Et nyt vastannut kysymykseeni.
Eli jos joku lapsista olis pitänyt miestä liian nuorena tai vanhana sulle, olisit vaihtanut toiseen? Mistä lapset tietää, minkä ikäinen mies on sulle sopiva?
Vastaus kysymykseen, olisinko eronnut miehestäni ikäeron vuoksi, jos se olisi ollut lapsille vastenmielinen, on ei.
Sitten taas vastaus siihen, että olisiko ajan myötä lasten suhtautuminen aiheuttanut suhteessa paineita jotka johtaneet ristiriitoihin, onkin vaikeampi.
Ehkä olisi, ehkä ei. Olen iloinen ettemme joutuneet asiaa testaamaan.
Vastaus siihen toiseen kysymykseen, että mistä lapseni tietävät millainen ihminen on minulle sopiva, taas on se, että lapseni olivat siinä vaiheessa kun minä ja mieheni menimme yksiin , tunteneet minut, elämäni, arvoni, historiani, luonteeni jne vuosien ajan. Vanhin oli elänyt kanssani 19 vuotta ja nuorinkin (jolla luonnollisesti oletusarvoisesti tuohon vähiten sanottavaa) kuudesta jo 5 vuotta.
Tuo sopivuus kuitenkin eri asia, kuin se, että olisinko muuttanut mieheni kanssa yhteen, mikäli lapset olisivat väärinarvioineet meidät sopimattomaksi: Se ei liity varsinaisesti parisuhteeseen vaan aikaisempaan sitoumukseen ja vastuuseen valinnoistaan.
Minulla oli leskeksi jäädessäni kuusi lasta. Koin ja koen vahvasti, että ensisijainen sitoumukseni siinä vaihessa oli saattaa heidät tasapainoiseen aikuisuuteen.
Tämä ei tietenkään sulje pois muuta elämää (ei edes velvollisuutta muuhun elämään), mutta se asettaa ulkoisia rajoja, jotka hyväksyn ja joita jopa arvostan. Kun alkaa vanhemmaksi, sitoutuu siihen, ettei tietoisesti vahingoita lapsiaan millään lailla.
