Vaikeata oli ja silmät punasena ja krapulaisena astelin papin eteen mutta totesin vaan miehelle että mennään läpi vain. Ja koko sydämestäni sen tahdon sanoin. Päästin sitte äitinki vihkimistilaisuuteen. Juhlissa kävi syömässä kakkua pari lusikallista ja lähti pois.
Oli aika hiljaset juhlat. Kuitenki. Tanssittiin ja syötiin, puhuttiin isästä enemmän ku mistään muusta. Teki mieli vajota pöydän alle ku itkin koko ajan. Siskot kyllä veti reippaasti juhlat läpi, eivät varmaan vielä tajua koko juttua että isä on poissa. Tulivat tänne minun tykö yöksi sitte.
Mies tuossa pakkailee kamppeita ku pitäis aamulla lähteä häämatkalle mut saa nyt nähä. On ihan oikeassa ku sano että kyllä meijän paikka on nyt täällä, häämatkalle ehtii myöhemminki. Pitää kattoa mitä sitä jaksaa. Nukkumaan en pysty, aamulla sen tunnin ehkä torkahin, vituttaa vituttaa vituttaa vituttaa.... :headwall:
Jatkot oli suunniteltu paikalliseen baariin mut eipä sinne kovin moni tainnu lähteä, ehkä jotaki kaukasempia sukulaisia ja miehen perhettä. Eipä niillä ole syytä suruunkaan. Ite juon kaljaa ja itken tässä. Siskot istuu sohvalla vierekkäin ja tuijottavat eteensä. Jotenki niin pysähtyny tunnelma täälä. Kissaki vaan makaa ikkunalaudalla ja tuijottaa kaupungin valoja. Varmaan aavistaa ettei isä enää rapsuta ja piä sylissä sitä. Helli ja hoivaa.
Mulla on niin sairas ikävä että vattaa vääntää. Kädet tärisee. Hikoaa. Päätä särkee tämä itkeminen ja vitutus.
Viime viikonloppuna laskuhumaloissani kävin kotikylällä kotona. Istahin vaan talon portaille tupakille ja kattelin maisemia joita rakastan enemmän ku mitään muita näkymiä. Isä tuli siihen viereen istumaan ku haki aamulehen ja juteltiin pitkään. Käski minun tehä tästä minun elämästä sitä mitä olen niin kauan ettiny. Ja että tykkää tulevasta vävystä, kunnollinen ja rehellinen mies. Halattiin ja sovittiin että nyt huomenna, sunnuntaina, käytäs yhessä minun tytön haudalla. Sytytettäis kynttilä ja hiljennyttäis hetki, kuten aina jos ollaan sinne menty kahestaan. Papan oma kullannuppu se sano.
Muistan taas sen ku isä itki minun perään ku lähin kylille kännäämään pentuna. Näkihän se mihin mulla tie vie. Varotteli ja huolehti. Ja jos soitinki keskellä yötä etten pääse jostain 50km päästä kaverin luota kotiin niin sehän haki. Piti kovaa kuria ja paasasi mulle ku käyttäydyin miten sattuu. Ja siis minua hävettää se kuinka paska olen ollu, varsinki sillon teininä. Tehny mitä mieleen tulee ja lähteny matkalle helvettiin. Nyt jo aikusena kyllä olen monet juttelut sen kanssa jutellu. Ollaan kahlattu läpi koko meikäläisen menneisyys. Ja aina se on jaksanu kuunnella ja tukea, halata ja kestäny minua vaikka olen tuhonnu itteäni täysin tiedostaen sen.
Miks mulle kasaantuu kaikki tämä paska. Tämän piti olla minun uuden elämän eka päivä, tuntuu että syvemmällä sonnassa kahlaan. mies jaksaa tukea ja olla lähellä. Kuuntelee ku kysyn vaan miksi. Koko ajan.
Veli anto mulle lapun jossa oli puhe, jonka isä aiko pitää häissä. Olen sitä lukenu läpi uudestaan ja uudestaan. Kertoo kuinka ylpeä minusta on, kuinka lämpimästi toivottaa tuon minun miehen tervetulleeksi meidän sukuun, kuinka haluaa kaikkea hyvää ja mahtavaa meille.
Mie en vain käsitä mikset saanu isä tulla juhlimaan tätä päivää. Miksi piti lähteä just ennen sitä jossa olisit nähny kuinka hyvälle mallille minun elämä lähtee menemään.
Taas sen käsitän kuinka lähellä lähtö voi meillä kaikilla olla. Sanoinki äitille että sen pittää levätä nyt. Mennään vissin miehen kanssa viikolla minun kotiin asustelemaan ja auttamaan arjessa. Ei äiti pysty maatilaa yksin hoitaan ilman isää. Mies nyt ei tiä elukoitten hoidosta mitään mut olen mie siellä navetassa ennenki ollu tovin jos toisenki ja hallitten hommat, veliki lupas tulla avuksi aina ku kerkeää. On nyt äitin kanssa siellä kotona. Äiti oli saanu rauhottavia päivystyksestä että sais unta. Mutta mies voi sitte hoitaa sen perkeleen polttopuu savotan loppuun. Pitää varmaan lopettaa koko eläinten pito. Ei äiti vaan voi jaksaa yksin sitä hommaa.
Olen kyllä ylpeä äitistä. Ei sen olis tarttenu tulla häihin. Olis voinu toivoa että siirretään häitä tai jotain. Mut niin se vaan aamulla ilmaantu tänne minun tykö ja sano että ottaa pukupussi ja kengät ym meikit ja lähetään laittautumaan serkun luo.
No joo, jatkan kaljan kittaamista, pysyn ainaki sievässä hiprakassa enkä sekoile ku en viinaa juo. Haluais vaan kirjottaa lisää ja lisää. Mitä tässä muutakaan. Siskoistakaan ei saa edes sanaa ulos vaikka kuinka houkuttelis. Yleensä käy sellanen lätinä että tekis mieli käskeä olemaan hiljaa ees hetki. No, nyt näin.
Isä lähti ku olisin sitä eniten tarttenu. Ei kait siinä. Elämä on. Yhtä helvettiä. :ashamed:
Oli aika hiljaset juhlat. Kuitenki. Tanssittiin ja syötiin, puhuttiin isästä enemmän ku mistään muusta. Teki mieli vajota pöydän alle ku itkin koko ajan. Siskot kyllä veti reippaasti juhlat läpi, eivät varmaan vielä tajua koko juttua että isä on poissa. Tulivat tänne minun tykö yöksi sitte.
Mies tuossa pakkailee kamppeita ku pitäis aamulla lähteä häämatkalle mut saa nyt nähä. On ihan oikeassa ku sano että kyllä meijän paikka on nyt täällä, häämatkalle ehtii myöhemminki. Pitää kattoa mitä sitä jaksaa. Nukkumaan en pysty, aamulla sen tunnin ehkä torkahin, vituttaa vituttaa vituttaa vituttaa.... :headwall:
Jatkot oli suunniteltu paikalliseen baariin mut eipä sinne kovin moni tainnu lähteä, ehkä jotaki kaukasempia sukulaisia ja miehen perhettä. Eipä niillä ole syytä suruunkaan. Ite juon kaljaa ja itken tässä. Siskot istuu sohvalla vierekkäin ja tuijottavat eteensä. Jotenki niin pysähtyny tunnelma täälä. Kissaki vaan makaa ikkunalaudalla ja tuijottaa kaupungin valoja. Varmaan aavistaa ettei isä enää rapsuta ja piä sylissä sitä. Helli ja hoivaa.
Mulla on niin sairas ikävä että vattaa vääntää. Kädet tärisee. Hikoaa. Päätä särkee tämä itkeminen ja vitutus.
Viime viikonloppuna laskuhumaloissani kävin kotikylällä kotona. Istahin vaan talon portaille tupakille ja kattelin maisemia joita rakastan enemmän ku mitään muita näkymiä. Isä tuli siihen viereen istumaan ku haki aamulehen ja juteltiin pitkään. Käski minun tehä tästä minun elämästä sitä mitä olen niin kauan ettiny. Ja että tykkää tulevasta vävystä, kunnollinen ja rehellinen mies. Halattiin ja sovittiin että nyt huomenna, sunnuntaina, käytäs yhessä minun tytön haudalla. Sytytettäis kynttilä ja hiljennyttäis hetki, kuten aina jos ollaan sinne menty kahestaan. Papan oma kullannuppu se sano.
Muistan taas sen ku isä itki minun perään ku lähin kylille kännäämään pentuna. Näkihän se mihin mulla tie vie. Varotteli ja huolehti. Ja jos soitinki keskellä yötä etten pääse jostain 50km päästä kaverin luota kotiin niin sehän haki. Piti kovaa kuria ja paasasi mulle ku käyttäydyin miten sattuu. Ja siis minua hävettää se kuinka paska olen ollu, varsinki sillon teininä. Tehny mitä mieleen tulee ja lähteny matkalle helvettiin. Nyt jo aikusena kyllä olen monet juttelut sen kanssa jutellu. Ollaan kahlattu läpi koko meikäläisen menneisyys. Ja aina se on jaksanu kuunnella ja tukea, halata ja kestäny minua vaikka olen tuhonnu itteäni täysin tiedostaen sen.
Miks mulle kasaantuu kaikki tämä paska. Tämän piti olla minun uuden elämän eka päivä, tuntuu että syvemmällä sonnassa kahlaan. mies jaksaa tukea ja olla lähellä. Kuuntelee ku kysyn vaan miksi. Koko ajan.
Veli anto mulle lapun jossa oli puhe, jonka isä aiko pitää häissä. Olen sitä lukenu läpi uudestaan ja uudestaan. Kertoo kuinka ylpeä minusta on, kuinka lämpimästi toivottaa tuon minun miehen tervetulleeksi meidän sukuun, kuinka haluaa kaikkea hyvää ja mahtavaa meille.
Mie en vain käsitä mikset saanu isä tulla juhlimaan tätä päivää. Miksi piti lähteä just ennen sitä jossa olisit nähny kuinka hyvälle mallille minun elämä lähtee menemään.
Taas sen käsitän kuinka lähellä lähtö voi meillä kaikilla olla. Sanoinki äitille että sen pittää levätä nyt. Mennään vissin miehen kanssa viikolla minun kotiin asustelemaan ja auttamaan arjessa. Ei äiti pysty maatilaa yksin hoitaan ilman isää. Mies nyt ei tiä elukoitten hoidosta mitään mut olen mie siellä navetassa ennenki ollu tovin jos toisenki ja hallitten hommat, veliki lupas tulla avuksi aina ku kerkeää. On nyt äitin kanssa siellä kotona. Äiti oli saanu rauhottavia päivystyksestä että sais unta. Mutta mies voi sitte hoitaa sen perkeleen polttopuu savotan loppuun. Pitää varmaan lopettaa koko eläinten pito. Ei äiti vaan voi jaksaa yksin sitä hommaa.
Olen kyllä ylpeä äitistä. Ei sen olis tarttenu tulla häihin. Olis voinu toivoa että siirretään häitä tai jotain. Mut niin se vaan aamulla ilmaantu tänne minun tykö ja sano että ottaa pukupussi ja kengät ym meikit ja lähetään laittautumaan serkun luo.
No joo, jatkan kaljan kittaamista, pysyn ainaki sievässä hiprakassa enkä sekoile ku en viinaa juo. Haluais vaan kirjottaa lisää ja lisää. Mitä tässä muutakaan. Siskoistakaan ei saa edes sanaa ulos vaikka kuinka houkuttelis. Yleensä käy sellanen lätinä että tekis mieli käskeä olemaan hiljaa ees hetki. No, nyt näin.
Isä lähti ku olisin sitä eniten tarttenu. Ei kait siinä. Elämä on. Yhtä helvettiä. :ashamed:
