Haaveena vauva 2020

Kyllä jouluvauva kelpaisi.. :) ❤ mutta niin, ei ole todennäköisyydet meidän puolella. Mutta aion silti toivoa onnistumista seuraavaan vuotoon asti. Kiitollinen yritän olla jo siitä, mitä tähän mennessä tutkimusten kautta ollaan saatu ja esimerkiksi siitä, että todennäköisesti olen alkanut ovuloimaan. Mutta raskasta on tänäänkin ollut, kun töiden jälkeen ollut aikaa miettiä lykkääntynyttä hoitojen aloitusta.
 
Olihan täällä vielä tuttujakin nimiä. Liityn seuraanne taas :(
Pari viikkoa sitä autuutta kesti, kunnes keskenmeno yllätti ihan kirkkaalta taivaalta. Nyt tuosta on kaksi ja puoli viikkoa mennyt ja kahden viikon kohalla olin jo bongaavinani oviksen. Omat ajatukset eivät nyt vaan siihen ehtineet mukaan, eli seuraavasta kierrosta sitten.
Onnea kaikille plussanneille ja kovasti tsemppiä myös muille <3
 
Onnea tuhannesti plussanneille! :heat:

@mandariinilohko pahoittelut keskenmenosta, todella kurjaa! :( Toivottavasti uusi tärppi kävisi nopeasti.

IHANAA, viikonloppu! Aion jatkaa ensi kierrosta taas terolutien syömistä. Mulla on parin kierron verran jäljellä vielä nappuloita ja kierrot on tosiaan taas näköjään venähtäneet. Kökköä! Haluaisin saada selville, että mikä niitä oikeasti pidentää ja hoitaa sen aiheuttajan mahdollisuuksien mukaan alta pois enkä vain tätä pidentynyttä kiertoa, joka on oire jostakin. Meillä on täällä ihan uusi synnärikin, jossa on saunat, ilmajoogaliinat ja mukavan näköinen ammekin, että kovasti haluaisin jo päästä sinne tosi toimiin (luultavasti vielä jonakin päivänä kadun näitä sanoja sydämestäni :D toivottavasti se päivä tulisi pian!).
 
  • Rakkaus
Reactions: minttuni
@mandariinilohko pahoittelut, tsemppiä :'( ❤ toivotaan nopeaa onnistumista ❤

@Hipposka uusi synnäri kuulostaa kivalta :D minä en synnäreistä mitään tiedäkään, kun olen ensi kertalainen. Mutta täällä päin ei taida olla tuollaista. Ei ole vielä tutkittu, mistä pitkät kierrot voisi johtua? Minulla tutkimuksissa löytyi kilpparin vajis ja näyttää siltä, että nyt lääkkeen kanssa pysyy normaalina kierto ja oviskin bongattu testeillä. Ultraan ei tosiaan päästy, kun lääkäri sairastui ja tämä koronahässäkkä.
 
Ruikutin muuten peruslabrat tuon keskenmenon jälkeen ja onneksi oli ihana, lämminsydäminen hoitaja asianajajana. Kilpparit oli normaalit, Hb sekin mulle tuttuun tyyliin korkea ja ferritiini 58. En uskalla nyt aloittaa mamavitamiineja (niissä rauta) koska jotenkin saan aina flunssan vitamiinien aloituksen jälkeen. Ja nyt en flunssaa halua sit mitenkään päin :poop:
 
Mä oon nyt ihan kauhee pms hirviö :D ottaa päähän tän foorumin mainokset. Meinas itkettää se ku nuo helkutin hymiöt ei toimi. Tätä ei oikein voi puhelimella enää ees käyttää..
Ottaa päähän myös ku tulee näppäilyvihreitä koko ajan.

Mulla on joku masiskausi. Oon ihan Varma et aiheutin itse keskenmenoni loppuvuodesta ku iski heti Ahdistus päälle ja oon varma et mun keho hylki sen vauvan pois. Ja se että join kahvia n. 4 pikkukuppia päivässä mitä tein myös esikoisen aikaa. Lisäksi söin paristi salmiakkia ym. Mitäs tein myös esikoisen aikaa, mut sen jälkeen salmiakki kielletty ja kahvinmäärääki vissii tiputettu. Ja sänky puuhatki ois pitäny varmaa jättää väliin ku niiden jälkeen alkoi eka vuoto ym.. Tiedän että ihan typerää ja turhaa itsesyyttelyä, mutta mun pää jostain syystä aina pms aikaan vääntää asiat näin :/ ärsyttävää.
Järki tietää mut se menkkahirviö ahdistaa. Miksei koskaan puhuta siitä et toisille menkat aiheuttaa ihan kauheita Ahdistuskohtauksia. Tai ainakin mulle. Oikee kunnon HooVee fiilis :D varsinki asia korona. Hyi hitto. Äärg. Mä haluan ens kierrossa pysyvän plussan, nii pääsis positiiviseen kiinni taas <3
 
@Lilmi89 minä bongasin tässä kierrossa vasta sopivia limoja. Ja olen kuitenkin koittanut tutkia niitä koko yrityksen ajan. Joten tuttua on, että ei mitään venyviä limoja :/

@Titi-Love mulla on ollut aina vähän mielialaongelmia ja vasta nyt yritysaikana olen ymmärtänyt, kuinka paljon kierron eri vaiheet vaikuttavat. Aivan järkyttävää se aika ennen menkkoja, eikä minusta ole puhuttu ikinä että niin kovasti voi vaikuttaa! :mad:
 
Olihan täällä vielä tuttujakin nimiä. Liityn seuraanne taas
Pari viikkoa sitä autuutta kesti, kunnes keskenmeno yllätti ihan kirkkaalta taivaalta. Nyt tuosta on kaksi ja puoli viikkoa mennyt ja kahden viikon kohalla olin jo bongaavinani oviksen. Omat ajatukset eivät nyt vaan siihen ehtineet mukaan, eli seuraavasta kierrosta sitten.
Onnea kaikille plussanneille ja kovasti tsemppiä myös muille <3
Voi ei, oon pahoillani :'(




Limoista, enemmän vv yleensä, mut täs kierros bongasin ekaa kertaa varmaa ikinä iha kunnon venyvät limat!! :O :D
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni
Olihan täällä vielä tuttujakin nimiä. Liityn seuraanne taas
Pari viikkoa sitä autuutta kesti, kunnes keskenmeno yllätti ihan kirkkaalta taivaalta. Nyt tuosta on kaksi ja puoli viikkoa mennyt ja kahden viikon kohalla olin jo bongaavinani oviksen. Omat ajatukset eivät nyt vaan siihen ehtineet mukaan, eli seuraavasta kierrosta sitten.
Onnea kaikille plussanneille ja kovasti tsemppiä myös muille <3
Kylläpä nyt moni haaveilija joutuu palaamaan tänne :cry:❤
 
@Ananas90 Tarkoitukseni oli laittaa surunaamaa sulle eikä peukkua, mutta se siihen tuli eikä enää muutu/lähde pois. Toivottavasti sulla pian tilanne paranisi. ❤

ON: Eilen myöhään illalla dpo 5 mulla oli joku aivan järkyttävä paine/polte kohdun kohdalla puolisen tuntia. :eek:Vähän niin kuin kova ovisjomotus, mutta sen pystyi paikantamaan keskelle ja se säteili häntäluuhun ja jalkoihinkin. Aamuyöllä heräsin ja jomotteli vähän edelleen. Tissikipu tuntuu tänään helpottaneen aika lailla, muttei toki kokonaan, että mitä lie nyt sitten meinaa.:unsure:
 
Harmi, kun haaveilijoita joutuu palaamaan tänne :( voimia kaikille ❤

@Hypsy onpa jännittävää, oispa tuo paineentunne merkki raskaudesta! :)

Huh, piinapäivät ovat kertakaikkiaan jännittäviä. Tässä kierrossa ei ollut tarkoitus tikuttaa ovista tai seurata oireita, mutta koska lääkäri peruuntui ja en sinne päässyt kuulemaan ultrakuulumisia, niin halusin sitten tutkailla asiaa kotona. Valkovuodon muutokset, aamulämmön muutokset, kivut ja positiivinen ovistesti kertonevat oviksen tapahtuneen. Nyt lopetan oireiden seuraamisen. Pitää piilottaa kuumemittari. On reilu vuosi ollut jo jatkuvaa kehittämistä, joten yritän nyt rauhoittua. Varsinkin kun hoitoihin pääsy tyssäsi nyt, niin pitää keskittyä muihin asioihin.
 
Huomenta, olen niin pahoillani nuista keskenmenoista❤❤ Toivottavasti mahdollisimman pian saatte kierron kuntoon ja voimia yritykseen❤

Dbo 10 vissiin ja tekee niin mieli testaa jo vaikka ei varmaan mitään näkyisi...
Nauran itselleni kun ei malta näiden juttujen kanssa yhtään....
Mulla tasan 2 oiretta mistä olen mietteliäs...tissit niiiiiiin kipeet että heräsin yöllä että otanko jotain särkylääkettä enkä pysty yhtään olemaan ilman rintsikoita ja sitten kahvi maistuu pahville eikä tee sitä mieli. Olen siis täysikahviaddikti ja tätä ihmettelen eniten. Mitään menkkajuilintoja ei ole ollenkaan mitä normisti jo olisi ja sitten olen jotenkin liian iloinen tähän kuukausiaikaan nähden.... nooo katsotaan
 
Mä oon nyt ihan kauhee pms hirviö ottaa päähän tän foorumin mainokset. Meinas itkettää se ku nuo helkutin hymiöt ei toimi. Tätä ei oikein voi puhelimella enää ees käyttää..
Ottaa päähän myös ku tulee näppäilyvihreitä koko ajan.

Mulla on joku masiskausi. Oon ihan Varma et aiheutin itse keskenmenoni loppuvuodesta ku iski heti Ahdistus päälle ja oon varma et mun keho hylki sen vauvan pois. Ja se että join kahvia n. 4 pikkukuppia päivässä mitä tein myös esikoisen aikaa. Lisäksi söin paristi salmiakkia ym. Mitäs tein myös esikoisen aikaa, mut sen jälkeen salmiakki kielletty ja kahvinmäärääki vissii tiputettu. Ja sänky puuhatki ois pitäny varmaa jättää väliin ku niiden jälkeen alkoi eka vuoto ym.. Tiedän että ihan typerää ja turhaa itsesyyttelyä, mutta mun pää jostain syystä aina pms aikaan vääntää asiat näin :/ ärsyttävää.
Järki tietää mut se menkkahirviö ahdistaa. Miksei koskaan puhuta siitä et toisille menkat aiheuttaa ihan kauheita Ahdistuskohtauksia. Tai ainakin mulle. Oikee kunnon HooVee fiilis varsinki asia korona. Hyi hitto. Äärg. Mä haluan ens kierrossa pysyvän plussan, nii pääsis positiiviseen kiinni taas <3
Voi pystyn niin samaistumaan! Oli jotenkin niiiiin paljon rennompi ote suositusten suhteen, että ihan itte varmaan aiheutin. Toisaalta yritän tuudittautua siihen pieneen lohtuun, että luonto korjaa vialliset pois :(
 
@Brunet82 Lupaavia oireita! ❤ Milloin olet ajatellut testata?

@minttuni Onhan nää piinapäivät naisen pahinta aikaa. :LOL: Mikä dpo sulla menossa?

Mä olen nyt oviksen jälkeen aktivoitunut mittailemaan lämpöjä ja dpo 4 ne nousivat 37 tai vähän alle aamuin illoin. Viime kierrossa lämpö oli yli 37 koko ajan, mutta ehkä huono verrata, kun siinä kierrossa oli se pregnyl vaikuttamassa.
 
  • Tykkää
Reactions: Kasikuus
VAUVA 2020 ❤

Jos haluat listalle, ilmoitathan tietosi punaisella!

21.3.2020

Nimi Kiertopäivä

Nenskuli........................kp 62/28-33
Koodikissa..................kp 60/24
Vauvameille..............kp 60/28-35
Minttara........................kp 60/26
taikinatonttu.............kp 57/28
Mirella92..................... kp 56/29
Tupsahus......................kp 51/x
Zennuli...........................kp 44/26-28
lolu.....................................kp 41/28
Hipposka......................kp 37/30
Jjenn................................kp 36/30-31
Korallikala....................kp 34/32-36
Helmiii..............................kp 31/29-43
Futurmama.................kp 28/29-34
Vesinokkaeläin.........kp 27/28
Kasikuus........................kp 27/27-28
Mmohini.........................kp 26/32-42
Snanniska....................kp 26/28
Brunet82.......................kp 24/26-28
Persikka123.................kp 22/32
Vaniljapulla.................kp 21/30
Hypsy...............................kp 21/36
Ilona Eloisa...................kp 20/28
pehmis26.......................kp 20/27-29
Shibali...............................kp 19/23-28
Mandariinilohko.......kp 19/xx
Millimetrii........................kp 18/27
minttuni...........................kp 17/26
Marrrsipaani...............kp 17/27-28
Masu90............................kp 17/27-30
Lina87...............................kp 16/28
Riama...............................kp 15/27-29
mimmi92........................kp 15/26
Krippis..............................kp 14/22-24
BonBon88.....................kp 13/30-32
Piipaa93..........................kp 13/26
Amadecasa.................kp 11/34-55
Lilmi89..............................kp 9/29
Keltasirkku-.................kp 7/28-32
Nieve30..........................kp 5/29
Alinna86.........................kp 2/28

★★★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat:

Kasikuus...............................dpo 13
Vesinokkaeläin................dpo 11
Korallikala...........................dpo 10
Brunet82...............................dpo 10
Snanniska............................dpo 8
Hypsy......................................dpo 6
Marrrsipaani......................dpo 3
Vaniljapulla.........................dpo 3
Helmiii......................................dpo 3
Zennuli....................................dpo 2
minttuni..................................dpo 1
Lina87......................................dpo 1

★★★★★★★★★★★★★★★★
 
Viimeksi muokattu:
@Hypsy dpo 1 vasta! :D mutta luteaalivaihe ei ole hirmu pitkä ollut nyt pariin kk kun oviksen olen kiinni saanut, joten ei hirveän kauan tarvi jännätä. Paitsi jos menee dpo 15, sitten saan testata. Ehkä kipujen perusteella voisi olla jo dpo2, että ovis olis tapahtunut myöhemmin samana päivänä, kun sain testiin plussan. Mutta mennään nyt tuolla myöhemmällä.

@Brunet82 sielläkin jänniä päiviä! :) Olisipa onnistunut. :)
 
@Hypsy dpo 1 vasta! mutta luteaalivaihe ei ole hirmu pitkä ollut nyt pariin kk kun oviksen olen kiinni saanut, joten ei hirveän kauan tarvi jännätä. Paitsi jos menee dpo 15, sitten saan testata. Ehkä kipujen perusteella voisi olla jo dpo2, että ovis olis tapahtunut myöhemmin samana päivänä, kun sain testiin plussan. Mutta mennään nyt tuolla myöhemmällä.

@Brunet82 sielläkin jänniä päiviä! Olisipa onnistunut.
Oijoi, sulla on vielä monta pitkää päivää ja tuo vaihehan on pahin, kun on vielä aika turhaa odottaa mitään oiretta. Mut äkkiä se aika menee. :love:
Mullakin oviksen ajankohta on hieman epäselvä, mutta sunnuntaina viimeistään on tapahtunut, joten sillä mennään.
 
Pahoittelut @mandariinilohko kun jouduit tänne palaamaan :( Olet jäänyt kp listalle plussauksen jälkeen. Muutanko sinun tietoja siihen mitenkä?

@Hypsy ja @Brunet82 Kuulostaa oikein lupaavalta (y)❤

ON: Mitähän mun lämmöt oikein seilaa, ne näyttää tältä. https://aijaa.com/LsaFOK
Mun rinnan patti on tässä kierrossa aivan mysteeri ja eilen alko vähän pelottaa. Se kipuilee miten sattuu, välillä enemmän ja vähemmän ja välillä ei ollenkaan. Eilen illalla se kipuili ja tunnustelin sitä, niin se on "levinnyt" laajemmalle alueelle. Ennen se on ollut puolen kananmunan kokoinen rinnan sivussa. Nyt se tuntuu osittain rinnan yläosassa ja kainaloon mentäessä. Ihan kuin se jatkuis sellaisina pikku rypäleinä pidemmälle :(
Mun arvion mukaan menkat alkaa viim. huomenna, ellei jo tänään, vaikka ei ole nyt niin kovasti poltellutkaan. Viimeki kierrossa se aaltoili miten sattuu, kunnes dpo13 illalla alko ihan jäätävä polttelu ja valahti. Joten odotellaan nyt vaan edelleen, huoh!
 

Yhteistyössä