Hajoaako teillä muilla paikkoja riidellessä?

Hajotin eilen miehelle kimpaantuessani vessan oven. Nyt on ahdistus siitä. Aamulla tyttökin hoki miten äiti rikkoi oven. Halusin painua maan rakoon. Silloin kun tulen todella väärinymmärretyksi ja sanat loppuvat niin menen paniikkiin ja tavarat saa kyytiä. Olen tunnetasolla lukossa ja umpikujassa. En koskaan kohdista aggressiota ihmisiin vaan esineisiin. Ei ole kylläkään mukava herätä seuraavaan aamuun jos näkee raivonpuuskansa jäljet ympärillä.

 

Ei todellakaan. Jos hajoaisi, ja vieläpä toistuvasti, niin veisin kyllä lapsen turvaan moisen lapsen perusturvallisuutta vaarantavan ihmisen luota. Itse en voi kuvitellakaan noin toimivani ja jos toimisin, niin olisin jotenkin sekaisin ja tarvitsisin ammattiapua.

Jos et mitään muuta keksi, niin lähde edes tuollaisista tilanteista pois ja vaikka metsään kiviä potkimaan. Mutta noin ei vaan käyttäydytä, varsinkaan lapsen edessä. Miten ihmeessä miehesikään tuollaista sietää vai onko hän samanlainen?

 

Mene hoitoon, oli provo tai ei. Toivottavasti mies älyää ottaa lapset ja häipyä.

 

Hanki itsellesi apua. Tavaroiden ja asunnon hajoittaminen on väkivaltaa siinä missä löymineki. Mieti milllaisen aikuisen mallin lapsesi saa - millasein mallin olla naisena, äitinä ja vaimona.

 

Ei hajoa. Mutta exäni eli lasteni isä hajotti aina paikkoja riidellessämme, ensin huusi mutta jossain vaiheessa raivostui niin paljon että alkoi nyrkillä hajottamaan esim. ovia, jääkaappia....kännykän heitti seinään ja paljon muitakin tavaroita. Se oli pelottavaa. Onkin ollut jo monta vuotta ex.

 

Minulla ei tällaista tunnekuohua ole tullut kuin n. kerran vuodessa. Silloin kun arjen puhumattomuus miehen kanssa on muuttunut patoutuneeksi rasitteeksi ja selvittämättömät asiat vaan velloo kaaoksena päässä. En saa mieheeni kontaktia ja hän ei osaa puhua kun on niin tilannesokea. Hänellä on asperger ja minä olen niin väsynyt. Mies ei ole lasteni isä vaan isäpuoli. Olen niin kyllästynyt jankkaamaan kun toinen ei tajua miltä minusta tuntuu. Elää vain omissa kaavamaisuuksissaan.

 

Ei mutta me ei ollakaan mitään raivohulluja

 

Kyllä jotkut vaikeat tilanteet elämässä voivat tehdä kenet tahansa hetkellisesti raivohulluksi. Mitä pulmusia oikein olette?

 

Miettikää nyt miten avioriitoja on kuvattu iät ja ajat. Nainen heittelee lautasia suutuspäissään. Miksikä ihminen olisi käytännössä muuttunut vuosien varrella kuohuineen?

 

[QUOTE="vieras";29195791]Kyllä jotkut vaikeat tilanteet elämässä voivat tehdä kenet tahansa hetkellisesti raivohulluksi. Mitä pulmusia oikein olette?[/QUOTE]

Vaiikka on kuinka rankkaa tahansa ei meillä kukaan saa hajottaa paikkoja sen enempää kuin lyödä. Sellainen ei kuulu normaaliin käyttäytymiseen, edes riidellessä.

 

Ei ole ikinä hajonnut mitään.

 

Ei hajoa. Pelästyisin juuriani myöten, jos mies toimisi noin. Oma suuttumus purkautuu pääosin itkuna.

 

No on hajonnut. Onneksi pääsin tuosta paikkoja ja ihmisiä hajottavasta ihmisestä eroon ennen kuin lapset alkoivat traumatisoitua kuten teillä on käynyt jo.

 

On hajonnut yhtä sun toista pientä. En pidä itseäni siltikään raivohulluna. Joskus kaikilla käämi kärähtää jos on tosi väsynyt ja paineiden alla.

 

No ei todellakaan hajoa. Hakeutuisin hoitoon jos hajoaisi.

 

[QUOTE="vieras";29195791]Kyllä jotkut vaikeat tilanteet elämässä voivat tehdä kenet tahansa hetkellisesti raivohulluksi. Mitä pulmusia oikein olette?[/QUOTE]

No ei todellakaan tee siinä määrin, että vessan ovet tms. hajoaa. Kyllä ihmisellä pitää olla kontrollia käytökseensä sen verran, että ei ala paikkoja tai esineitä hajottamaan.

 

Uskokaa tai älkää, minun suvussani kaikki ovat hyvin tempperamenttisia ja tavaroiden viskominen ei ole ollut poikkeuksellista. Kukaan suvustamme ei ole traumatisoitunut lapsena vanhempiensa viskelyistä vaan asioista on jopa heitetty läppää. Me vain ollaan astetta lennokkaampia liikkeissämme, mutta ihmisiin kohdistuvaa väkivaltaa ei kukaan suvun jäsenistäni kannata ja kukaan ei ole todellakaan joutunut uhriksi millään lailla. Parempi se on viskoa tavaroita kuin ihmisiä seiniin!

 

Ellei sitten ole todella masentunut ja kontrolli heikko. Olen kokenut vaikean masennuksen ja silloin ei osaa ajatella järkevästi. Kun kaikki kaatuu päälle ja puoliso ei jaksa jutella, on soppa valmis.

 

Ei hajoa. itse omaan sen verran hyvän itsehillinnän et ei oo tarvinnu alkaa paikkoja hajottamaan. Samoin mies.

 

Teillä monilla on varmaan helpot elämät. Ei ole rahavaikeuksia, skarpit puolisot, ei ole vaativia erityislapsia. On omaa aikaa, työpaikat, hyvä koulutus... Hermot voi olla ihan toisella tapaa kireällä jos moni ongelma kasaantuu ja on vailla tukiverkkoa. Ystävätkin kaikkoaa. Kenelle sitä puhuisi jos puoliso on haluton kohtaamaan muiden perheenjäseniensä ongelmia? Voitteko kuvitella miltä sellaisesta perheenäidistä/isästä tuntuu?

 

mun entinen mies hajotti kerran kännipäissään parit ovet ym. silloin minusta tuli pelokas että pelkäsin kun alkaa juomaan mitä seuraavaksi tapahtuu. onneks on jo ex

 

[QUOTE="vieras";29195791]Kyllä jotkut vaikeat tilanteet elämässä voivat tehdä kenet tahansa hetkellisesti raivohulluksi. Mitä pulmusia oikein olette?[/QUOTE]

En todellakaan ole mikään pulmunen, eikä mies myöskään. Mutta ei meillä kyllä paikat tai tavarat hajoa riidellessä tai tunnekuohuissa. Olisiko jotai tunteiden hallinnan puutetta tms... ? Siihen on varmasti keinoja joilla päästä eroon tai jos ei yksin kykene niin varmasti ammattiapuakin on tarjolla. Aikuisen tasapainoisen ihmisen luulisi kykenevän hallitsemaan/hillitsemään käytöstään ettei "raivohulluna" riehu ja riko tavaroita. Miten lapsillekaan opettaa oman käytöksen ja toiminnan hallintaa jos ei omalla esimerkilläänkään voi sitä näyttää?
Ja en ole ammattilainen, voin olla väärässä. Mutta ei kuulosta ihan normaalilta tuollainen raivoamienn ja riehuminen. Siis aikuiselta.

 

[QUOTE="vieras";29195809]Miettikää nyt miten avioriitoja on kuvattu iät ja ajat. Nainen heittelee lautasia suutuspäissään. Miksikä ihminen olisi käytännössä muuttunut vuosien varrella kuohuineen?[/QUOTE]

Mä luulen, että tässä on enemmänkin haettu sellaista liioittelua jolla kuvataan tiettyä tunnetta ja tietynlaista tilannetta. Joskus jopa huumorin keinoin. EI ehkä sellaista normaalia avioparin riitaa.

 

Teillä monilla on varmaan helpot elämät. Ei ole rahavaikeuksia, skarpit puolisot, ei ole vaativia erityislapsia. On omaa aikaa, työpaikat, hyvä koulutus... Hermot voi olla ihan toisella tapaa kireällä jos moni ongelma kasaantuu ja on vailla tukiverkkoa. Ystävätkin kaikkoaa. Kenelle sitä puhuisi jos puoliso on haluton kohtaamaan muiden perheenjäseniensä ongelmia? Voitteko kuvitella miltä sellaisesta perheenäidistä/isästä tuntuu?

On ollut ja pahalta tuntuu mutta mitä hyötyä on hajottaa joku ovi siltikään, silloin pitää erota. Sietämättömät ihmiset tekevät elämän sietämättömäksi, joten olen oppinut välttelemään sellaisia ihmisiä.

 

Kai tärkeimpänä on se, miten se pahasti lapsi on peloissaan. Kyllähän se vähintäänkin kai hämmentää, mutta sitten on eroja siinä miten herkkiä lapset ovat eri asioille.

Minä en lennättele tavaroita tai muutenkaan huido tai reuhdo. En voi kehuskella jonain omana ansionani, sillä syntyjäni olen melko rauhallinen ja harkitseva. Tässä pätee aikuisten kanssa sama kuin mitä lapsillekin töissä puhun: eri asiat on helppoja eri ihmisille, ja se tarkoittaa vain sitä, että joidenkin pitää tehdä enemmän töitä joidenkin asioiden kanssa (no, lapsille hieman helpommin ymmärrettävin sanakääntein

Sanallisesti on vielä isoimpia vihavaihteita käyttämättä/harvoin käytettynä riitatilanteissa, eli senkään vuoksi ei tarvitse fyysisesti riehumaan alkaa. Toisaalta, ne pahimmat ja syvimpään sattuvat sanailut olisivat jo sellaisia, että jokin tavaroiden heittely tai oven rikkoontuminen olisi paljon pienempi paha.