haluaisin tietää monellako ivf hoito on onnistunut!!!

Taustalla endometrioosi. Esikoinen luomusti vuoden yrityksellä. 6 1/2 v välissä (yritystä,tutkimuksia, 2 inseminaatiota, 2 IVF:ää, joista kaksi tuoresiirtoa ja 3 PASsia -> tulos: yksi kohdunulkopuolinen raskaus tuoresiirrosta). Kolmen kuukauden lääkekuuri endometrioosin kuivattamiseksi, jonka jälkeen PAS ja tulos TYTTÖ :heart: Synnytyksestä 10kk ja uusi PAS -> KAKSOSET :heart: :heart:

Melkein joka kerta on siirretty kaksi alkiota.
 
Täällä onnistui 2. ivf tuore siirto. Vasta plussattu, joten ihan alkumetreillä mennään. Ekassa hoidossa tehtiin tuore siirto yhdellä alkiolla ja pas 2:lla, ei edes kiinnittymisyritystä. Tällä kertaa miehen siittiöt saatiin eri tavalla ja laatu oli paljon parempi, mahtoi vaikuttaa asiaan. Nyt siirrettiin siis tuoreeltaan yksi eikä mitään jäänyt pakkaseen.
 
Huh huh, onpa mukavaa luettavaa tuo Hulihumpanpulin tarina! Positiivisten tulosten ja monien yritysten kautta onnistumisiin päättyneet hoidot luovat uskoa meille muillekin! Marianen. Paljon halauksia ja onnen toivotukset plussasta!! :hug: mielenkiinnosta kyselen, Miten miehen siittiöt saatiin teillä, jotta laatu oli parempi??
Meillä on yksi ivf takana, ja siitä tuoresiirto ja 1 pas..
Syy meillä lapsettomuuteen on mm. heikot simpat ja pieni määrä..
Niin, ja siis negoja molemmat siirrot.
 
Plussattiin 1.ivf:n ensimmäisestä pakastesiirrosta. Tuoresiirto ei siis tuottanut tulosta. Meillä syy löytyy simpoista ja tämä oli ainoa hoitomuoto jota lääkäri suositteli. Nyt ollaan vk 18+3, ja masu pyöristyy, todella ihmeissään tästä ihmeestä on joka päivä. Tsemppiä, voimia ja uskoa kaikille hoitoihin...samasta veneestä ollaan! :)
Kuunlilja ja Eemeli
 
Olin ensimmäisessä IVF:ssä 25.10.07. Toiveet olivat korkealla, sillä tulin kesäkuussa tehdyssä inseminaatiossa raskaaksi (keskeytyi todella alkuvaiheessa). Olin tosi masentunut ivF:n negatiivisen tuloksen perusteella ja päätimme mieheni kanssa pitää taukoa hoidoissa ja unohtaa koko lasettomuusasian. Ja nopeasti se unohtuikin, kun sitä aktiivisesti yritti. Olin läpeensä kyllästynyt yksityisellä tehtäviin hoitoihin ja siihen, että lääkäri ei reilusti sanonut että yli 40-vuotiaiden kela-korvauksia ei makseta jälikäteen automaattisesti.

Yllätys oli suuri, kun joulukuun kuukautiset olivat myöhässä... En ollut uskoa todeksi, kun raskaustesti näytti positiivistä. Nyt sitten kuukautiset melkein pari viikkoa myöhässä ja raskausoireitakin on ilmaantunut.

Tämä lohdutukseksi niille, jotka ovat jo tosi väsyneitä koko touhuun ja harkitsevat hoitojen lopettamista. Ihmeitä tapahtuu.
 
Meillä lapsettomuuden taustalla minun endometrioosi, miehellä kaikki ok. 4 vuotta oltiin ilman ehkäisyä ja sitten hakeuduttiin julkiselle hoitoon ja päästiin endon takia suoraan IVF:ään. Muniksia alkoi ensin kypsyä vain 2, mutta punktiossa niitä löytyikin 9!!!!! olivat jotenkin olleet piilossa ultralta. 6 hedelmöittyi ja 1. IVF:n tuoresiirto (1 munasolu siirrettiin) onnistui ja nyt olen raskaana 13+1.
Toivotan onnea matkaan kaikille ja voimia!
 
Vuosien yrityksen ja inssien jälkeen 1.ivf toi plussan. Vika minussa. Huonosti munasoluja. Vain kolme siirtokelpoista neljästä. Kaksi siirrettiin huonon lähtötilanteen vuoksi ja nyt masussa kaksi kovasti touhukasta poikaa..
Ehkä olisin valinnut mielummin yhden alkion siirron nyt jälkikäteen ajateltuna. Tuplaodotus ei ole ollut helppoa. Nyt toivotaan, että pojat pysyvät masussa vielä ainakin pari viikkoa.
Kaikille onnea hoitoihin. Plussa voi tulla kun sitä vähiten odottaa..Itsellä kävi juuri niin.

Roosa ja pojat 31+2
 
Ensimmäinen IVF-hoito oli vuosi sitten. Ihmettelin lääkärin vaisua olemusta, mutta sen kummemmin en hoksannut kysellä. Munakakkulat kasvoivat epätasaisesti. Kaksi alkiota jäi siirtokelpoisiksi. Mutta keltarauhastukihormonihoidosta huolimatta joulun aikaan kuitenkin alkoi vuoto. Nyt kolme viikkoa sitten kävimme taas IVF:ssä saaliina 4 hedelmöittynyttä alkiota joista yksi siirrettiin ja kolme jäi pakkaseen. Alkio ei kiinnittynyt. Lääkärin kontrollikäynnillä lääkäri ilmoitti todennäköiseksi syyksi liian korkeat sokeriarvot, vaikkakin paino/pituus 54/158. Tammikuussa aloitan sokeria alentavan lääkityksen. Helmikuussa menemme uudelleen siirtoon ja tukilääkityksenä estrogeeni-ja keltarauhashormonit. Pakkasessa siis odottaa 3 alkiota yhdessä erässä. Toivottavasti siirto kolmannella kerralla onnistuisi, vaikka monikkoraskaus pelottaakin. Parempi kolme kuin että jäisi kokonaan ilman lasta.
:xmas:
 
Meillä yritystä 2 v, sitten hoitoon yksityiselle. Ei selvinnyt syy, eli selittämätön lapsettomuus. Ikää alle 30 molemmilla. Clomeja jonkin aikaa, sitten yksi inssi, ei tärpännyt. Ekasta IVF:stä raskaus, kaksi alkiota siirrettiin ja toinen lähti kehittymään. Tyttö nyt 1 v. Tuosta hoidosta ei mitään jäänyt pakkaseen. Nyt syksyllä uusi IVF, siirto 1 alkio, tulos nega. Pakkaseen jäi kaksi alkiota, molemmat siirrettiin pari viikkoa sitten, tänään testasin plussan!
 
Tosi mielellään lukee näitä onnistumistarinoita! Meillä eka IVF edessä nyt tammikuussa. Olen pohdiskellut jo nyt muutamien asioiden kanssa, kuten kannattaako siirtää 1 vai 2 alkiota ja että mitkä ovat noin yleisesti onnistumis% IVF:ssä?
 
Meille puhuttiin että IVF:n onnintumis% on noin 30 / alkionsiirto. Sen jälkeen keskenmeno% pyörii jossain 13-18 % välillä.

Meidän tarina on sellainen että lapsettomuuteen ei koskaan löytynyt mitään ehdotonta syytä, vain monia pieniä asioita jotka eivät estä luonnollista raskautumista mutta heikentävät mahdollisuuksia. Ensin noin 1,5 vuotta yritystä, sitten tutkimuksiin. Tehty 2 hormoniavusteista inssiä ilman tulosta ja 1 IVF, joka tärppäsi, 1 alkio siirrettiin. Tosin alussa ollaan vasta. =)
 
:hug: :hug: :hug: Mooalle ja kaikille muille ketkä on plussanneet. kiva kuulla teidän kaikkien tarinoita...ja toivoo itsekin että jonain päivänä saan kertoa tässä palstalla että olen plussannut....minä tämän palstan aloitin,mutta en niin useasti sanonut mitään, siis haluan kiittää kaikkia teitä ketkä on kirjoittanut tänne. meillä alkaa ivf hoidot maaliskuussa.
 
Onnea yritykseen demi :flower: :heart:
Meillä aloitettiin IVF- hoito viime maaliskuussa. Tuoresiirto ei onnistunut, mutta toukokuun 29. päivä tein positiivisen testin PAS:in jälkeen ;)

Kiin ja pikku-My rv.34+4
 
Moi!!
Meillä takana 2vuotta lapsettomuutta ja yksi luomu keskenmeno.Mulla lievää endometrioosia. Meille tehtiin kolme inseminaatiota tuloksetta. Nyt menossa
rv 14 ensimmäisen ivf:n tuoresiirrosta. Tsemppiä ja hyvää uutta vuotta!! :heart:
 

Yhteistyössä