Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja versatile:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja versatile:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja versatile:
Meillä oli ihan sama homma. Ja täytyy myöntää että vaikka tiukkoina oltiin ja minä marssin kerran uloskin, niin anoppi sai laitettua listaan muutamia henkilöitä keitä ei ite oltais aateltu.
Me maksetaan onneksi itse ja kutsutaan niin ei lähde kutsuja muille kuin tasan niille kenelle me olemme ne itse toimittaneet. ja ilmoitusten mukaan lasketaan ruokapuoli että jos joku ei ole ilmoittanut niin ei kyllä ruokaakaan tule syömään.
Me maksetaan itse suurin osa laskusta ja minun vanhempani loput. Anoppi on tainnut maksaa yhden 60? maksavan jutun. Aluksi mietimme että josko kutsussa olisivat olleet kummankin vanhemmat kutsujina, mutta sitten anopilla olisi ollut mielestään oikeus sanella vieraslista täysin, samoin kuin itse juhlien sisältö. Ei olisi esim. saanut olla alkoholia.. No voin sanoa, että kutsut lähtivät sillein että olimme itse kutsujina. Varmaan 10 perhettä sai sitten lopulta lisättyä listaan vaikka olisi halunnut niitäkin paljon enemmän. Taivuttiin miehen kanssa lopulta ihan perhesovun takia ja sen vuoksi ettei siitä tarvi kuulla seuraavat vuosikymmenet. :headwall:
Mutta voimia teille! Pysykää kovina!! |O
ei oo onneks kuin muutama viikko häihin ja joten jos joku vielä vinkuu niin myyn sille 50eurolla lipun meidän häihin. ei me tässä enää yhtäkkiä repäistä rahaa lisämenoihin kun mies tekee nyttenkin ylitöitä että saadaan nämä häät ylipäätänsä järjestettyä.
Itse en oliski kuuna päivänä arvannut että häät voi maksaa näin paljon. Ennen vain naureskelin niille 10 000? budjeteille.

En tiedä millaiset tilat teillä on, mutta meillä ainakin on jo nyt todellisia ongelmia että miten saadaan kaikki ihmiset mahdutettua sinne. Voit käyttää myös sitä syynä ettet todellakaan halua sinne niitä kummin kaiman likakaivontyhjentäjiä? :snotty: Haluan vielä sanoa, että oikeasti anoppini on todella ihana ihminen ja tulemme hyvin toimeen. Nyt ainoastaan näiden häiden kohdalla on ollut pieniä törmäyskursseja.
tilat on sadalle mutta tällä määrällä jää tyhjää tanssimista varten. Ja budjetti muodostuu sitä mukaa kun menoja tulee. Nyt on paikka maksettu ja miehen puku joten edessä on vielä ruoat, mun puku sormukset ja kattaus. niidenkin kanssa saa jo alkaa miettiä että mistä rahat saati sitten että lisää vieraita pitäis saada
Meillä menee rahat näihin: Pitopalvelu, Juhlapaikka, Valokuvaus, Koristeet, Kukat, Juomat, Bändi, Meikki, kynnet, ripset, kampaus, kasvo- ja jalkahoidot, Sormus, Mun puku + huntu + kengät, Morsiustyttöjen puvut, Miehen ja bestmanin puvut, Hääauto, Häämatka, Hääyöpaikka. Laitoin ihan vaan sitä varten että oot muistanu laskea kaikien. Me ollaan säästetty pari vuotta vähän kerrallaan ja meillä hirveästi auttaa se että mun vanhemmat halus osallistua kustannuksiin. Meillä tosiaan omat häät vajaan kuukauden päästä.