hävettää...kokemuksia

sain lievä masennus diagnoosin n.kuukausi sitten.Lääkitys aloitettiin ja nyt edessä olisi meno psyk.sh juttusille.Jotenkin tämä masennus ja avun tarvitseminen vain hävettää niin kovasti.En olisi koskaan tälläiseen tilanteeseen luulut joutuvani.Kun vain saisi entisen elämän takaisin ja pystyisi tämän unohtamaan.En kehtaa mennä ammattiauttajalle. En edes tiedä miksi se tuntuu niin ylivoimaiselta,hulluksi leimautumisen pelkoko? Olen kutenkin mielestäni "normaali" kahden lapsen äiti,joka nyt vaan on alakuloinen.
...niin ja kaikki ne merkinnät mitä potilaspapereihin jää... ei kiva joskus tulevaisuudessa...

Onko muita saman kokeneita? Miten pääsitte asian yli?

 

Lähipiiristä tiedän monta, jotka ovat käyneet ammattiauttajan juttusilla. Itse kävin puoli vuotta terapiassa ja olin yllättynyt, kuinka paljon siellä odotushuoneessa istui ihan "normaalinnäköistä" porukkaa. Yhtään "hullua" en nähnyt. Luulen, että nämä esim. skitsofrenia potilaat käyvätkin hoitavan mielisairaalan tai keskussairaalan osastoilla.

Tottakai minäkin ajattelin etten minä nyt voi näi alas vajota, mutta tässä sitä ollaan suht. terveenä . Mulle tuli vain pakottava tarve saada itseni mahdollisimman pian kuntoon, jotta ei tarvitsisi töistä olla pois. Mulla ei ollut kyse masennuksesta vaan paniikkihäiriöstä. Kertaakaan esim. raskausaikana ei neuvolassa kysytty minun tilanteestani ja siitä, että olen käynyt terapiassa ja olen lääkehoidossa.

 

Ei ole mitään syytä hävetä tms. Masennus, paniikihäiriöt ym. ovat sairauksia siinä, missä kaikki muutkin. Ehdottomasti kannattaa mennä ammattiauttajan juttusille. Uskon, että se tekisi hyvää ihan kaikille

Ja edelliseen tekstiin kommentoisin sen verran. Kyllä skitsofreniaa sairastavat ja muutkin käy samanlailla avohoidon puolella juttelemassa. Sairaalassa kun ovat vain akuuteimmat potilaat ja siitä sitten jatkohoitoon avopuolelle... Ja kuten sanottu, nämä kaikki sairauksia siinä missä muutkin.. Häpeään ei aihetta ja apua kannattaa hakea ja ottaa vastaan.

Voimahalaus sinulle :hug:

 

Olen samaa mieltä edellisten vastaajien kanssa, että apua vaan hakemaan koska ilmeisesti tarvitset sitä, ja ymmärrät itse tilanteesi.Älä todellakaan häpeä avun hakemista, se pahentaa vain asioita jos yrittää väkisin jaksaa, ja pitää kulisseja yllä.

itse kärsin pniikkihäiriöstä ja pakkoajatuksista, voit lukea kirjoitukseni tältä samalta palstalta otsikkona "psykoosiin joutumisen pelko"

Ihminen on ihminen, ei mikään kone.Kukaan ei oleta että täytyy jaksaa väkisin, koska apua on saatavilla.laskettuaikani on kesäkuun lopussa, ja olen henkisesti loppu,ja pelkään sekoamista mutta olen hakenut apua neuvolasta, käyn psykologilla ja aloitin masennuslääkityksen.

Minua ei hävetä yhtään, eikä saakaan hävetä.Kukaan ei ajattele että olisit huonompi äiti, päinvastoin. Voimia sinulle ja jaksamista.