E
ei omalla tänään
Vieras
Minua risoo, parisuhde ei ole parisuhdetta nähnytkään, ollaan vaihtoehtoisesti kämppiksiä tai sitten minä olen jonkin näköinen piika ja paskaämpäri, kaikki on minun syytäni, minä olen tehnyt sitä 10 vuotta sitten, minä olen tehnyt tätä 5 vuotta sitten, minä olen tehnyt niin ja näin silloin ja tällöin. Kyseessä siis vanhat asiat jotka kaivetaan esiin joka käänteessä, asiat jotka ovat olleet kauan enne meidän seurustelua.
Asioita joihin en yksinkertaisesti voi vaikuttaa, en kiellä ettenkö jotain tekisi toisin jos voisin. MUTTA se ei nyt vaan enää auta.
Minulla on tästä edellisestä "virheestä" kuten mies sitä kutsuu yksi lapsi, lapsi ei tapaa isäänsä, ja isä ei mitenkään muuten ole läsnä meidän elämässä kuin nykyisen mieheni päässä. Jatkuvalla syötöllä tulee edelleen heittoja hänestä, hänen luonteenpiirteistä/ulkonäöstä.
Seksielämä on kuihtunut, mies vonkaa ja kun seksiä on niin se on sitä että mies saa itsensä tyydytettyä ja se siitä, sillä mennään taas pari päivää eteenpäin. Vaikka itsellä olisi fiiliksiä muuhunkin, lapset olisivat hoidossa/nukkuisivat ja haluaisit mennä pitemmän kaavan kautta niin ei siitä mitään tule.
Jos laittaudut edes vähänkin niin jo on toinen mies jne..
Meillä on kaksi yhteistä lasta, ja kaikki kolme ovat luojan kiitos miehelle samalla viivalla, eli vanhin joka ei ole biologisesti yhteinen on miehelle myös tärkeä ja saa täysin samaa kohtelua kuin muut, ja kutsuu myös miestä isäkseen jne..
Minä olen omat vanhat kaverit jättänyt taakseni, koska miehelle tuotti tuskaa ja vaikeutta "mahtaako ne verrata häntä ja exääni" jne.. Muutenkin kun heidän kanssa oli tekemisissä oli aina pieni riski joutua samaan paikkaan kyseisen miehen kanssa, ja tästähän kotona ilo irtosi.
Perus puitteet on kunnossa, kiva talo hyvällä alueella, kivat työpaikat, kaksi autoa, koira, harrastuksia, yhteisiä perhetuttuja joiden kanssa reissataan ja matkustellaan, ihanat lapset jne.. Mutta parisuhdetta ei ole nimeksikään, ei intohimoa, eikä enää oikein rakkauttakaan..
Mies hassaa omat rahansa, minä maksan perheen menot ja lopuksi myös hänen menot kun oma palkka taas käytetty.
En ole viiteen vuoteen tyttöporukassa päässyt mihinkään, aina pitää miehen roikkua mukana joten helpompi sitten mennä hänen kavereidensa kanssa tai olla menemättä ollenkaan. Mies kyllä käy kavereidensa kanssa tasaisin väliajoin irroittelemassa, ja matkalta eksyy mukaan ties mitä puhelinnumeroita ja on tutustuttu siihen ja tähän. "Sä varmaan tunnet sen, tai ainaki se tunsi sut."
" Ai, no minkä näkönen? Nimi? Ikä?"
"Mitä sä niillä teet? Mitä väliä? En sano ku tunnet kuitenki"
Millon oltu ilta naimisissa jonkun kanssa (jollain oli ollut sama sukunimi), milloin muuten vaan kivat tissit ja pyytäny numeroa, millon mitäkin, tuskin mulle on kaikkea kerrottu edes.
Tekisi mieli lähteä vaan, mutta mies haluaa lapset. Ei henno sisarusparvea erottaa, ja toisaalta miten voisin lapset jättää? Siitä mies on ehdoton, hän pitää lapsensa ja jää nykyiseen asuntoon. Minä ja vanhin muksuista muutetaan jos niikseen tulee.
Asioita joihin en yksinkertaisesti voi vaikuttaa, en kiellä ettenkö jotain tekisi toisin jos voisin. MUTTA se ei nyt vaan enää auta.
Minulla on tästä edellisestä "virheestä" kuten mies sitä kutsuu yksi lapsi, lapsi ei tapaa isäänsä, ja isä ei mitenkään muuten ole läsnä meidän elämässä kuin nykyisen mieheni päässä. Jatkuvalla syötöllä tulee edelleen heittoja hänestä, hänen luonteenpiirteistä/ulkonäöstä.
Seksielämä on kuihtunut, mies vonkaa ja kun seksiä on niin se on sitä että mies saa itsensä tyydytettyä ja se siitä, sillä mennään taas pari päivää eteenpäin. Vaikka itsellä olisi fiiliksiä muuhunkin, lapset olisivat hoidossa/nukkuisivat ja haluaisit mennä pitemmän kaavan kautta niin ei siitä mitään tule.
Jos laittaudut edes vähänkin niin jo on toinen mies jne..
Meillä on kaksi yhteistä lasta, ja kaikki kolme ovat luojan kiitos miehelle samalla viivalla, eli vanhin joka ei ole biologisesti yhteinen on miehelle myös tärkeä ja saa täysin samaa kohtelua kuin muut, ja kutsuu myös miestä isäkseen jne..
Minä olen omat vanhat kaverit jättänyt taakseni, koska miehelle tuotti tuskaa ja vaikeutta "mahtaako ne verrata häntä ja exääni" jne.. Muutenkin kun heidän kanssa oli tekemisissä oli aina pieni riski joutua samaan paikkaan kyseisen miehen kanssa, ja tästähän kotona ilo irtosi.
Perus puitteet on kunnossa, kiva talo hyvällä alueella, kivat työpaikat, kaksi autoa, koira, harrastuksia, yhteisiä perhetuttuja joiden kanssa reissataan ja matkustellaan, ihanat lapset jne.. Mutta parisuhdetta ei ole nimeksikään, ei intohimoa, eikä enää oikein rakkauttakaan..
Mies hassaa omat rahansa, minä maksan perheen menot ja lopuksi myös hänen menot kun oma palkka taas käytetty.
En ole viiteen vuoteen tyttöporukassa päässyt mihinkään, aina pitää miehen roikkua mukana joten helpompi sitten mennä hänen kavereidensa kanssa tai olla menemättä ollenkaan. Mies kyllä käy kavereidensa kanssa tasaisin väliajoin irroittelemassa, ja matkalta eksyy mukaan ties mitä puhelinnumeroita ja on tutustuttu siihen ja tähän. "Sä varmaan tunnet sen, tai ainaki se tunsi sut."
" Ai, no minkä näkönen? Nimi? Ikä?"
"Mitä sä niillä teet? Mitä väliä? En sano ku tunnet kuitenki"
Millon oltu ilta naimisissa jonkun kanssa (jollain oli ollut sama sukunimi), milloin muuten vaan kivat tissit ja pyytäny numeroa, millon mitäkin, tuskin mulle on kaikkea kerrottu edes.
Tekisi mieli lähteä vaan, mutta mies haluaa lapset. Ei henno sisarusparvea erottaa, ja toisaalta miten voisin lapset jättää? Siitä mies on ehdoton, hän pitää lapsensa ja jää nykyiseen asuntoon. Minä ja vanhin muksuista muutetaan jos niikseen tulee.
