ap
Jos et niin johtuuko se siitä, että toinen vanhemmistasi ei ole ollut paljon arjessa läsnä? Tunnetko syyllisyyttä, jos rakastat toista enemmän?
No en todellakaan.
Jonkinsortin ymmärtämyksen aiheuttama säälinsekainen kiintymys on ainoa, mitä isääni kohtaan tunnen. Kaukana rakkaudesta. Enkä tunne syyllisyyttä.
Jonkinsortin ymmärtämyksen aiheuttama säälinsekainen kiintymys on ainoa, mitä isääni kohtaan tunnen. Kaukana rakkaudesta. Enkä tunne syyllisyyttä.
Jaah..olipa hyvä kysymys - ja vaikea.
En ole varma voiko erilaisia tuntemuksiani vanhempiani kohtaan kuvata sanalla rakkaus. Ainoastaan saatan päätyä tähän tulkintaan syvällisemmän pohdinnan tuloksena mutta epäilyttää hieman..
Tunnen molempia kohtaan myötätuntoa todella kovasti mutta mielestäni se ei ole rakkautta.
Valitettavasti.
En ole varma voiko erilaisia tuntemuksiani vanhempiani kohtaan kuvata sanalla rakkaus. Ainoastaan saatan päätyä tähän tulkintaan syvällisemmän pohdinnan tuloksena mutta epäilyttää hieman..
Tunnen molempia kohtaan myötätuntoa todella kovasti mutta mielestäni se ei ole rakkautta.
Valitettavasti.
isääni en rakasta yhtään,en edes vihaa.
äitiäni en rakasta enää ollenkaan (!) enkä vihaa,ja lapsena rakastin äitiäni ylikaiken.
Äidiksi tultuani huomasin miten itsekäs oma äitini on ja on ollut ja hänen rakkautensa minua kohtaan ollut vain riippuvuutta ettei tarvitsisi olla yksin.Sen voin hyvin antaa anteeksi,en enää elä siitä mulla on oma elämä ja lapseni:heart: .Lapsuus vain sujahti ohitseni melko onnettomana äitini valintojen takia,ei ollut esim.läsnä vaikka oli paikalla ym.Huomasin miten äitini jäi lopulta etäiseksi ja on varsinainen marttyri joka syyllisti minua omista ongelmistaan,joihin en voinut vaikuttaa.
Lopputuloksena totean etten tunne oikeastaan mitään äitiänikään kohtaan.En mitään kiintymystä jonka aion omiin lapsiini juurruttaa.
äitiäni en rakasta enää ollenkaan (!) enkä vihaa,ja lapsena rakastin äitiäni ylikaiken.
Äidiksi tultuani huomasin miten itsekäs oma äitini on ja on ollut ja hänen rakkautensa minua kohtaan ollut vain riippuvuutta ettei tarvitsisi olla yksin.Sen voin hyvin antaa anteeksi,en enää elä siitä mulla on oma elämä ja lapseni:heart: .Lapsuus vain sujahti ohitseni melko onnettomana äitini valintojen takia,ei ollut esim.läsnä vaikka oli paikalla ym.Huomasin miten äitini jäi lopulta etäiseksi ja on varsinainen marttyri joka syyllisti minua omista ongelmistaan,joihin en voinut vaikuttaa.
Lopputuloksena totean etten tunne oikeastaan mitään äitiänikään kohtaan.En mitään kiintymystä jonka aion omiin lapsiini juurruttaa.
olen miettinyt muita joilla samanlainen tilanne, että millainen tukiverkosto kullakin on, kun ei ole isovanhempia kunnolla lastenlasten elämässä.Alkuperäinen kirjoittaja Sydänjää:
Hyvin epäsäännöllisesti ja harvakseltaan mutta melko olematonta tuntuu kiinnostus lapsenlapsia kohtaan olevan.
outoliini
En. Äitiä varmaankin. Isästä en osaa sanoa mitä tunnen. On ollut minulle niin ilkeä ja aiheuttanut paljon pahaa ympärilleen monelle ihmiselle.
justina
Voiko tuota yleensä jotenkin mitata? Omalla kohdallani on kai niin, että molempia rakastan kyllä, mutta isästäni en pidä yhtä paljon kuin äidistä.. Jos menee pitkä aika etten näe kumpaakaan, äitiä tulee ensin ikävä! Vaikka mitenkään läheisiä emme ole.
Se on varma,että mikäli joskus tulen itse mummiksi,niin lapseni ja heidän lapsensa ovat mun silmäteriäni ja aion sen myös kaikintavoin osoittaa teoilla,en vain koreilla kauniilla sanoilla.Haluan todellakin olla tukena ja näyttää miten tärkeitä,ainutlaatuisia ja rakkaita he ovat!Alkuperäinen kirjoittaja Onnellinen Villasukka:
Mikään ei kestä ikuisesti ja lapsuus,nuoruus ja kaikki menee ohitse aikanaan.Mitä jää jäljelle,ei mitään.
Lempisanontani onkin:
"kaikki mitä teet itsellesi,kuolee mukanasi-
kaikki mitä teet toiselle,elää ikuisesti."