Olemme noin vuoden avopuolisoni kanssa puhuneet lasten hankkimisesta tosissaan ja aktiivisesti. Koemme molemmat olevamme valmiita ja kumppanini haluaa myös vauvaa ja on ollut välillä minuakin innokkaampia asiassa. Meille on molemmille aina ollut selvää, että haluamme lapsia ja olemme sen myös koko suhteemme ajan tienneet, nyt siitä on kuitenkin tullut oikeasti iso asia meille, kun aihe tuntuu ajankohtaisemmalta.
Olemme nykyään kihloissa ja yhteensä ollemme seurustelleet melkein viisi vuotta. Olemme asuneet myös hyvän aikaa saman katon alla. Suhde on hyvällä pohjalla ja olemme onnellisia. Olen vasta aloittanut yliopisto-opinnot ja poikaystävällänikin olisi tarkoituksena aloittaa ensi vuonna opinnot amkin puolella, on tällä hetkellä töissä. Olemme tottuneet elämään vähilläkin tuloilla ja käytämme rahaa fiksusti. Meillä on hyvät sosiaaliset verkostot ja perheemme olisivat varmasti myös tukena. Olen kuitenkin vasta 20-vuotias ja poikaystäväni 22.
Mulla on ollut nyt pitkään tosi kova vauvakuume ja haaveilen perhe-elämästä jatkuvasti. Uskon, että saisin hyvin edettyä opinnoissa, koska olen ahkera ja motivoitunut, mutta välivuosien ottaminenkaan ei ole ongelma. Opintoni ovat joustavia eikä ole paljon läsnäolopakollisia kursseja. En koe itse olevani liian nuori, ja tiedän, että olisimme hyviä vanhempia, mutta huomaan ajattelevani tässä asiassa todella paljon muiden mielipiteitä. Päähäni on pinttynyt ajatus siitä, että nuoriin äiteihin suhtaudutaan nihkeästi. Vaikken olekaan enää teini, olen kuitekin nuori ja opiskelut ovat vasta alussa. Pelkään jotenkin, mitä yliopistolla tai ihan vaan ulkoa liikkuessani ison mahan kanssa ihmiset ajattelisivat (aijaijai onpa siinä nuori raskaana tmv). Voi olla, että raskaana ollessa en jaksaisi välittää, mutta tällä hetkellä tuollaiset turhat asiat mietityttää. En haluaisi miettiä näin paljon ympäristöä, koska jos mietin vaan meitä, haluaisin vauvan vaikka heti. Pelkään kuitenkin hiljaista tuomitsemista vai miksi sitä nyt kutsuisi.
Haluaisinkin kuulla, mitä mieltä olette tilanteestani? Olisiko kokemuksia vauvan saamisesta opiskelujen aikana (vaikka niitä olenkin jo netistä tosi paljon lukenut)?
Olemme nykyään kihloissa ja yhteensä ollemme seurustelleet melkein viisi vuotta. Olemme asuneet myös hyvän aikaa saman katon alla. Suhde on hyvällä pohjalla ja olemme onnellisia. Olen vasta aloittanut yliopisto-opinnot ja poikaystävällänikin olisi tarkoituksena aloittaa ensi vuonna opinnot amkin puolella, on tällä hetkellä töissä. Olemme tottuneet elämään vähilläkin tuloilla ja käytämme rahaa fiksusti. Meillä on hyvät sosiaaliset verkostot ja perheemme olisivat varmasti myös tukena. Olen kuitenkin vasta 20-vuotias ja poikaystäväni 22.
Mulla on ollut nyt pitkään tosi kova vauvakuume ja haaveilen perhe-elämästä jatkuvasti. Uskon, että saisin hyvin edettyä opinnoissa, koska olen ahkera ja motivoitunut, mutta välivuosien ottaminenkaan ei ole ongelma. Opintoni ovat joustavia eikä ole paljon läsnäolopakollisia kursseja. En koe itse olevani liian nuori, ja tiedän, että olisimme hyviä vanhempia, mutta huomaan ajattelevani tässä asiassa todella paljon muiden mielipiteitä. Päähäni on pinttynyt ajatus siitä, että nuoriin äiteihin suhtaudutaan nihkeästi. Vaikken olekaan enää teini, olen kuitekin nuori ja opiskelut ovat vasta alussa. Pelkään jotenkin, mitä yliopistolla tai ihan vaan ulkoa liikkuessani ison mahan kanssa ihmiset ajattelisivat (aijaijai onpa siinä nuori raskaana tmv). Voi olla, että raskaana ollessa en jaksaisi välittää, mutta tällä hetkellä tuollaiset turhat asiat mietityttää. En haluaisi miettiä näin paljon ympäristöä, koska jos mietin vaan meitä, haluaisin vauvan vaikka heti. Pelkään kuitenkin hiljaista tuomitsemista vai miksi sitä nyt kutsuisi.
Haluaisinkin kuulla, mitä mieltä olette tilanteestani? Olisiko kokemuksia vauvan saamisesta opiskelujen aikana (vaikka niitä olenkin jo netistä tosi paljon lukenut)?
