Kirjoitin pitkän tekstin joka hävisi, joten laitan lyhyesti tönkkölausein uuden.
Meillä 7-vuotias gastroskiisi tytär, jolla fyysisiä oireita ei tuon alkuvauvaiän jälkeen ole ilmennyt.
Lääketiede ei tiedä gastroskiisin SYYTÄ, SEURAUS kylläkin osataan hoitaa, eli tungetaan suolet sisään, ommellaan kiinni, sairaalassasyötetään hiljalleen kasvavin määrin n. 2 kk maitoa lapselle, kotiutus, apeteekista äidinmaidonkorvike peptijunioria jos tissimaito ei riitä jne.
Fyysisiä oireita ei siis meidän tytöllä enää ole, mutta henkisiä kylläkin. Eli tyttärellämme on omituista pelkoa todella paljon. Hän ikään kuin pelkää "elämää". En viitsi uudelleen kirjoittaa tästä pitkästi, mutta uskon että muillakin gastroskiisivanhemmilla on myöhemmin tullut samoja havaintoja. Voisitte itseasiassa vastata tämän viestin alle "epäilyistänne".
Mutta mikä on gastroskiisin syy?
Me etsimme vastausta luontailääketieteen puolelta. Lyhyesti sanottuna PVT-vyöhyketerapiasta löytyi vastaus: gastroskiisi on pelkosairaus. Oikeastaan suurin osa vatsan seudulla ilmenevistä poikkeamista (sairaudet, allergiat, munuaisjutut ym.) ovat käsittelemättömän pelon aiheuttamia.
Miten siis jo pieni sikiö voi sairastaa pelkosairautta? Vastaus löytyy perimästä. Jomman kumman tai molempien vanhempien perimästä on saatu (liian) iso kuorma käsittelemätöntä pelkoa. Tämä on yksinkertaisesti gastroskiisin syy. Se ettei sisarukset välttämättä saa samaa sairautta, johtuu monestakin tekijästä mitä en enää uudelleen tähän jaksa luetella.
Nyt ekana gastroskiisi-vanhemmat minun tavoin ajattelevat että eihän meillä kummallakaan ole mitään erityisiä pelkoja. Vastaus: Kyllä on, ne löytyvät vähän syvemmältä kun lähtee asiaa PVT:hen penkomaan. Itse ajattelin myös että "enhän minä pelkää pimeää enkä koiria...jne" mutta esim. minun pelkoni oli häpeän pelkoa eri syistä mitä en tähän viitsi eritellä. Kävin terapiassa ja luin samaan aikaan pietiäisen "tunne antitunne perimä" kirjaa, ja jo alkoi pelkoa löytyä.
Miksi kirjoitan omasta terapiaprosessista, enkä siitä kuinka lapsen pelot poistetaan? Vanhempien prosessointi auttaa myös lasta. Jos aloitat prosessoinnin tai luet tuon kirjan, niin tajuat melko alussa että miksi. Mutta myös lapsi voi (ja kannattaa) myöhemmässä elämässään poistaa pelkotraumansa jotka on perimästään saanut.
Gastroskiisi on lapselle siis ikään kuin "merkki" käsittelemättömästä pelosta joka kannattaa myöhemmin elämässä hoitaa pois, mutta sinänsä itse gastroskiisiä ei tarvitse myöhemmin hoitaa. Tosin gastroskiisi aiheuttaa lapselle välillisesti lisää pelkoa vauva-aikana, koska sairaaloissa ei huolehdita äiti-lapsi (perusturva) suhteesta tarpeeksi. Suoraan sanottuna (ehkä resurssipulan takia?) vauvan perusturva on aika heitteillä sairaaloissa:
Hoito-jakson aikana sairaalassa vanhempia mm. kehotetaan lepäämään kotona ja käymään sairaalassa "niin vähän kuin mahdollista", joka on tietenkin vauvan näkökulmasta äiti-vauva suhteelle traumaattista. Ko. asia jää lapselle tunnetraumaksi joka entisestään suurentaa lapsen pelkotaakkaa (lääketiede sanoo nyt "höpö höpö, lapsihan on kone").
Mikä sitten olisi oikeanlaista hoitoa? Järjestää resurssit sillätavalla, että äiti saisi olla niin pian kuin mahdollista (ohutsuolen sisällelaiton jälkeen) vauvan kanssa yhtä paljon kuin normaalivauva. Yöksi äidille pitäisi järjestää sairaalaan sänky, ja vauvan tulisi voida viettää yö äidin kanssa. Päivät vauvan paikka on pääosin äidin sylissä. Nykyään HYKS:ssä sairaanhoitajien toiveiden mukainen käytäntö on sen kaltainen, että vauva makaa "muoviastiassaan" 95% ajastaan ensimmäisten 2kk aikana. Hylätyksi tulemisen tunne mahdollinen? Absolutely. Kokeeko olevansa rakastettu? Ei varmasti.
Mikä pelko kertyy vauvalle joka makaa yötä päivää muoviboksissa, kuulee laitteiden piipitystä ja kalkatusta, aina eri hoitajien puhetta (äidin puhetta 1%päivästä), saa hoitotoimenpiteitä eri hoitajilta milloin minkäkin piikin muodossa (mitkä sinänsä pakollisia mutta missä äidin turvaava syli?), puhumattakaan öistä jolloin äiti on 12 h putkeen (puoli vuorokautta) pois vauvan luota. Itse tein sairaanhoitajien yövuoroista vieläpä sellaisen havainnon, että jopa teho-osastolla lastensairaalassa kaikkein pienimpien keskosten ja pienten vauvojen osastolla sairaanhoitajien tullessa työvuoroon illalla, he ensimmäisenä monesti hinasivat TV:n hoitohuoneeseen vauvojen keskelle. Siinä sitten vauvoilla välkettä ja mäiskettä yö muovikaapissa maatessa!!!!
Joten. No, jätänpä sanomatta loppulauseen.