Gore-tex kengät, pitääkö?

  • Viestiketjun aloittaja vesikeli
  • Ensimmäinen viesti
vesikeli
Hei!
Pojalla oli vuosi sitten Elephant merkkiset gore-tex kengät ja ne pitivät vesilammikossa seistessäkin vettä. Nyt on Viking merkkiset gore-tex kengät (ostin kengät tosin käytettynä, ulkoisesti täydessä kunnossa) ja nämä kastuvat viimeistään vesilammikossa. Miten on teidän kokemuksenne, pitävätkö gore-tex kengät todella vettä? Onko merkeillä eroa vai kuuluuko noiden kenkien edes olla ns. kumisaappaiden korvikkeet?
 
Kuuluu pitää vettä, olen joutunut omillani kahlaamaan nilkkoja myöden vedessä. Aidoissa Gore-texeissä on jopa takuu, en muista kuinka kauan se kestää. Omat vanhani alkoivat hieman vuotamaan 5 vuoden kovan käytön jälkeen. Lasten kengät ovat toimineet hyvin, useampaa eri merkkiä on ollut käytössä. Yhdet kuluivat pinnaltaan rikki, mutta pitivät silti hyvin vettä.
 
Miskan äiskä
Mun mielestä goret ei ole samat kuin kumisaappaat ja pienillä lapsilla aivan turhat. Goret on hyvät aikuisilla retkikenkinä, kun niillä on mukavampi lampsia kuin kumppareissa ja pitävät kosteutta, ei vesilätäköissä pomppimisesta. Gorejen kuivattamisen kanssa pitää myös olla tarkkana, ettei laita patterin läheisyyteen tai kuivauskaappiin, koska silloin saumat alkaa falskata ja kenkä on äkkiä pilalla. Varmaan eri merkeissä on eroja miten kestävät, mutta saappaat on aina saappaat ja lapsille sopivammat.
 
meidän keskimmäisellä on ecco gore-tex -kengät.. en tiedä onko yhtään saman tyyliset kun teillä nuo mainitsemas, mut meilläkin nuo eccot on ollut todella pettymys.
Ei tarvii edes vesilammikossa olla, on jo tälleen leudommalla kelillä läpeensä märät!
Paremmin pitää kosteutta perinteiset Kuoma -kengät, ja saa edullisemminkin :)
 
Pyrystiina
Kuuluu pitää täysin vettä, aivan kuin kumisaappaat. Meillä on ollut Elephantenin ja Vikingin core-texit pojalla ja usein on vesilätäköissä pitkiä aikoja seisonut. Jalat ovat olleet täysin kuivat. <br><br>
 
Pyrystiina
[\
Alkuperäinen kirjoittaja 09.03.2007 klo 09:30 Miskan äiskä kirjoitti:
Mun mielestä goret ei ole samat kuin kumisaappaat ja pienillä lapsilla aivan turhat. Goret on hyvät aikuisilla retkikenkinä, kun niillä on mukavampi lampsia kuin kumppareissa ja pitävät kosteutta, ei vesilätäköissä pomppimisesta. Gorejen kuivattamisen kanssa pitää myös olla tarkkana, ettei laita patterin läheisyyteen tai kuivauskaappiin, koska silloin saumat alkaa falskata ja kenkä on äkkiä pilalla. Varmaan eri merkeissä on eroja miten kestävät, mutta saappaat on aina saappaat ja lapsille sopivammat.
Lapsenkin on kivempi olla kunnon kengissä kuin lampsia kumisaappaissa, mutta nämä on näitä ikuisuusväittelyitä tällä palstalla. :)
 
Meillä ekat goret nyt, olivat K-kengästä ,jokin uusi merkki, en muista nyt.
Todella ihanan kevyet, eivät paina mitään ja pitävät 100% veden, olleet meillä nyt syksystä asti käytössä.
Meillä on talvikenkien pakko pitää veden, kun tuo talvi on täällä rannikolla pelkkää "floskaa". Kumisaappaat ovat kauhean painavat.
 
Hulina
Olen aina ollut hieman epäileväinen gore-texin vedenpitävyyttä kohtaan. Nyt yllätyin kuitenkin positiivisesti, kun ostettiin pojalle Viking-merkkiset gore-texit. Kertaakaan ei ole päässyt vesi läpi, vaikka poika on seissyt nilkkojaan myöten lammikossa.
 
mie
\
Alkuperäinen kirjoittaja 09.03.2007 klo 09:52 rentunruusu kirjoitti:
meidän keskimmäisellä on ecco gore-tex -kengät.. en tiedä onko yhtään saman tyyliset kun teillä nuo mainitsemas, mut meilläkin nuo eccot on ollut todella pettymys.
Ei tarvii edes vesilammikossa olla, on jo tälleen leudommalla kelillä läpeensä märät!
Paremmin pitää kosteutta perinteiset Kuoma -kengät, ja saa edullisemminkin :)
meillä koululaisella vikingin goretex kengät, tosi hyvät, pitää vettä.
pienemmät käyttävät kuomia ja kuivina nekin pysyvät.
kunnon kurakeleillä sit kumisaappaat paras vaihtoehto. saa kätevästi huuhdottua puhtaiksi.
 
Goreja pitää huoltaa, eivät ne muuten toimi. Puhdistus säännöllisesti ja suojasuoihke päälle. Ilman puhdistusta huokoset menevät tukkoon eikä kalvo enää toimi. Pienellä vaivallakenkien käyttöikää voi pidentää aikalailla.

Meillä on ollut käytössä merkit Ecco, Viking, Legero ja JG (nahkaiset) ja kaikki ovat toimineet tosi hyvin. Goret ovat hyvät tällaisella kelillä, kun on vielä liukasta, koska pohjat ovat huomattavasti paremmat kuin saappaissa.
 
Meillä toiminut Vikingit tosi hyvin (lapsella ja itsellä) eikä kastu sukat vaikka vesirapakossa seisoisi. Viime kevään oli käytössä ja tykästyin niihin täysin. En ole käyttänyt kumppareita tällaisella lumisohjokelillä lainkaan.
 
meillä molemmilla lapsilla ollut coretex saappaat aina talvisin. merkkeinä on ollut elephantenia, eccoa ja vikingit ja molempiin olen ollut tyytyväinen kaikkien 6 vuoden ajan. kengät ovat olleet merkistä riippumatta täysin vedenpitävät ja jalat ovat olleet aina lämpimät ja kuivat. myös lapset itse tykkäävät mieluummin käyttää saappaita kuin kumppareita.
 
Jospa
\
Alkuperäinen kirjoittaja 09.03.2007 klo 21:10 Meikä kirjoitti:
Meilläkin Eccon goret ovat olleet pettymys. Tänään tyttö leikki lätäköissä ja sukat olivat märät :\| Pitää ensi vuonna kokeilla jotain muuta merkkiä.
... sieltä varresta pääsi loiskumaan leikeissä vettä sisäpuolelle? Goretexit OVAT vettäpitävät, joten pinnasta ei vesi sisään mene, varrensuusta voipi mennä, jos lätäköissä pomppii...
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.03.2007 klo 09:13 Jospa kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 09.03.2007 klo 21:10 Meikä kirjoitti:
Meilläkin Eccon goret ovat olleet pettymys. Tänään tyttö leikki lätäköissä ja sukat olivat märät :\| Pitää ensi vuonna kokeilla jotain muuta merkkiä.
... sieltä varresta pääsi loiskumaan leikeissä vettä sisäpuolelle? Goretexit OVAT vettäpitävät, joten pinnasta ei vesi sisään mene, varrensuusta voipi mennä, jos lätäköissä pomppii...
Joo meillä ainakin ovat kaikki merkit vettä pitääneet, myös pitäneet veden hyvin sisäpuolella jos ovat hörpäänneet tai niin puolivahingossa vettä kaadettu :whistle:
Ainoa miinus on että näissä tapauksissa kestää kauan kuivua, sanomalehdet auttaa vähän :)
 
Meillä on vikingin coretexit ja just oltiin pihalla ja vesilätäkössä eikä tippaakaan kastunut sisältä. Meillä on pukuna ja kintaina Rasavil ja piti myös ihan vesilätäkössä, ja laitan lahkeet kuminauhoilla niin ettei suustakaan vahingossa vesi pääse kenkään. Tyttö oli täysin kuiva sisältä vaikka päältä tippui vesi kun sisään tultiin.
 
Meillä on ollu mm Vikingit ja laps leikkii syvissä vesilammikoissa ja sohjossa eikä ikinä oo ollu jalat märkinä. Kumisaappaita meillä ei oo koskaan ollu, mun mielestä ihan turha hankinta eikä yhtä hyvät jalalle kun oikeet kengät. Gore Tex on nimenomaan vettä pitävä, siis jos on ehjä.
 
vikingit
Meillä on toiset vikingin menossa. Ensimmäisissä en ongelmia huomannut, mutta nämä toiset kastuvat heti. Kuivuvat erittäin hitaasti ja ovat kosteina tosi painavat. Uutena ostin. Harmittaa.
 
Miks ihmeessä te ette ota myyjäliikkeeseen yhteyttä jos gore tex ei pidä vettä? Niissä on pakko olla tekovika ja pitää saada uudet tilalle! En oo koskaan ennen kuullu et jollain ois ollu ongelmia.
 
vesikeli
\
Alkuperäinen kirjoittaja 09.03.2007 klo 08:47 vesikeli kirjoitti:
Hei!
Pojalla oli vuosi sitten Elephant merkkiset gore-tex kengät ja ne pitivät vesilammikossa seistessäkin vettä. Nyt on Viking merkkiset gore-tex kengät (ostin kengät tosin käytettynä, ulkoisesti täydessä kunnossa) ja nämä kastuvat viimeistään vesilammikossa. Miten on teidän kokemuksenne, pitävätkö gore-tex kengät todella vettä? Onko merkeillä eroa vai kuuluuko noiden kenkien edes olla ns. kumisaappaiden korvikkeet?
...ja yksi iso plussa Gore-tex kengissä on se, niiden pohjat ovat paljon kumisaappaita vähemmän liukkaat näillä jää- ja lumikeleillä. Ja ovat myös paljon lämpimämmät. Itse muistan palelleeni lapsena lämpökumisaappaissa ja villasukissa.

Vastausistanne päätellen taitaa olla vika käytettyjen kenkien. Eli ensi vuonna uskallan ostaa jälleen gore-tex kengät, uudet, koska ehdottomasti suurimmalla osalla teistä ovat kengät pitäneet vettä.
Kitos vastauksista!
 
Tyytyväinen
Meillä tytöllä 4v ollut aina GoreTexit, nyt Eccot, enkä muuta enää ostakaan, aivan mahtava keksintö pienelle lapselle. Eilenkin oli tarhassa leikkinyt vesilätäköissä ja hakiessa oli kuin uitettu koira. Tarhantäti sanoikin, että voipi olla sitten märkä tyttö. Kotona kuiteskin totesin, että joka puolelta aivan kuiva ja jalat lämpimät. Eikä tosiaankaan ole liukkaat jäällä kuten kumisaapas. Minä pidän tärkeänä sitä, että lapsi pysyy kuivana ja lämpimänä.
 

Yhteistyössä