Sama tilanne mulla, paitsi että se on jatkunut kauemmin. Lähtisin, ellei olisi (ihme kyllä) lasta.
Onko puolisosi masentunut? Ja miksi? Puhutteko asiasta? Mistä tilanne johtuisi?
Minä haen syytä itsestäni, vaikka turhaan kai. Olen toki muuttunut, mutta se ei ole vaikuttanut asiaan. Puolisoni ei hlposti puhu asiasta. Jos otan sen puheeksi, hän sanoo olevansa tyytyväinen. Loukkaannun, koska hän ei ota huomioon minua / yleensäkään ketään normaalia ja on kuin ongelmaa ei olisi. Ja toisinaan kuitenkin valittaa olevansa masentunut.
On väärin joutua tottumaan elämään näin. Tulen katkeraksi ja menetän itsetuntoni ja kunnioituksen toista kohtaan. Kuinka paljon elämäniloa saisi erotiikasta, seksistä ja puolisosta, joka innostuisi jopaminusta... Avioliitossa joudun elämään ilman. pettäminen voisi olla vaihtoehto, joka periaatteessa sopisi kaikille. Mutta entä kun on työ, perhe, harrastuksia ja koti, johon ei voi tuoda ketä tahansa - ja vielä se, että olen kadottanut seksuaalisen itsetuntoni (vähintään). Kuka minua muka haluaisi ja jos, niin missä, milloin ja miten! Pitäisikö lähteä talviyön pimeyteen ravintoloihin saadakseen huomiota, läheisyyttä, jopa seksiä? Kerran viikossa esim.?! Ja kuinka usein se onnistuisi ja kannattaisi, olisi ajan, vaivan ja rahan arvoista...
