Omia lapsia jokaisella on lupa ja oikeaistaan suorastaan velvollisuus opettaa ja opastaa hyviin toisia huomioiviin käytöstapoihin.
Mutta entäs jos nämä huonotapaiset ovat puolison edellisen liiton viikonloppu / etälapset?
Entäs jos koko ajan joudut huomauttamaan, opastamaan, neuvomaan, puuttumaan nimenomaan puolison lasten järkyttäviin ruokapöytätapoihin?
Onko se väärin ja julmaa? Oletko kamala äitipuoli sitten? Miten monta kertaa pitää olla kärsivällinen eli missä vaiheessa saa hermostua, karjasta ja komentaa pöydästä pois? Vai onko kyse vaan äitiään ikävöivistä lapsirassukoista?
Meillä aihe ei enää onneksi ole ajankohtainen, mutta muistan vieläkin miten järkyttävän kammottavat olivat miehen lasten ruokapöytätavat.
He söivät suu auki, ja puhuivat ruoka suussa. Maitoa juotiin holauttamalla mukista juomaa ammottavaan suuhun. Ruokaa tippui pöydälle, syliin, lattialle.
Pitkät hiukset valuivat ruokalautasella ja maitomukissa.
Maitoparta oli leveä, kasvot sotkeentuivat ruokailusta.
He eivät osanneet käyttää veistä ja haarukkaa, ja jos oli jotain mitä piti pilkkoa, he ottivat sen kokonaisena haarukkaan ja purasivat siitä palasia. Jos huomautin, veistä ei edelleenkään käytetty, vaan nirhattiin haarukan syrjällä.
Ruokaa otettiin lusikkaan tai haarukan pesään niin paljon, että sitä meni kahvaan asti, eikä kaikki sopinut suuhun, osa tirsusi ulkopuolelle.
esim. leipää ei haukattu, vaan otettiin suuhun ja sitten revittiin: leipä toiseen suuntaan, pää toiseen suuntaan. Pala oli niin iso, ettei sopinut suuhun.
Sotkeiminen oli hauskaa, he nauroivat, suu täynnä ruokaa, suu ammollaan.
Vanhempi oli ekaluokkalainen, nuorempi 5 v. Ja tilanne tuo.
Joka kerta, ateriasta riippumatta.
Sitten pienempi keksi ja alkoi röyhtäillä. Sitä jatkui useamman viikonlopun ajan jokaisella aterialla ja se oli niin ällöttävää, niin isoäänistä, että lopulta hermostuin ja iskin nyrkin pöytään: nyt loppui! ei kertaakaan enää!
Ja siihen se loppuikin.
Lasten isä, mieheni, ei puuttunut. Minä puutuin. Opetin, vaadin ja vahdin, että ruokailuvat siististi.
Itse en enää viitsinyt ruokailla samaan aikaan. Oma teini-ikäinen lapseni ei myöskään tullut enää samaan aikaan ruokapöytään.