Täällä kova stressailija hei.
Plussasin tällä viikolla ja viiva on vahvistunut päivä päivältä.
Ennen plussaa mulla oli lähes kaikki mahdolliset raskausoireet paitsi huonovointisuus. Plussan jälkeen oireet on kadonneet ja tilalle on tulleet menkkamaiset vatsakivut. Kerran kouristeli yöllä muutaman minuutin jopa niin että ajattelin että kesken taisi mennä. Sen jälkeen on kuitenkin tullut vahveneva viiva. Jomottelu alkaa voimistuvasti iltapäivällä/illalla. Aamulla ja päivällä mitään tuntemuksia ei oikeastaan ole, paitsi joskus voi silmissä vähän mustua kun nousee ylös ja hengästyn helposti. Yleensä kipu on siedettävää, joskin aika inhottavaa. Pari kertaa olen ottanut Panadolin. Tänään soitin neuvolaan ja kivut kai voi olla ihan ok, oireiden häviämisestä ei kommentoinut.
Onko teillä kokemuksia siitä, että raskausoireet katoaa heti alussa (nyt vasta n. 4+0 tai neuvolan laskujen mukaan 5+1) tai noista kivuista? Mitään vuotoja ei ole ollut. Menkat olisi pitäneet alkaa eilen.