T
tyhmaaiti
Vieras
Nyt tulee varmasti tyhmä kysymys, joka mun ikäisen ihmisen pitäisi jo tietää. Mutta joku teistä ehkä osaa mua valaista.
Olen synnyttänyt vähän reilu kaksi vuotta sitten. Yhdyntä on sen jälkeen tuntunut enemmän tai vähemmän epämiellyttävältä, mutta viime aikoina epämiellyttävyys on lisääntynyt. Ei se suorastaan kipua ole, mutta ei tunnu hyvältä. Mietin, voisiko minulla olla jokin emättimen/pohjukan laskeuma tai jotain. No oli mikä oli, mutta olisi kiva päästä gynikselle. Olen aiemmin käynyt vain Turun kaupungin kustantamassa ehkäisyneuvolassa, koska olen aimmin ollut niin nuori ja edellisellä käynnillä taas vastasynnyttänyt, joten olen saanut siellä käydä. Nyt pitäisi sitten mennä jonnekin muualle. Katselin tuossa hieman hinnastoja. Perustutkimus 20- 30 min 70-90e + tutkimukset + toimistomaksu. AUTS!!!
Tässä tulee varsinainen kysymys. Onko mahdollista päästä gynekologisiin tutkimuksiin kunnallista väylää, vai onko todella ainoa vaihtoehto mennä yksityiselle hoitoon? TErveyskeskuslääkäri nyt tuskin rupeaa gynekologiksi, mutta voiko se kirjoittaa lähetteen, jolla pääsee gynikselle halvemmalla tai jotain? Ongelma on siis rahan puute, muuten olisin käynyt ongelmaani näyttämässä jo paaaljon aikaisemmin.