Haista paska ja turpa kiinni tyhmä

äiti
et kai anna asian olla. Sitten ainakaan pärjää kun on teini. Itse antasin rankkarin kuten päivä sisällä, tai karkkipäivän peruutus tms. Ehkä muistaa paremmin jatkossa millanen kielenkäyttö on sallittua.
 
Kermakakku
No siinä tuli kaksi fraasia, joita 7-vuotiaan ei pitäisi edes tietää.
Missä lie kuullut.
Ja mikä on pielessä, että tulee mieleenkään päästää tuollaisia sanoja päin vanhempia.

Vai olisiko sittenkin niin, että on huonoa seuraa koulussa (siellähän sitä tietysti joutuu tekemisiin kaikenlaisten kanssa) ja lapsella huono aggressionhallinta, mikä on noin pienelle vielä luonnollista.

Vaikka meidän 13 v poika ei ole koskaan vielä meitä tyhmiksi sanonut eikä haistattanut... eli eivät kaikki tuo kotiin sitä, mitä maailmalla kuulevat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
ei kai tosissaan oo mikään arestipenkki käytössä enää ton ikäsellä?Eteisen nurkkaan mielummin seisomaan pitempi aika...
meillä tuo toimii melko tehokkaasti edelleen, miksi siis poistaa se käytöstä ??
pyysi kaikilta anteeksi istumisen jälkeen ja rupesi nyt pelaamaan lautapeliä siskonsa kanssa

Alkuperäinen kirjoittaja Kermakakku:
No siinä tuli kaksi fraasia, joita 7-vuotiaan ei pitäisi edes tietää.
Missä lie kuullut.
Ja mikä on pielessä, että tulee mieleenkään päästää tuollaisia sanoja päin vanhempia.

Vai olisiko sittenkin niin, että on huonoa seuraa koulussa (siellähän sitä tietysti joutuu tekemisiin kaikenlaisten kanssa) ja lapsella huono aggressionhallinta, mikä on noin pienelle vielä luonnollista.

Vaikka meidän 13 v poika ei ole koskaan vielä meitä tyhmiksi sanonut eikä haistattanut... eli eivät kaikki tuo kotiin sitä, mitä maailmalla kuulevat.
Mä olen kertonut koulu ongelmista täällä jo tällä viikolla, et johtuiskohan siitä??
Ensimmäisen kerran tuo tuon päästi suustaan..
ennenkin on kyllä vastaan pannut muttei haukkunut, isälleen ei uskalla edes sanoa vastaan ja minä sit saankin kaikki päälleni

:(
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lipton^:
Mun lapset ei kyl uskaltais sanoa. Taitaa kuulua moista sontaa paljon perheessä?
Ikävä kyllä tollasta opitaan kaveriporukoista, leikkikentiltä, kouluista. Vaikka omassa perheessä puhuttaisiin kunnolla niin muualtakin voi lapsi oppia ruman kielen käytön. Eri asia on siedetäänkö sitä perheessä.

Alkuperäinen kirjoittaja Sonja79-1:

Ei meilläkään lapset edes halua kiroilla. Vaikka kiroilua kuulee paljon, on eri asia käyttääkö sitä vai ei.

Nykyaikana ipanat on muutenkin ihan räävittömiä suustaan ja joidenkin vanhempien mielestä se on muka todella hauskaakin.

|O
 
Alkuperäinen kirjoittaja solmussa:

ei meidänkään lapset kiroile
mut tuo oli ihan uutta ja järkyttynythän mä olen
miten ihmeessä tuon saa kitkettyä pois ??
tuohan kyllä inttää joka asiasta vastaan ja kiukuttelee mutta ensimmäisen kerran se minua haukku

Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Tulee ihan mieleen oma lapsuus. Paiskoin ovia halusin sanoa mahdollisimman pahasti, kolmosluokalla alkoi ja loppui vasta ysiluokalla. Dear lord, mä olin rasittava lapsi.
en se ole maailman helpoin ollut minä itsekkään, niin se varmaan menee että minkä taakseen jättää sen edestään löytää :/
tosin mieskään ei mikään enkeli ole lapsena ollut, tuleekos tää sitten niinkuin kaksin kertaisena ??? :whistle:
 
Sonja79-1
Alkuperäinen kirjoittaja solmussa:
Alkuperäinen kirjoittaja Sonja79-1:
Alkuperäinen kirjoittaja Lipton^:
Mun lapset ei kyl uskaltais sanoa. Taitaa kuulua moista sontaa paljon perheessä?
Ikävä kyllä tollasta opitaan kaveriporukoista, leikkikentiltä, kouluista. Vaikka omassa perheessä puhuttaisiin kunnolla niin muualtakin voi lapsi oppia ruman kielen käytön. Eri asia on siedetäänkö sitä perheessä.
Ei meilläkään lapset edes halua kiroilla. Vaikka kiroilua kuulee paljon, on eri asia käyttääkö sitä vai ei.

Nykyaikana ipanat on muutenkin ihan räävittömiä suustaan ja joidenkin vanhempien mielestä se on muka todella hauskaakin.

Minä olen myös sanonut, että tuhmat pojat ja tytöt puhuvat sellaisia. Ei ole onneksi meidän lapsiin tarttunut. Yksi päivä päivä huomautin yhdelle ekaluokkalaiselle pojalle tämän kielenkäytöstä ja tämä näytti keskisormea!!! Voitte uskoa, että kuuli sellasen ripityksen, että muistaa loppuelämänsä...Ainakin viimeksi kun törmättiin niin käyttäytyi todella mallikkaasti.
 
Meillä on alkanut 6-veellä olla uhittelua, eniten mua ärsyttää kun se matkii mua.. :headwall: .. :whistle:
Mut siis, melkoista tekstiä joo, arestiin ois meilläkin menty ja asiasta kyllä keskusteltu, että miksi sanoi noin ja painaako joku juttu mieltä jne.
Elämä on rankkaa tossa iässä, sen huomasin kun koulussa töissä olin.
 
Mäkin ihmettelin arestipenkkiä ton ikäsellä, mutta jos toimii niin mikäs siinä. Paitsi toimiiko pidemmän päälle? 7-vuotias jo ymmärtää ettei ole suurensuuri juttu istua pari minuuttia penkillä, joten tekeekö tuhmuuksia uudestaan kun rangaistus ei tunnu kovinkaan kovalta jutulta? Mutta jokainen tuntee omat lapsensa parhaiten ja toivottavasti löytää parhaat keinot juuri sen omansa kanssa.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Hännän Heilutus:
en se ole maailman helpoin ollut minä itsekkään, niin se varmaan menee että minkä taakseen jättää sen edestään löytää :/
tosin mieskään ei mikään enkeli ole lapsena ollut, tuleekos tää sitten niinkuin kaksin kertaisena ??? :whistle:
Apua jos tulee. Mitä vanhemmaksi tulin niin sitä paremmin sitä osas sit tehdä kaikki pahat seläntakana esim. näyttää keskaria :ashamed: Ne tunteet mitä mä itse muistan niiltä ajoilta oli mustasukkaisuus ja oma riittämättömyys. Mä olin esikoinen ja musta tuntui et mun pitäis olla iso ja hyvä kaikessa. Vaikka oikeasti minä itse olin asettanut itselleni ne rajoitteet. Harmi vain, että tajusin sen vasta nyt isompana. Kyl mä joskus sanoin äidille, et soitan lastensuojeluun, haluan paremmat vanhemmat, mun pitäis kuolla pois jne..
 
Mun mielestä kotona saa purkaa vähän paineita. Ja käyttää jopa rumempia sanoja, kunhan ovat siivommin sitten muualla. Toki nyrkillä pikkusiskoon ei ole sallittavaa. Mä en oikeasti ole vahvoja tempperamenttisia poikiani rankaissut ikinä mitenkään. Pari vanhinta on oikeastaan jo murkkuiän ylittäneitä. Oli suhteellisen helppoa sekin aika meillä. Ja tosi kunnollisia miehenalkuja ovat.
 
hohhoijaa
mun mielestä jokainen lapsi kokeilee joskus rajojaan, epänormaalia olisi jos ei kokeilisi. rangaistus toki teon mukaan.
tämän palstan äitien lapset varmaan on aikas..joo mitenkähänn sen nyt sanoisi nätisti..
 
Yhteistyössä