J
Jaksattehan_lukea...
Vieras
Muutin vanhan puutalon ylimpään kerrokseen (ns. vinttiin) kahden kaverini ja heidän kissan ja koiransa kanssa.
Asunto haisi _todella_ pahalta.
Aluksi huomasimme pieniä asioita.
Tavarat olivat vaihtaneet paikkaa, vaikka kukaan meistä ei ollut koskenut niihin.
Öisin kuului pieniä ääniä, mutta ajattelimme niiden lähtevän vanhan talon rakenteista.
Ajan myötä kaikki paheni.
Kaverini ollessa yksin kotona, kaikki ikkunat pamahtivat auki, täysin tyynenä päivänä.
Kaverini koira ja kissa reagoivat hyvin voimakkaasti; koira hilseili ja oli erittäin stressaantunut, murisi ja katsoi tyhjyyteen. Kissa taas sähisi ja pinkoili paniikissa minne sattui.
Olin viikonloppuna vanhemmillani käymässä, kun toinen kavereistani soitti; "Mua pelottaa, Meri (nimi muutettu) istuu vain sängyllä ja katsoo tyhjyyteen eikä se reagoi mun puheeseen".
Yritin rauhoitella kaveria ja sainkin tämän menemään istumaan Merin viereen ja koskettamaan tätä.
Meri havahtui kosketuksesta ja palasi takaisin ennalleen.
Seuraavana päivänä sain uudelleen soiton kaveriltani.
Meri oli yön aikana kiskottu alas sängystä.
Sunnuntaina kun palasin kotiin, asunnossa oli hyvin ahdistunut ilmapiiri.
Kaverini eivät olleet saaneet unta kamalien tapahtumien takia.
Illalla kun menimme Merin kanssa nukkumaan, toinen kaverini Tiina (nimi muutettu) istui vielä tietokoneella.
Yhtäkkiä hän kiljaisi, nappasi kannettavansa mukaan ja juoksi sänkyyn.
Kysyimme että mikä helvetti nyt iski, niin Tiina sanoi nähneensä miehen seisovan sänkymme päädyssä ja katsovan meitä.
Siinä me sitten olimme, kaikki kolme paniikissa sängyllä, koira murisi pöydän alla ja kissa sähisi keittiössä.
Sinä iltana alkoi siitä eteenpäin joka yönä tapahtuvat kamaluudet.
Kun yritimme nukkua, joku heilutti sänkyä (2x2 metriä).
Olohuoneen ja vessan ovet aukeilivat ja sulkeutuivat itsestään.
Olohuoneesta kuului sellaista pauketta, kuin sohva olisi nostettu ilmaan ja heitetty takaisin lattialle. Tästä valitti mm. alakerran mummo, että voisimmeko lopettaa paukuttelut.
Näimme jatkuvasti varjostuksia miehestä.
Juuri kun oli saamassa unen päästä kiinni, tuli tunne, kuin joku olisi hengittänyt korvaan ja sitten alkoi sänky taas heilua.
Me kaikki tunsimme nämä samat asiat.
Yksi yö oli eläinten kannalta pahin.
Koira ja kissa nukkuivat eteisessä.
Sitten huomasimme, että kissa hyppäsi jostai korkealta alas!?
Eteisessä ei ollut hattuhyllyä yms.
Sitten koira alkoi huutaa kivusta.
Se rääkynä oli pahinta, mitä olen ikinä kuullut, ja sen jälkeen koira juoksi täyttä päätä keittiön pöydän alle.
Olimme kaikki ihan paniikissa.
Kukaan ei uskaltanut olla yksin kotona, edes päiväsaikaan.
Jouduimme suunnittelemaan menomme niin, ettei kenenkään tarvitsisi jäädä yksin kotiin.
Ja jos tuli pakosti tilanne jäädä yksin, niin lähdimme mielummin ulos talvipakkaseen, kun jäimme sisälle asuntoon.
Meillä kävi usein kavereita kylässä.
Yhdelle kaverille kävi yön aikana kamala tapahtuma pehmolelun kanssa (saattaa kuulostaa hauskalta).
Kun kaveri meni nukkumaan, pehmolelu oli huoneen nurkassa ja vuodesohva toisessa päässä huonetta.
Kaverimme heräili pitkin yötä ja aina kun hän katsoi pehmolelua, se oli tullut lähemmäs ja lähemmäs.
Aamulla kaverimme heräsi pehmolelu vierellään.
Toinen kyläilevä kaveri pelästyi kosketusta olkapäällään.
Hänen paitansa repesi tästä kosketuksesta.
Olimme alakerran mummon kanssa aika huonoa pataa, osaksi sen metelin takia (mitä me emme aiheuttaneet).
Päätimme kuitenkin yksi päivä kysyä häneltä, kuka asunnossa asui ennen meitä.
Sieltä tuli tarina kuin jostain kirjasta.
Asunnossa asui ennen meitä keski-ikäinen mies, jolla oli tytär.
Kaikki oli hyvin niin kauan, kunnes tytär joutui muuttamaan äitinsä luokse toiselle paikkakunnalle.
Mies kuulemma sekosi tästä aivan täysin.
Päivisin asunnosta kuului epämääräistä puhetta, vaikka mies oli siellä aina yksin.
Öisin, mies vain käveli ympäri asuntoa.
Välillä kuului juoksuaskelia ja välillä vain pelkkää ympyrää kävelyä.
Mummo oli ollut huolissaan naapuristaan ja menikin yksi päivä käymään tämän ovella.
Mies avasi oven, muttei sanonut sanaakaan.
Hänen silmänsä olivat kuin kaihin saaneet, eikä hän reagoinut mummon puheeseen millään tavalla.
Lopulta mies vain sulki oven ja mummo lähti takaisin omaan kotiinsa.
Sinä yönä mummo kuuli korvia riipivää huutoa asunnosta ja sitä samaa pauketta, mitä asunnosta kuului meidänkin siellä asuessa.
Seuraavana päivänä mummolle selvisi, että mies oli kuollut.
Tämä mummon kertomus ei tehnyt muuta, kuin ahdisti mieltämme ja teki asunnossa asumisesta entistä kamalampaa.
Öiset tapahtumat pahenivat entisestään ja kukaan ei saanut siellä enää nukuttua.
Minä en lopulta kestänyt enää, vaan muutin nykyisen poikaystäväni kanssa uuteen asuntoon.
Teki pahaa jättää kaverini siihen kamalaan kämppään.
Onneksi hekin pääsivät muuttamaan sieltä pian pois.
Joskus kun törmäämme kaupassa siihen naapurin mummoon ja kyselemme kuulumisia, hän kertoo asunnosta edelleen kuuluvan sitä pauketta, vaikka siellä ei ketään asukaan.
Tuo aika on jättänyt minuun ikuiset jäljet.
En uskalla nukkua öitä yksin pimeässä, minulla on aina oltava valo tai poikaystäväni vierellä.
Minusta on tullut vainoharhainen ja pelästyn äkkinäisiä ääniä ja näkemiäni varjoja.
Kierrän vanhat talot kaukaa ja suostun asumaan vain uusissa, valoisissa ja avoimissa asunnoissa.
Puoleentoista vuoteen en ole kokenut mitään, mutta tulen muistamaan nuo kauhun hetket ikuisesti.
Asunto haisi _todella_ pahalta.
Aluksi huomasimme pieniä asioita.
Tavarat olivat vaihtaneet paikkaa, vaikka kukaan meistä ei ollut koskenut niihin.
Öisin kuului pieniä ääniä, mutta ajattelimme niiden lähtevän vanhan talon rakenteista.
Ajan myötä kaikki paheni.
Kaverini ollessa yksin kotona, kaikki ikkunat pamahtivat auki, täysin tyynenä päivänä.
Kaverini koira ja kissa reagoivat hyvin voimakkaasti; koira hilseili ja oli erittäin stressaantunut, murisi ja katsoi tyhjyyteen. Kissa taas sähisi ja pinkoili paniikissa minne sattui.
Olin viikonloppuna vanhemmillani käymässä, kun toinen kavereistani soitti; "Mua pelottaa, Meri (nimi muutettu) istuu vain sängyllä ja katsoo tyhjyyteen eikä se reagoi mun puheeseen".
Yritin rauhoitella kaveria ja sainkin tämän menemään istumaan Merin viereen ja koskettamaan tätä.
Meri havahtui kosketuksesta ja palasi takaisin ennalleen.
Seuraavana päivänä sain uudelleen soiton kaveriltani.
Meri oli yön aikana kiskottu alas sängystä.
Sunnuntaina kun palasin kotiin, asunnossa oli hyvin ahdistunut ilmapiiri.
Kaverini eivät olleet saaneet unta kamalien tapahtumien takia.
Illalla kun menimme Merin kanssa nukkumaan, toinen kaverini Tiina (nimi muutettu) istui vielä tietokoneella.
Yhtäkkiä hän kiljaisi, nappasi kannettavansa mukaan ja juoksi sänkyyn.
Kysyimme että mikä helvetti nyt iski, niin Tiina sanoi nähneensä miehen seisovan sänkymme päädyssä ja katsovan meitä.
Siinä me sitten olimme, kaikki kolme paniikissa sängyllä, koira murisi pöydän alla ja kissa sähisi keittiössä.
Sinä iltana alkoi siitä eteenpäin joka yönä tapahtuvat kamaluudet.
Kun yritimme nukkua, joku heilutti sänkyä (2x2 metriä).
Olohuoneen ja vessan ovet aukeilivat ja sulkeutuivat itsestään.
Olohuoneesta kuului sellaista pauketta, kuin sohva olisi nostettu ilmaan ja heitetty takaisin lattialle. Tästä valitti mm. alakerran mummo, että voisimmeko lopettaa paukuttelut.
Näimme jatkuvasti varjostuksia miehestä.
Juuri kun oli saamassa unen päästä kiinni, tuli tunne, kuin joku olisi hengittänyt korvaan ja sitten alkoi sänky taas heilua.
Me kaikki tunsimme nämä samat asiat.
Yksi yö oli eläinten kannalta pahin.
Koira ja kissa nukkuivat eteisessä.
Sitten huomasimme, että kissa hyppäsi jostai korkealta alas!?
Eteisessä ei ollut hattuhyllyä yms.
Sitten koira alkoi huutaa kivusta.
Se rääkynä oli pahinta, mitä olen ikinä kuullut, ja sen jälkeen koira juoksi täyttä päätä keittiön pöydän alle.
Olimme kaikki ihan paniikissa.
Kukaan ei uskaltanut olla yksin kotona, edes päiväsaikaan.
Jouduimme suunnittelemaan menomme niin, ettei kenenkään tarvitsisi jäädä yksin kotiin.
Ja jos tuli pakosti tilanne jäädä yksin, niin lähdimme mielummin ulos talvipakkaseen, kun jäimme sisälle asuntoon.
Meillä kävi usein kavereita kylässä.
Yhdelle kaverille kävi yön aikana kamala tapahtuma pehmolelun kanssa (saattaa kuulostaa hauskalta).
Kun kaveri meni nukkumaan, pehmolelu oli huoneen nurkassa ja vuodesohva toisessa päässä huonetta.
Kaverimme heräili pitkin yötä ja aina kun hän katsoi pehmolelua, se oli tullut lähemmäs ja lähemmäs.
Aamulla kaverimme heräsi pehmolelu vierellään.
Toinen kyläilevä kaveri pelästyi kosketusta olkapäällään.
Hänen paitansa repesi tästä kosketuksesta.
Olimme alakerran mummon kanssa aika huonoa pataa, osaksi sen metelin takia (mitä me emme aiheuttaneet).
Päätimme kuitenkin yksi päivä kysyä häneltä, kuka asunnossa asui ennen meitä.
Sieltä tuli tarina kuin jostain kirjasta.
Asunnossa asui ennen meitä keski-ikäinen mies, jolla oli tytär.
Kaikki oli hyvin niin kauan, kunnes tytär joutui muuttamaan äitinsä luokse toiselle paikkakunnalle.
Mies kuulemma sekosi tästä aivan täysin.
Päivisin asunnosta kuului epämääräistä puhetta, vaikka mies oli siellä aina yksin.
Öisin, mies vain käveli ympäri asuntoa.
Välillä kuului juoksuaskelia ja välillä vain pelkkää ympyrää kävelyä.
Mummo oli ollut huolissaan naapuristaan ja menikin yksi päivä käymään tämän ovella.
Mies avasi oven, muttei sanonut sanaakaan.
Hänen silmänsä olivat kuin kaihin saaneet, eikä hän reagoinut mummon puheeseen millään tavalla.
Lopulta mies vain sulki oven ja mummo lähti takaisin omaan kotiinsa.
Sinä yönä mummo kuuli korvia riipivää huutoa asunnosta ja sitä samaa pauketta, mitä asunnosta kuului meidänkin siellä asuessa.
Seuraavana päivänä mummolle selvisi, että mies oli kuollut.
Tämä mummon kertomus ei tehnyt muuta, kuin ahdisti mieltämme ja teki asunnossa asumisesta entistä kamalampaa.
Öiset tapahtumat pahenivat entisestään ja kukaan ei saanut siellä enää nukuttua.
Minä en lopulta kestänyt enää, vaan muutin nykyisen poikaystäväni kanssa uuteen asuntoon.
Teki pahaa jättää kaverini siihen kamalaan kämppään.
Onneksi hekin pääsivät muuttamaan sieltä pian pois.
Joskus kun törmäämme kaupassa siihen naapurin mummoon ja kyselemme kuulumisia, hän kertoo asunnosta edelleen kuuluvan sitä pauketta, vaikka siellä ei ketään asukaan.
Tuo aika on jättänyt minuun ikuiset jäljet.
En uskalla nukkua öitä yksin pimeässä, minulla on aina oltava valo tai poikaystäväni vierellä.
Minusta on tullut vainoharhainen ja pelästyn äkkinäisiä ääniä ja näkemiäni varjoja.
Kierrän vanhat talot kaukaa ja suostun asumaan vain uusissa, valoisissa ja avoimissa asunnoissa.
Puoleentoista vuoteen en ole kokenut mitään, mutta tulen muistamaan nuo kauhun hetket ikuisesti.
