vähän hassua tunnetta samaisen puolen poskessa. Ikäänkuin paineen tunnetta. Ei kuitenkaan flunssaa tai mitään. Hyvin pystynyt käymään salilla tms. Ei särkyä. Paineen tunnekkin häviää, kun siihen ei niin keskity tai kyseisen puolen ylähampaita räplää kielellä kokoaikaa. Kävin uudestaan hammaslääkärissä ja se teki samat systeemit.
Se paineentunne tuntuu poskessa ja toisinaan ohimossa. Hampaalla ei vieläkään pysty puremaan mitään kovaa. Lääkäri ei siihen oikein osannut sanoa mitään. Sanoi kuitenkin reijän olleen niin pieni, että olisi epätodennäköistä jos se olisi hammasperäistä. Tätä on nyt jatkunut kohta kolmatta viikkoa. Se ei ole oikeastaan pahentunut vaan pysynyt samanlaisena. Nyt toki jänskättää, kun joulun pyhät alkamassa, että perskuta jos se iskeekin juuri pyhien aikaan jonkun yyberkivun ja paljastuu joku maailmanlopun juurikalvon tulehdus.
Onko kellään samanlaisia tuntemuksia?
Ainiin ien tuntuu vähän hassulta viereisen hampaan ympärillä..ehkä vähän turvonnut.