Häät ensi kuussa, miestä epäilyttää

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Surullinen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

Surullinen

Vieras
Noniin, otsikko jo kertoikin ongelman. Olemme olleet yhdessä lähes kaksi vuotta ja häitä olisi tarkoitus juhlia ensi kuussa. Mielestäni suhteemme on hyvä, olemme kokeneet paljon yhdessä ja pystymme puhumaan mistä vain. Kumpikin haluaa panostaa suhteeseen ja tehdä töitä sen eteen.

Viime viikonloppuna meillä oli melko riitaisaa yhdessä, mutten ajatellut sen olevan vakavampaa, stressiä vain. Mies kuitenkin reagoi siihen todella voimakkaasti ja nyt sitten pohdiskelee kannattaako meidän mennä naimisiin, vai onko suhde sittenkin liian haastava. Itse olen puulla päähän lyöty, kun onnen kukkuloilta päädyimme yhtäkkiä eron partaalle.

Miehellä todettiin juuri vakava sairaus ja töissäkin tulossa yt-neuvottelut. Hän on myös melko herkkä ihminen. Ehkä nämä vaikuttavat nyt miehen ajatteluun ja vaikeassa tilanteessa parisuhteen ongelmat voivat tuntua melkein ylitsepääsemättömiltä. Tiedän, että hän rakastaa minua ja haluaisi olla kanssani, mutta pelkään, että nyt sairauden ja muun stressin vuoksi tekeekin "virhearvion" ja lopettaa suhteen.
 
Aika inhottavii juttui, toivottavasti se jaksaa kävellä alttarille vaikka on kipee.Joku köhiminen häissä on tosi noloo, kuvissakin varmaan se on ihan harmaa.
 
Noniin, otsikko jo kertoikin ongelman. Olemme olleet

Miehellä todettiin juuri vakava sairaus ja töissäkin tulossa yt-neuvottelut. Hän on myös melko herkkä ihminen. Ehkä nämä vaikuttavat nyt miehen ajatteluun ja vaikeassa tilanteessa parisuhteen ongelmat voivat tuntua melkein ylitsepääsemättömiltä. Tiedän, että hän rakastaa minua ja haluaisi olla kanssani, mutta pelkään, että nyt sairauden ja muun stressin vuoksi tekeekin "virhearvion" ja lopettaa suhteen.

Ota rauhallisesti, kyllä se siitä rauhottuu. Ihan sinä oikein analysoit asiaan vaikuttavia tekijöitä ja hyvä niin, sillä sinä itse voit joko parantaa tai pahentaa tilannetta omalla käytökselläsi. Ole kuten ennenkin ja rohkaise pahan hetken tullessa sen yli, älä mene mukaan pelkoihin.
Kaikissa parisuhteissa tulee myös riitoja ja usein ne selventävät monta asiaa, joista ei tule juteltua muuten. Minusta on niin, että jollei ole koskaan riitaa, toinen alistuu vahvemman tahdolle, eikä se ole hyvä. Riidassa opitaan myös tuntemaan toista paremmin ja sopiminen se vasta mukavaa on...
Aika on puolellanne, asioilla on tapana järjestyä.
 
Viimeksi muokattu:
entäpäs jos ei oikeesti ole tarvetta riidellä mistään?
Voe tokkiisa, aina sitä jottai tulloo. Kaks päätä ei aina voi olla niin yhtä mieltä, ettei ikuna oltaisi eri mieltä. Sopusia meilläkin ollaan ja huumoria piisaa, mutta silti se joskus karahtaa kiville. Se on mulle paras esimerkki siitä, jotta kumpikin tuntoo olonsa turvalliseksi, kun uskaltaa pillastua. Meinataan ukon kanssa pärjätä toiset 25 vuotta, mutta ei ilman riitoja!
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä