Habte Araya oikeudessa syytettynä pikkupojan työntämisestä junan alle

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
UutisetUlkomaat
8-vuotiaan junan alle työntänyt mies oikeudessa Saksassa - kuunteli tunteettomana, kun toinen uhri kertoi vammoistaan

Tänään klo 15:42
Mies sairastaa paranoidia skitsofreniaa.

Ihmisiä muistotilaisuudessa Frankfurtin päärautatieaseman edessä 30. heinäkuuta 2019. EPA/AOP
Saksassa alkoi keskiviikkona oikeudenkäynti tapauksessa, jossa miehen epäillään työntäneen 8-vuotiaan pojan tahallaan junan alle Frankfurtissa noin vuosi sitten. Poika kuoli, ja tapaus herätti laajaa huomiota. Asiasta kertoo AFP.
Mies työnsi myös pojan äidin raiteille, mutta hän pääsi pois raiteilta ja selvisi hengissä. Hetkeä myöhemmin mies yritti työntää myös 78-vuotiaan naisen raiteille.
Epäilty on 41-vuotias eritrealainen Habte Araya. Tapaus oli 29. heinäkuuta viime vuonna.
– Olen äärimmäisen pahoillani, etenkin [pojan] perheen takia, miehen asianajajan puheenvuorossa sanottiin oikeudenkäynnin aluksi T-onlinen mukaan.

Saksalaislehti Bildin mukaan mies ei näyttänyt kuitenkaan minkäänlaisia tunteita sillä aikaa, kun hengissä selvinnyt 78-vuotias nainen kertoi kärsivänsä yhä fyysistä ja henkisistä seurauksista ja ettei hän tapauksen jälkeen ole matkustanut yksin junalla.
Lääketieteellisten tutkimusten mukaan mies sairastaa paranoidia skitsofreniaa. Mies oli saapunut Saksaan Sveitsistä vain muutamaa päivää aiemmin.

Tappo vai murha?
Tapauksen jälkeen pojan perheen hyväksi kerättiin muutamassa päivässä 100 000 euroa.
Äärioikeistolainen AfD-puolue vaati kovempia toimia maahan tuleville ulkomaalaisille. Araya oli saanut turvapaikan Sveitsistä vuonna 2008 ja oli tullut Saksaan laillisesti.
Syyttäjien mukaan Araya on syyllistynyt tappoon, ja hänet pitäisi sijoittaa turvalliseen psykiatriseen laitokseen. On myös mahdollista, että hänet todetaan syylliseksi murhaan.
Epäilty ei tuntenut uhreja entuudestaan, eikä hänessä syyttäjien mukaan ollut merkkejä alkoholin tai huumeiden käytöstä.
Ennen tapausta hän oli lähtenyt Sveitsistä pakoon maan poliisia sen jälkeen kun hän oli uhannut veitsellä naapuriaan.
Mies on naimisissa ja hänellä on kolme lasta.
Oikeuskäsittelyjä on luvassa yhteensä kuusi, ja tuomio voidaan saada aikaisintaan 28. elokuuta.
 
  • Vihainen
Reactions: Palstapesu
Tämä mä my esiintyi kampanjassa, jossa kehuttiin hyvää integrraatiota. Tulee mieleen yksi Ou lun räi skää jä, joka oli myös tällaisessa kampanjassa. Saksan sy va kit ovat nähtävästi yhtä tyhmiä kuin Suomen sy va kitkin.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
Tämä mä my esiintyi kampanjassa, jossa kehuttiin hyvää integrraatiota. Tulee mieleen yksi Ou lun räi skää jä, joka oli myös tällaisessa kampanjassa. Saksan sy va kit ovat nähtävästi yhtä tyhmiä kuin Suomen sy va kitkin.
Miksiköhän jokainen, joka nostetaan jalustalle maskotiksi, jossain vaiheessa tekee jotain hirveää? Onko se niin että kun saa sen hetken kuuluisuutta nämä odottavat jotain ikuista palvontaa ja kun niin ei tapahdu, alkaa vihaaminen ja väkivalta vai olisivatko joka tapauksessa syyllistyneet hirmutekoihin?
 
Miksiköhän jokainen, joka nostetaan jalustalle maskotiksi, jossain vaiheessa tekee jotain hirveää? Onko se niin että kun saa sen hetken kuuluisuutta nämä odottavat jotain ikuista palvontaa ja kun niin ei tapahdu, alkaa vihaaminen ja väkivalta vai olisivatko joka tapauksessa syyllistyneet hirmutekoihin?
Kun sinulla on korillinen mätiä omenoita niin yhden omenan nostaminen jalustalle paljastaa mädän omenan. Ikivanha kiinalainen viisaus.
 

Yhteistyössä