Hallitus ei noudata perinteisiä suomalaisia (kristillisiä) arvoja

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Kuuntelin tänään autolla ajaessani radiota. Siellä miellyttävä naisääni kertoi, että HUSin jo nyt laittoman pitkät leikkausjonot pitenevät entisestään, koska budjetista nipistetään vielä lisää 44 miljoonaa euroa. Iltaisin ja viikonloppuisin tapahtuvat leikkaukset jäävät pois, lisäksi ulkopuolelta ostettavaa konsultaatiota täytyy vähentää.

Jotenkin luulisi, että hallituksen ja eduskunnan tärkeimpiä tehtäviä olisi varmistaa kansalaisten hyvinvointi myös terveydenhuollon osalta. Kenenkä ihmeessä taskuihin ne kymmenet miljardit valuvat?

Jos vastuussa olevat olisivat oikeasti kristittyjä, niin kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä ei kyllä kohdeltaisi näin.
 
vierailija
Niin. Hyvä pointti tuo ettei leikkaisi, mutta koko historian ajan tuet minimissä ja leikkaukset, ei ole ollut aikaa ettei olisi leikattu. Ja painostettu kauhealla tavalla köyhiä. Osa sanoo että sekä valtiot että kirkot (järjestöt, yhdistykset ym.) ovat samaa archon ja arki -systeemiä. Mikä se ikinä onkaan. Ja siltähän se näyttää. Sen ulkopuolella lienee inhimillisyys ja oikea usko, valo. Jos siis kansa ei vaadi heikennyksiä enää, sossut tai ei voi vaikuttaa toiseen heikentävästi - parempi. Siihen vanhaan järjestelmään ja rahasysteemiin ei ole kukaan saanut lisättyä inhimillisyyttä, ehkä vain pienen palan joskus kauan sitten. Kumma juttu.
 
Kuuntelin tänään autolla ajaessani radiota. Siellä miellyttävä naisääni kertoi, että HUSin jo nyt laittoman pitkät leikkausjonot pitenevät entisestään, koska budjetista nipistetään vielä lisää 44 miljoonaa euroa. Iltaisin ja viikonloppuisin tapahtuvat leikkaukset jäävät pois, lisäksi ulkopuolelta ostettavaa konsultaatiota täytyy vähentää.

Jotenkin luulisi, että hallituksen ja eduskunnan tärkeimpiä tehtäviä olisi varmistaa kansalaisten hyvinvointi myös terveydenhuollon osalta. Kenenkä ihmeessä taskuihin ne kymmenet miljardit valuvat?

Jos vastuussa olevat olisivat oikeasti kristittyjä, niin kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä ei kyllä kohdeltaisi näin.
Niin, kysy Sannalta, jonka aikana sote sorvattiin.
 
"Sanna Marinin lupaus johti harhaan".
Taisin linkata tuohon artikkeliin jo edellisessä (m1es)palstaelämässä. Ihmisiä on helppo vedättää tekemällä suunnitelmia, joissa luvataan yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Kun ne pitäisi toteuttaa, huomataankin "yllättäen", että rahaa ei ole.
Pitäisi säätää laki, jossa määrättäisiin sisällyttämään jokaiseen uudistukseen realistinen rahoitussuunnitelma. Jos tuo ei toteutuisi, erotettaisiin suunnitelman laatineet ministeriön virkamiehet ja vastuuministeri(t)..
 
  • Tykkää
Reactions: Echo

Siinäpä se onkin, kansan enemmistö äänestää kuitenkin lupausten perusteella. Jos joku lupaisi verojen kevennystä ja sosiaaliturvan parannusta, niin todennäköisesti vaalivoitto olisi taattu. (kärjistetty esimerkki, kuitenkin suuntaa antava)
 
vierailija
Kristilliset arvot eivät ole Suomen perinteisiä arvoja. Kristinusko istutettiin tänne pakolla ja väkivallalla. Suomalaiset eivät olisi kristittyjä ellei esi-isiämme olisi käännytetty miekka kurkulla.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
vierailija
Kirkko ja Kaupunki - Linda-Maria: Olen yllättynyt siitä, kuinka moni uskovainen on tyytyväinen oikeistopuolueiden vaalivoittoon
Sen perusteella, mitä olen Jeesuksesta lukenut, Hän ei ainakaan leikkaisi heikoimmilta, vähentäisi kiintiöpakolaisten määrää tai tuhoaisi Isänsä luomaa maapalloa.

Tuossapa hyvä kirjoitus. Olisi Orpolaisten ja Purralaistenkin sekä Henrikssonilaisten ja Essayahlaisten hyvä miettiä tekojaan ja katsoa peiliin.
Eriarvoisuus, riisto ja hyväksikäyttö palvelee antikristillisen mammonan epäjumalan rahan kirkon kapitaali-imperiumin palvelijoita - Pimeys olkoon kanssamme!
 
vierailija
Kuuntelin tänään autolla ajaessani radiota. Siellä miellyttävä naisääni kertoi, että HUSin jo nyt laittoman pitkät leikkausjonot pitenevät entisestään, koska budjetista nipistetään vielä lisää 44 miljoonaa euroa. Iltaisin ja viikonloppuisin tapahtuvat leikkaukset jäävät pois, lisäksi ulkopuolelta ostettavaa konsultaatiota täytyy vähentää.

Jotenkin luulisi, että hallituksen ja eduskunnan tärkeimpiä tehtäviä olisi varmistaa kansalaisten hyvinvointi myös terveydenhuollon osalta. Kenenkä ihmeessä taskuihin ne kymmenet miljardit valuvat?

Jos vastuussa olevat olisivat oikeasti kristittyjä, niin kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä ei kyllä kohdeltaisi näin.
Nimenomaan näin. Ahneus ja moraalittomuus sekä yhteiskuntavastuuttomuus ohjaa oikeistolaisia luonnevikaisia narsisteja kohti Amerikan-mallia.
 
vierailija
Kirkko ja Kaupunki - Linda-Maria: Olen yllättynyt siitä, kuinka moni uskovainen on tyytyväinen oikeistopuolueiden vaalivoittoon
Sen perusteella, mitä olen Jeesuksesta lukenut, Hän ei ainakaan leikkaisi heikoimmilta, vähentäisi kiintiöpakolaisten määrää tai tuhoaisi Isänsä luomaa maapalloa.

Tuossapa hyvä kirjoitus. Olisi Orpolaisten ja Purralaistenkin sekä Henrikssonilaisten ja Essayahlaisten hyvä miettiä tekojaan ja katsoa peiliin.
Linda-Maria kirjoittaa fiksusti. Ei toisi koko maailmaa tänne, vaan pitäisi sovitun kiintiöpakolaisten määrän, johon soisi myös enemmän lapsia ja naisia partalapsosiin keskittymisen sijaan.
 
Kirkko ja Kaupunki - Linda-Maria: Olen yllättynyt siitä, kuinka moni uskovainen on tyytyväinen oikeistopuolueiden vaalivoittoon
Sen perusteella, mitä olen Jeesuksesta lukenut, Hän ei ainakaan leikkaisi heikoimmilta, vähentäisi kiintiöpakolaisten määrää tai tuhoaisi Isänsä luomaa maapalloa.

Tuossapa hyvä kirjoitus. Olisi Orpolaisten ja Purralaistenkin sekä Henrikssonilaisten ja Essayahlaisten hyvä miettiä tekojaan ja katsoa peiliin.
Raamatun mukaan orjia ei saa hakata hengiltä, mutta vähän saa hakata ja orjia saa olla.

Olen yllättynyt siitä, miten harva tuntee uskonsa. Juuri kukaan ei ole edes vaivaututut lukemaan koko kirjaa ja miettimään mitä ne kristilliset arvot ovat.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Johnny Appleseed
vierailija
Jeesuksen mukaan orjia ei saa hakata hengiltä, mutta vähän saa hakata ja orjia saa olla.

Olen yllättynyt siitä, miten harva tuntee uskonsa. Juuri kukaan ei ole edes vaivaututut lukemaan koko kirjaa ja miettimään mitä ne kristilliset arvot ovat.
"Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja."
 
Piti sanomani Jumalan hyväksymää, ei Jeesuksen. Vanha testamentti. 2. Mooseksen kirja 21:20, 21.21,

20Jos joku lyö orjaansa tai orjatartaan kepillä ja tämä kuolee siihen paikkaan, lyöjä on ansainnut rangaistuksen. 21Mutta jos orja pysyy hengissä päivän tai kaksi, isäntää älköön rangaistako; onhan orja hänen omaisuuttaan.
 
muistaakseni vaimojen kurissapitämisestä oli samansuuntainen säännös
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
vierailija
Piti sanomani Jumalan hyväksymää, ei Jeesuksen. Vanha testamentti. 2. Mooseksen kirja 21:20, 21.21,

20Jos joku lyö orjaansa tai orjatartaan kepillä ja tämä kuolee siihen paikkaan, lyöjä on ansainnut rangaistuksen. 21Mutta jos orja pysyy hengissä päivän tai kaksi, isäntää älköön rangaistako; onhan orja hänen omaisuuttaan.
Eli taas vääristeltiin. Jeesus uudisti lain Kuka seuraa juutalaisten vanhoja oppeja, jotka sovellettu kivikautisen väestön ymmärrystason ympäristöön?
 
vierailija
Kristilliset arvot eivät ole Suomen perinteisiä arvoja. Kristinusko istutettiin tänne pakolla ja väkivallalla. Suomalaiset eivät olisi kristittyjä ellei esi-isiämme olisi käännytetty miekka kurkulla.
Tämä on ihan totta. Väkipakolla meille tänne pohjolaan tuotiin uskonto jostain Lähi-Idän maasta. Ei pitäisi kuulua suomalaiseen kulttuuriin palvoa jotain israelilaista hemmoa.
 
Yhteistyössä