Toggle sidebar

Gallup: Miten muutuit noin 30-vuotiaana tai muutuitko? IKÄKRIISII!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja GG
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
G

GG

Vieras
Täytän pian kolmekymmentä ja muuten se on ihan mukavaa, mutta olen kuullut monelta taholta, että ryppyjä tulee sitten kuin sieniä sateella ja lihoo huomattavasti helpommin.

Millaisia muutoksia, ulkoisia tai sisäisiä, huomasitte itsessänne 30:n rajapyykin jälkeen?
 
Eipä minulle mitään tapahtunut, koin kolmenkympin kriisiä vähän eritavalla: olin tosi ressaantunut, koska tunsin monenlaisia kipuja ja uskoin olevani kuoleman sairas. Onneksi tämä kriisi on takanapäin :)

Minä taas olen kuullut, että 40v kun täyttää, niin sen jälkeen paino nousee herkemmin, eikä sitä enää saakkaan mitenkään helposti pois.

Taitavat olla siis ihan huuhaa uskomuksia ;)
 
en tiedä johtuko ikästä vai erosta mutta mulle on tullu juonteita pari kolme naamaan,kamalaa! Ja vaatetyyli muuttu tosin sekin kai enemmän erosta ku iästä. Kyllä sitä voi lihoa minkäikäsenä vaan helposti jos vaa mässyttää eikä liiku. Oon vasta ny ruvennu käyttämään Q10 rasvoja mutta en tiedä onko niistä enää mitään hyötyä,olis kai pitäny aloittaa niiden käyttö jo 6vuotta sitten.

Mulla on nyt vasta tullu noi panikoimiset perheen perustamiseen kun ikää jo 31vuotta ja se ero tuli ni nyt mulla vasta on kunnolla tullu se paniikki et olen jo yli 30 ja ei oo jälkikasvua ja pelkään etten saa ees kun miehenkin haluan.
 
Mulla meni tuo kolmekympin ylittäminen ihan ohi, kun ensimmäinen lapsi syntyi niillä paikkeilla. Sitten menikin monta vuotta ihan tuosta vain ja huomasin olevani yhtäkkiä 35. Että ei tässä nyt enää tarvitse alkaa kriiseilemään, tuntuu kuin olis hypännyt 29 vuotiaasta suoraan 35 vuotiaaksi.
 
Kun täytin 30 olin naimisissa, meillä oli kiva koti ja kaksi lasta, mukava työ mihin palata äitiyslomilta muutaman kuukauden päästä. Elämä ihan mallillaan, surun aiheena vajaata kuukautta aiemmin kuollut koiravanhuksemme. Ulkonäössäkään en kokenut mitään erityisempiä vanhenemisen merkkejä.

Kuukautta myöhemmin tapahtui jotain mikä rikkoi oikeastaan kaiken siihenastisen elämän. Iän kanssa sillä ei ollut tekemistä, mutta varmasti sitä muuttui. Vaikea vaan itse sanoa miten, mutta tuskin positiiviseen suuntaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Madicken04:
Kun täytin 30 olin naimisissa, meillä oli kiva koti ja kaksi lasta, mukava työ mihin palata äitiyslomilta muutaman kuukauden päästä. Elämä ihan mallillaan, surun aiheena vajaata kuukautta aiemmin kuollut koiravanhuksemme. Ulkonäössäkään en kokenut mitään erityisempiä vanhenemisen merkkejä.

Kuukautta myöhemmin tapahtui jotain mikä rikkoi oikeastaan kaiken siihenastisen elämän. Iän kanssa sillä ei ollut tekemistä, mutta varmasti sitä muuttui. Vaikea vaan itse sanoa miten, mutta tuskin positiiviseen suuntaan.
Click to expand...

?

Toki saat jättää kertomatta, mutta kun näin nyt julkiselle palstalle heitit ikään kuin pienen tärpin johon tarttua, niin koitan edes. ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Beep:
?

Toki saat jättää kertomatta, mutta kun näin nyt julkiselle palstalle heitit ikään kuin pienen tärpin johon tarttua, niin koitan edes. ;)
Click to expand...

Pikkuveljen kuolema. Itsemurha.

Jotenkin tuntui kun se olisi repinyt pois myös osan lapsuutta ja omalla tavallaan jätti jälkensä koko perheeseen.

Siihen asti kaikki vastoinkäymiset elämässä olivat olleet pieniä ja sellaisia joihin pystyi vaikuttamaan tai minkä kanssa oppi helposti elämään. Tuo loputtomuus vei sen huolettoman uskon parempaan.

Ehkä siihen päättyi joku nuoruus/nuori aikuisuus.
 
Viimeksi muokattu:
Aloin pitämään itsestäni parempaa huolta täytettyäni 30 v., joten väitän, että näytän nyt nuoremmalta kuin viitisen vuotta sitten - rypyistä viis.

Eniten kolmenkympin kriisi koski ammatillista identiteettiä: ensin valmistuin maisteriksi ja sitten alkoikin tuntua siltä, että haluan open hommista pois. Se saattaa olla nyt vihdoin toteutumassa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Madicken04:
Pikkuveljen kuolema. Itsemurha.

Jotenkin tuntui kun se olisi repinyt pois myös osan lapsuutta ja omalla tavallaan jätti jälkensä koko perheeseen.

Siihen asti kaikki vastoinkäymiset elämässä olivat olleet pieniä ja sellaisia joihin pystyi vaikuttamaan tai minkä kanssa oppi helposti elämään. Tuo loputtomuus vei sen huolettoman uskon parempaan.

Ehkä siihen päättyi joku nuoruus/nuori aikuisuus.
Click to expand...


Eikä syyttä. :hug: (Ei näihin osaa muuta) :(
 
Ulkoisesti en muuttunut yhtään. Olen aina ollut hoikka ja olin sitä vielä senkin jälkeen, kun sain ensimmäisen lapseni 32-vuotiaana. Ryppyjäkään ei ilmaantunut :) Muutenkaan tuskin olisin muuttunut, mutta juuri kolmenkymmenen kynnyksellä parisuhteessani oli todella rankkaa ja samaan syssyyn vielä rakas äitini kuoli. Tietyt tapahtumat vaan jättivät jälkensä, mutta se ei siis millään lailla liittynyt ikään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Beep:
Eikä syyttä. :hug: (Ei näihin osaa muuta) :(
Click to expand...

Kiitos.

Tuo tapahtui vielä päivää ennen esikoisen 2v syntymäpäivää, tässä kuussa tulee tuosta kuluneeksi 5v. Elämä menee eteenpäin ja kipu helpottaa, viime kevät oli ensimmäinen kerta kun pystyi tuntemaan iloa keväästä ilman sitä mukana kulkevaa syyllisyyttä.

Kuitenkin jokin elämässä ja omassa itsessä on muuttunut. Ja välillä sitä kaipaisi takaisin siihen millainen oli ennen tuota tapahtumaa.
 
[QUOTE="...";25848568]Mulla meni tuo kolmekympin ylittäminen ihan ohi, kun ensimmäinen lapsi syntyi niillä paikkeilla. Sitten menikin monta vuotta ihan tuosta vain ja huomasin olevani yhtäkkiä 35. Että ei tässä nyt enää tarvitse alkaa kriiseilemään, tuntuu kuin olis hypännyt 29 vuotiaasta suoraan 35 vuotiaaksi.[/QUOTE]

Täysi peesi :-)
Eikä kyllä oo edelleenkään ryppyjä havaittavissa.
 
Parin viikon päästä tulee 30 täyteen, enkä ole kyllä huomannut itsessäni mitäään muutosta, ainakaan fyysistä, mut ehkäpä se iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta...
 
No mulla on jonkin asteista ikäkriisii nyt ku lähempänä 40v mutta ei se liity lihoamisee eikä ryppyihin, koska niitä kumpaakaan ei vieläkään oo pahemmin tullu. Enemmänki sellainen pään sisäinen juttu, elämän pohdintaa.. Mitä sitä on tullu tehtyy ja mitä vielä haluaa tehdä? Mutta kolmikymppisenä muuten kyllä mun kohdalla muuttu elämä koska tulinhan äidiksi silloin. :D
 
Mulla tuo 3-kympin rajapyykki ei näkynyt missään. Ryppyjä ei ole näkynyt (tosin en niitä peilin kanssa etsimällä etsikään) ja fyysisesti olen jopa paremmassa ja timmimmässä kuosissa kuin kaksvitosena.
Iso muutos kyllä tapahtui 31-vuotiaana, kun musta tuli äiti. En kyllä koe, että elämä olis mennyt mitenkään alamäkeä kolmekymppiä täytettyäni. :)
 
En mä mielestäni muuttunut mitenkään just kolmikymppisenä. Mussa muutos tapahtui ehkä jo muutamaa vuotta aiemmin, kun tulin äidiksi - silloin tapahtui tietty rauhoittuminen.
Ulkonäöllisesti en ole suurempia muutoksia huomannut, aina olen itsestäni huolta pitänyt =)
 
Ei ryppyjä tule kuin sieniä sateella, mutta pikkuhiljaa ilmenee. Lihonutkaan en ole muuta kuin raskausaikoina (reippaasti), mutta huomaan laihtumisen olevan huomattavasti hankalampaa. Eniten iän huomaa vatsanahkasta, joka ei varmaan koskaan enään palaudu, myös muualla keholla on löysää nahkaa, ei nyt oikeasti roikkuen mutta kuitenkin.
 
Oli mulla sellanen vaihe, että mietiskelin mitä elämässäni olin tehnyt siihen asti ja mitä haluaisin tulevaisuudessa vielä tehdä. Jouduin myös toteamaan, että tietyt asiat on kohdaltani ohi luultavimmin. Ja jotkut asiat olisi kannattanut tehdä jo nuorena ja jotkut taas olla tekemättä. Laskin tavallaan sen hetkisen elämäni saldoa. Sitä kesti sellaset puoli vuotta.
 
Voisi sanoa että 30 täytettyäni olin kauneimmillani, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Mulla oli silloin iso henkinen kriisi, olin vaikeassa suhteessa joka romahduksen jälkeen muokkasi loppujen lopuksi luonnettani paljon parempaan suuntaan ja sai itsetuntoni paremmaksi. Sen jälkeen nousin kuin Fenix-lintu tuhkasta, kauniimpana ja henkisesti vahvempana kuin koskaan.

Ei se rupsahdus vielä kolmekymppisenä tapahdu, vasta lähempänä neljääkymmentä alkaa ryppyjä tulla enemmän, mulla ehkä 37-vuotiaana vasta, sitä ennen ei ollut ollenkaan.

Eikä se naaman ja ehkä kropankin rupsahtaminen haittaa, kun ihminen kuitenkin usein iän myötä rauhoittuu ja järkevöityy monessa asiassa.
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja Madicken04:
Kiitos.

Tuo tapahtui vielä päivää ennen esikoisen 2v syntymäpäivää, tässä kuussa tulee tuosta kuluneeksi 5v. Elämä menee eteenpäin ja kipu helpottaa, viime kevät oli ensimmäinen kerta kun pystyi tuntemaan iloa keväästä ilman sitä mukana kulkevaa syyllisyyttä.

Kuitenkin jokin elämässä ja omassa itsessä on muuttunut. Ja välillä sitä kaipaisi takaisin siihen millainen oli ennen tuota tapahtumaa.
Click to expand...

aika samat fiilikset kun mulla...:(mun pikkuveli tappoi itsensä muutama kuukausi sitten ja ikävä+tuska on hirveä.....kauheeta edes tätä kirjoittaa....
 

Similar threads

Y
Lasteni suusta kuultua eri ihmisten kertomina.
Viestiä
3
Luettu
5K
Aihe vapaa
vierailija
V

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa