E
Ekaa odottava pohdiskelija
Vieras
Hei,
haluaisin kuulla, miten moni teistä on hankkinut jo ennen syntymää tai myöhemmin lapselleen sairausvakuutuksen, jonka turvin voi hoidattaa kaikki sairaudet yksityisellä? Ja onko vakuutus kannattanut?
Itse olen kahden vaiheilla. Periaatteessa olen sitä mieltä, että julkiseen terveydenhuoltoon tulisi voida luottaa sen verran, että hoitoa saa sieltä tarvittaessa riittävän nopeasti ja edullisesti. Mutta kun tiedän, että totuus on toinen... Kotikaupunkimme päivystyksessä saa odottaa monta tuntia myös lasten kanssa (aikuisilla aika venyy kiireisinä päivinä jopa 7 tuntiin, kun hengenvaarassa olevat ja lapset pääsevät luonnollisesti ensin). Lähetteitä erikoislääkärille ei saa helposti ja jonot tutkimuksiin ovat pitkiä.
Yksityiselle täällä pääsee melkein suoraan sisään kävelemällä (tai saa puhelimessa ajan ja voi odottaa kotona sen pari tuntia). Ja täällä on aivan ihana yksityinen lääkärikeskus, jossa minulla itsellänikin on todella hyvin toimiva työterveyshuolto. Sinne mielelläni lapseni veisin.
Sitten toisaalta jos lapsi ei paljoa sairastelekaan, niin vakuutusmaksut tuntuvat aika kalliilta. Ja kai niissä silti joku omavastuukin on. Toisaalta jos vakava sairaus yllättää, niin vakuutus voi olla kullan arvoinen.