Häämatkalle mutta minne

Kymmenes hääpäivä lähestyy elokuun lopulla. Suositelkaa edullisia häämatkakohteita. Pärnu oli yksi vaihtoehto, mutta sinne ei järjestetä viikonloppumatkoja kuin omatoimisesti, joten se on pois laskuista. Lähinnä kotimaankohteita, hyvää ruokaa ja rentouttavaa hierontaa pitäisi olla tarjolla. :heart:
 
Naantali, kylpylään en menisi vaan esim. Vanhan kaupungin villoihin. Itse ollaan oltu Villa Saksassa, joka on ihana paikka. Uimaan ja hierottavaksi kylpylään varmaan pääsee, vaikkei siellä asuisikaan.

Haikko, olisi varmaan myös kiva vaihtoehto. Ympäristö on todella romanttinen.

Minä voisin ajatella myös esimerkiksi Tukholmaa tai vaikka Riikaa.
 
Mä oon nykyään näköjään erikoistunut näihin matkoihin :xmas:

Ette sit kerkiä pitkälle viikonlopulle, esim. to-su? Ikaalisten matkatoimisto ainakin järjestää matkoja sinne. Me on aikoinaan käyty miehen kanssa siellä ja hienossa villassa asuttiin. Ja näytti niillä nyt olevan 2 pv reissujakin sinne, sitä en tiiä onko elokuun lopulla enää ohjelmistossa. Muoks. Pärnusta siis puhun.

Hääpäivän hierontaan ehdotan, että ostatte vaan jotain ihanaa öljyä ja hierotte itse toisenne.
 

Yhteistyössä