Hätähuuto punastelijalta

Koitin jo saada apua tuolta Klinikalla -puolelta, mutten saanut yhtään vastausta. Onnistuisikohan täällä, alan olla todella epätoivoinen.

Olen nelikymppinen nainen. Nyt on tullut suuri ongelma, punastun ihan mitättömistä asioista. Ja turha sanoa, että luulen vain itse, tiedän heloittavani kuin keitetty rapu. Saatan jopa kotioloissa punastua, jos vaikka mieheni arvostelee minua (negatiivisesti). Eilen kaupan kassajonossa juttelin ihan mukavan vanhan miehen kanssa, isoisäni ikäisen, ja punastuin. Tapanani on ollut aina jutella vieraiden kanssa, esim. kassajonossa, samoin kuin sanoa sille kassallekin muutama ystävällinen sana. Kohta on vain luovuttava tästä tavasta, kun en enää kestä niitä ihmetteleviä katseita, joita saan punastumiseni johdosta. Olen ollut hoitovapaalla neljä vuotta, enkä ole eristäytynyt muista, vaan sosiaalinen elämäni on ollut vilkasta, mutta nyt pelkään jo töihinmenoa parin kuukauden päästä, mitäs jos sielläkin heloitan kaiken päivää?

Voisiko johtua hormonaalisista syistä? Kuumia aaltoja on mennyt läpi satunnaisesti viimeiset 20 vuotta, eivätkä ne mitenkään ole lisääntyneet. Enkä huomaa edes, että punastuessani menisi kuuma aalto läpi, se punastus vain tulee. Samoin olen huomannut kahvikuppineuroosin oireita. Eilen kävin yhdessä virastossa ja siellä piti eräs paperi täyttää. Käsi tutisten sen täytin.

Mikä minulla on???

 

Itsekin olen ruvennut punastelemaan vasta viime aikoina. Ikää on nyt kohta 30 ja punasteleminen on tullut kuvioihin varmaan viimeisen puolen vuoden aikana. Tämän koen pienemmäksi paheeksi kuin sen, että myöskin jännitän paljon uusien ihmisten tapaamista ja esiintymistä (esiintymistilanteisiin käytän rauhoittavia). Lääkäriltä sain tuohon punasteluun Propral 40 -beetasalpaajaa. Sitä otan aina, kun on tiedossa tilanne, jossa tiedän, että voisin punastella. Tosin ainahan noita tilanteita ei tietenkään voi etukäteen tietää.

 

Minulla on myös Propralia. Punasteluun se ei vain auta, kahvia sentään saan juotua! Olin nimittäin juuri tänä iltana yhtiökokouksessa kahden Propralin voimin, ja kahvin kyllä join, mutta naama punaisena aina, kun jotain sanoin. Lopulta päätin pysytellä hiljaa.

Minulla oli teini-iässä sama punastumisongelma, mutta se jäi aikuisuuden kynnyksellä pois. Kahvikuppineuroosi alkoi pikku hiljaa tulla esiin ehkä kymmenen vuotta sitten, ja sitä varten tuota Propralia olenkin saanut. Töissä on kuitenkin ollut tilanteita, joissa on juotu asiakkaiden kanssa kahvia, syöty, skoolattu, ja ensimmäinen tutinakerta oli aivan kauhea, kun en voinutkaan juoda lasistani tai kupistani. Hetimiten tilasin ajan silloin työpaikkalääkärille ja sain ekan kuurin tuota lääkettä.

Nyt pelottaa aivan kauheasti, kun tosiaan olen pikkuhiljaa palaamassa työelämään, enhän toki voi joka aamua aloittaa muutamalla Propralilla, mitä helskuttia teen? Ihmeellisintä mielestäni on se, että itsetuntoni on (muutoin) kohdallaan, olen mielestäni (ja muidenkin mielestä) ikäisekseni timmissä ja hyvässä kunnossa, en nyt kaunis ole, mutta näytän terveeltä ja , noh, hyvältä. Löydän paljonkin positiivista sanottavaa itsestäni, senkin takia kehoni tapa käyttäytyä tuntuu ihmeelliseltä. Mielestäni myös henkinen puoleni voi loistavasti, on voinut näihin päiviin saakka, mutta nyt todella alkaa alakulo iskeä, tämä punastelu on pahentunut ihan kauheaksi ihan muutaman menneen kuukauden aikana. Ja ehkä jo punastelen senkin takia, että olen alkanut pelkäämään punastumista!

Kotikunnassani ei aikuisille ole tarjolla terveyskeskuksessa enää psykiatria, yksityiselle minulla ei ole varaa mennä. Täällä on psykiatrinen sairaanhoitaja, jolta voi suoraan varata ajan. Ajanvarausaika on puoli tuntia päivässä. Olen tämän viikon joka ikinen päivä tuon puolituntisen koittanut soittaa, aina varattu.

Sinä, me too, en kellekään tällaista vaivaa toivo, mutta olen jollakin tavalla iloinen, etten ole yksin vaivani kanssa. Meitä on ainakin kaksi! Hyvää kevättä Sinulle ja paljon aurinkoisia päiviä!

 

tieto, että punastelusi ei herätä minkäänlaista negatiivista tunnetta muissa? Tiedämme, että jotkut punastelevat tuon tuostakin, vaikkei aihetta ole. Ei se vaikuta kanssaihmisiin ja heidän suhtautumiseensa sinuun mitenkään. Jos jotenkin reagoi, niin se tunne on positiivinen ja jos hymykin tulee siihen mukaan, niin sekin on positiivisviritteinen. - Hymyä ei ole koskaan liikaa!

Punastelevat ihmiset saavan ainakin minussa aina mukavia tuntemuksia aikaseksi. Huomaamaan, että kesken arkipäiväisten asioidenkin voi tulla tunteet mukaan, itselle nimittäin. Se on kuin piristysruiske. Minusta on hyvin mukavaa, että emme ole kylmiksi koneiksi muuttuneita, ilmeettömiä ja eleettömiä olioita. Punastelu on viehättävää! Itsellenikin niin tapahtuu toisinaan ja poikkeuksetta tulee aina virkistynyt olo.

Funtsipa uudelleen, elimistösi saa piristysruiskeita pitkin päivää, pysyt aktiivisena ja freesinä.

 

Olen ollut ikäni hyvin estoinen ja kärsinyt mm. kahvikuppineuroosista. Nyt olen muutaman vuoden käyttänyt säännöllisesti rasvahappovalmistetta (E-Epaa) ja karnosiinia ja tunnen itseni paljon vapaammaksi. Pystyn seurustelemaan ihmisten kanssa aivan kuin muutkin. Uskon, että nuo tuotteet ovat helpottaneet elämääni huomattavasti.

 

olen tästä ennenkin klinikalla palstalla kertonut, että itse myös punastelen paljon, mutta meikistä saa itsevarmuutta ja kasvot "peitettyä". nyt olen huomannut, että en punastele juuri ollenkaan enää. suosittelen meikkivoidetta, kohottaa itsetuntoa huomattavasti.

 

Kertoilin jo tuolla Klinikalla -puolella, että olen alkanut pukeutua "seksikkäästi". Sitä en muistanut mainita, että vuosien tauon jälkeen olen myös alkanut meikata. Tuntuu vain, etten ole oma itseni. Normaali Minä on meikitön hiiri, joka raahustaa verkkareissa ja vanhassa kollarissa menemään. Normaali minä pukeutuu ja meikkaa vain juhliin... valitettavasti.
Ostin jokunen aika sitten meikivoidettakin, ja sitä kun laitan, tunnen itseni liian meikatuksi, vaikka itse voide hyvin imeytyykin ja on oikean sävyinen. Se 'liian meikattu' on enemmän sellainen tunnetila, kai.
Mutta, tässä vastaillessani taisin vastata omaan alkuperäiseen kysymykseeni! Ulkoinen minäni on ristiriidassa, pahassa sellaisessa, sisäisen minäni kanssa. Siitäkö tässä onkin kysymys?

 

Noin se käy. Täysin mahdollista tuo ristiriitateoria, jopa todennäköistä. Ei lainavaatteissa ole koskaan varma olo.

 

Vaihdevuodet alkaa noin. Naamaa alkaa punottaa ja kuumottaa.