Toggle sidebar

Hääpäivä päätetty, nyt hirvittää?!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja huhhuh
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
H

huhhuh

Vieras
Onko normaalia et kun hääpäivä päätetty niin tulee sellainen karmiva olo.... siis jotenkin että no haluankohan nyt sittenkään...tai onko tämä nyt elämäni mies jne. yhteistä taivalta takana kymmenisen vuotta ja yksi lapsi on. Silti jostain kummallisesta syystä naimisiinmeno tuntuu lopulliselta ja jotenkin lievästi ahdistaa... pelottaa en osaa selittää. Onko muilla ollu samoja fiiliksiä?
 
Mulla tuli sillä hetkellä kun oltiin kirkossa ja hääväki istu penkissä, semmonen olo et tää on kyllä virhe. Etten halukaa. Mutta mitäpä siinä tilanteessa enää tekee. 6v naimisissa oltu ja nyt suunnittelen eroa.
 
Kuulostaa kummalliselta, että oot ollu miehen kans 10 vuotta ja hankkinut lapsenkin (joka on kuitenkin SUURIN MAHDOLLINEN SITOUMUS), ja vieläkään et tiedä uskallatko olla hänen kanssaan oikeasti...
 
Ei mulle ainakaan oo tullu. Mutta kun teillä on jo elämä rakennettu yhdessä niin mikä siinä teillä ees niin muuttus? Vai tuntuuko susta siltä että haluaisit ehkä todellisuudessa eron ja etsiä sitä todellista rakkautta?
 
Mulle kyllä tuli, vaikka miehestä olen täysin varma. Naimisiinmeno ja varsinkin häät ei oikein ole minun juttuni, mutta miehelle tärkeitä rituaaleja, joten naimisiin mennään. Jotenkin vain ajatus niistä rituaaleista ja operaatioista mitä se vaatii tuntuu todella ahdistavalta, vaikka toisaalta ajatus pelkästä maistraattikäynnistä tuntuu liian lattealta minullekin. Olen kuitenkin tajunnut että ahdistukseni liittyy tuohon juhlaan ja tapoihin, ei sitoutumiseen.
 
Toi oli kyl aika paha et kirkossa rupes ahistaa ;) Juu ainahan sitä voi pohtia, että onko sitä parempaa jossain, mut täydellistä ihmistä kun ei ole olemassakaan. Eikä meillä tosiaan mikään siitä muuttuisi oltiinpa naimisissa tai ei... Tuli vaan semmonen epäröinti-olo ja halusin muiden kokemuksia kuulla... On vaan niin kauan tätä yheistä taivalta takana et kaikki huumat on jo takanapäin... pitäs varmaan mennä naimisiin aika pian tavattuaan niin ois vielä jotain hypetystä jäljellä ;)
 
Minä olin onnessani koko sen 9kk mitä kesti hääpäivän päätöksestä itse häihin. Missään vaiheessa ei naimisiinmeno kaduttanut, juhlien järjestäminen kyllä tuotti sitten päänvaivaa senkin edestä.
 
bb hyvä pointti... tuo kuulosti järkeenkäypältä. ehkäpä minullakin enemmän tuosta kysymys ja ihan samat aatteet eli maistraatti vähän lattea ajatus, mutta häät lievästi ahistaa...
 
Alkuperäinen kirjoittaja e:
Kuulostaa kummalliselta, että oot ollu miehen kans 10 vuotta ja hankkinut lapsenkin (joka on kuitenkin SUURIN MAHDOLLINEN SITOUMUS), ja vieläkään et tiedä uskallatko olla hänen kanssaan oikeasti...
Click to expand...

Tuossa vaiheessahan avioliitolla on joku hämärä symbolinen merkitys, koska sitoutuminen toiseen on ehditty tehdä vuosien varrella. Jos noin pitkään olette yhdessä olleet ja edelleen olette onnellisia, niin sanoisin että on ihan normaalia. Todennäköisesti pelottaa käsitteenä se avioliitto, vaikkei se MITÄÄN muutakaan :)
 
Mikä siitä maistraatin siviilivihkimisestä tekee niin lattean ajatuksen? Meillä oli aivan ihana vihkiminen maistraatissa ja itse kirjoitetun vihkipuheen kesto oli ihan samaa luokkaa kuin kirkossa papin pitämän puheenkin. Musiikkiakin oli vihkimisen aluksi mutta siltä virren veisuulta säästyttiin ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja maistraattimorsian:
Mikä siitä maistraatin siviilivihkimisestä tekee niin lattean ajatuksen? Meillä oli aivan ihana vihkiminen maistraatissa ja itse kirjoitetun vihkipuheen kesto oli ihan samaa luokkaa kuin kirkossa papin pitämän puheenkin. Musiikkiakin oli vihkimisen aluksi mutta siltä virren veisuulta säästyttiin ;)
Click to expand...

Tuskin mikään sen rationaalisempi syy kuin kirkkohäistä ahdistavat :) Varmasti maistraattihäistäkin saa erittäin kauniit. Lähinnä tarkoitin ihan vain ruokatunnilla piipahtamista ilman mitään juhlia ja juhlistamisia vastaan isot hääjuhlat.
 
Jos olet sellainen rimakauhuihminen niin kuin mä, niin ihan normaalia. Mulla tulee rimakauhu jopa ulkomaanmatkaa odotellessa :) Reissaaminen ja myös sen odottaminen on ihanaa, mutta esim. päivää ennen lähtöä saattaa alkaa kalvaa aivoissa ihmeellisiä ajatuksia siitä, miksi ei haluaisikaan ehkä lähteä tai mitä kaikkea voi mennä pieleen. Miten olisi turvallista vain jäädä kotiin...Nuorempanan pelkäsin aina ruotsin risteilylle kavereiden kanssa lähdettäessä, että ihan varmasti mut tyrmäystipataan ja heitetään laidan yli :D

Rimakauhut tuli myös yhteenmuutossa - vuoden sitä odotin, puoli vuotta sitä puuhattiin ja sitten kun muuttoviikko oli käsillä, niin siivosin kuin usvassa miehelle kaappitilaa ja mietin, että onkohan tämä nyt järkevää...:D Heti muuttopäivänä kuitenkin kaikki :heart:

Vähän samaa oli ilmassa noin kolme viikkoa (täysin odotetun, seurustelua takana useampi vuosi ja rakkaudesta varmuus) kosinnan jälkeen, kun pilvilinnoista putosi alas. "Nyt tämä on sitten lopullista...", "Entä jos maailmassa olisikin joku toinen..." Tätä ei yhtään helpottanut, kun luki erotaan.infoa jne. jossa kaikki oli sitä mieltä, että ekalla kerralla teki virheen ja toinen kerta toden sänoo.

Jonain iltana sain sitten ajatukset itkettyä miehelle ja kas kummaa mörkö hävisi mielestä saman tien. Seuraavat 9 kuukautta olivat ihanaa aikaa ja nautin häiden järjestämisestä, hääpäivästä, häämatkasta ja ennen kaikkea miehestäni tuon kaiken yhteydessä 100%. Edelleen olen sitä mieltä, että mörköajatuksissa kyseessä oli vain normaali rimakauhu.

Mä luulen, että se on enemmän luonnokohtaista. Oon kaikessa aina aika harkitseva ja haluan pohtia asioita joka *erkeleen vinkkelistä. Näissä tunneasioissa mennään kuitenkin usein sydän edellä, joten jossakin vaiheessa vaan rationaalinen pohtija saattaa ottaa vallan ja hetkeksi kyseenalaistaa kaiken. Sydän kuitenkin tietää aina oikein eli jos sydämellä ei ole epäilyksiä asioista, niin kyllä se sitten jyrää sen rationalisti kyseenalaistajan ajallaan :laugh:
 
Mä meinasin kirkossa vastata "en tahdo", mutta vastasin sittenkin ihan klassisesti. Alkoi nimittäin ahdistaa ihan VIETÄVÄSTI... No, naimisiin mentiin, mutta nyt on ero kohta virallinen, 7:n vuoden jälkeen. :( Että näinkin voi käydä. Ja meillä on siis nykyään kolme alle kouluikästä lasta.
 
Minulla on sellainen ongelma, vaikka hääpäivääkään ole vielä päätetty, että haluaisin kunnon häät, jossa on ns. oikea hääpuku, kirkossa vihkiminen, vieraita ja muutenkin kunnon hääjuhlat, mutta minua ahdistaa ajatus, että olisin koko päivän ihmisten tuijotettavana. En kuulu kirkkoon, joten pitäisi liittyä siihenkin. Rippikoulun olen kuitenkin käynyt. No, kun kävin tässä miehen sukulaisen rippijuhlissa, tunsin kirkossa ettei tämä taidakkaan olla se unelma vihkimispaikka, joten taitaa suunnitelmat muuttua ainakin sen suhteen. Olemme puhuneet, että jos vuonna 2012 mentäisiin naimisiin, mutta sitten yksi päivä mies ehdottikin vuotta 2011. Silloin minulle iski se paniikki, alkoi ahdistamaan ja olen sen jälkeen miettinyt mistä se voi johtua ja päädyin tuohon aikaisemmin mainittuun syyhyn. Onneksi emme ole vielä mitään päättäneet, joten voin vielä miettiä noita hää-juttuja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja maistraattimorsian:
Mikä siitä maistraatin siviilivihkimisestä tekee niin lattean ajatuksen? Meillä oli aivan ihana vihkiminen maistraatissa ja itse kirjoitetun vihkipuheen kesto oli ihan samaa luokkaa kuin kirkossa papin pitämän puheenkin. Musiikkiakin oli vihkimisen aluksi mutta siltä virren veisuulta säästyttiin ;)
Click to expand...

Ainakin Lahdessa koko maistraattirakennus on kamala ja kolkko, vaikea kuvitella että sinne menisi mitenkään romanttisin mielin :D Meillä ei muuten laulettu häissä yhtään virttä, vaikka kirkossa vihittiinkin ;)
 

Similar threads

V
mikä hitto mulla nyt on?
Viestiä
13
Luettu
347
Aihe vapaa
ap
A

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa