G:Muistot vai Unelmat?

[Emmi]

Muistot edustaa mennyttä, unelmat tulevaa. Kummasta luopuisit, muistoista vai unelmista? Entä kumpi on sulle käsitteenä kauniimpi? :heart:

 

[helmi79]

Unelmista luopuisin, jos noista valittava. Muistot niin arvokkaita että en haluisi niitä hävittää. Käsitteenä kauniimpi...öööö..ehkä kuitenkin unelmissa on sitä jotakin, käsitteenä

 

[Napasaara]

Muistoista en missään nimessä luopuis :heart:

 

[Perskutarallaa]

En vois luopua kummastakaan.

 

[varvasvälivahvero]

No jos olisi pakko luopua niin unelmista luopuisin, mutta en hevillä niistäkään :heart:

 

[Non compos mentis]

Jos unelmista luopuisin, ei olisi syytä enää elää!

 

[Keittiönoita]

Unelmista olisi helpompi luopua. Jos luopuisin muistoistani, menettäisin suurimman osan itsestäni.

 

[Homo heidelbergensis]

Muistoista.

 

[mun muru]

Muistoista luopuisin kyynelin :'( :'( :'( :'(
Unelmista en ikinä!
En osaa sanoa kumpi on käsitteenä kauniimpi. Ehkä tavallaan unelmat. Mutta unelmat valitsin mantaalisista syistä. Mikään ei tuntuisi miltään ilman unelmia. Juuri nyt unelmoin yhdestä asunnosta johon yritän päästä 20 muun hakijan kanssa
Se riistää ja samalla se luo toivoa!

 

[been there]

Kummistakaan en pystyisi luopumaan.

 

[Cosmopolitan]

Luopuisin muistoista, ilman unelmia en voisi elaa. Kasitteena muistot on kuitenkin kauniimmat.

 

[Mintus]

Muistoista luopuisin suurella surulla, mutta ilman unelmia en elämässä saisi kuitenkaan lisää muistoja. Monesta unelmasta on tullut eletyn elämän kautta kauniita muistoja.

 

[Keittiönoita]

Nyt, kun aika moni luopuisi mieluummin - pitkin hampain tosin - muistoistaan, niin kysynpä, minkä ikäisiä lapsenne nyt ovat? Mulla kun tuo kuopuskin on ensi vuonna täysi-ikäinen ja jo ajatuskin siitä, että muististani pyyhittäisiin heidän syntymänsä, ensimmäinen hymynsä, ensimmäinen itse tehty äitienpäivälahja, lapsuuden jouluvalmistelut, koulun ensimmäinen kevätjuhla jne, mua alkaa ahdistamaan.

 

[Prof. Kaksimieli]

Muistot on kauniimpia, unelmat vie ihmistä eteenpäin. Ja muistot muokkaa unelmia, vie niitä ehkäpä jopa eri suuntaan kuin esim. 10 vuotta aikaisemmin. Ja harva muistoista luopuu, ne on jo elettyä kun unelmista ei koskaan tiedä toteuuko ne edes.

 

[helmi79]

Nyt, kun aika moni luopuisi mieluummin - pitkin hampain tosin - muistoistaan, niin kysynpä, minkä ikäisiä lapsenne nyt ovat? Mulla kun tuo kuopuskin on ensi vuonna täysi-ikäinen ja jo ajatuskin siitä, että muististani pyyhittäisiin heidän syntymänsä, ensimmäinen hymynsä, ensimmäinen itse tehty äitienpäivälahja, lapsuuden jouluvalmistelut, koulun ensimmäinen kevätjuhla jne, mua alkaa ahdistamaan.

Mulla on pieni 3v poika, mutta en tosin luopuiskaan muistoista! Niitä on niin hirveesti paljon enemmän, kuin mulla on unelmia. Mun unelmat on itseasiassa niin arkisia ja pieniä, että ilman niitä pystyisin varmaan juuri ja juuri elään, mutta jos muisti ois pyyhkiytynyt pois, olisi todella tyhjä olo.

 

[Non compos mentis]

Nyt, kun aika moni luopuisi mieluummin - pitkin hampain tosin - muistoistaan, niin kysynpä, minkä ikäisiä lapsenne nyt ovat? Mulla kun tuo kuopuskin on ensi vuonna täysi-ikäinen ja jo ajatuskin siitä, että muististani pyyhittäisiin heidän syntymänsä, ensimmäinen hymynsä, ensimmäinen itse tehty äitienpäivälahja, lapsuuden jouluvalmistelut, koulun ensimmäinen kevätjuhla jne, mua alkaa ahdistamaan.

Mun lapset ovat 7- ja 5-vuotiaat. Uusia muistoja voisin heidän kanssaan luoda niiden unelmien kautta. Kun taas ilman unelmia en oikeastaan tekisi muistoillakaan mitään, sillä unelmitta kävelisin suoraan junan alle.

 

[Homo heidelbergensis]

Nyt, kun aika moni luopuisi mieluummin - pitkin hampain tosin - muistoistaan, niin kysynpä, minkä ikäisiä lapsenne nyt ovat? Mulla kun tuo kuopuskin on ensi vuonna täysi-ikäinen ja jo ajatuskin siitä, että muististani pyyhittäisiin heidän syntymänsä, ensimmäinen hymynsä, ensimmäinen itse tehty äitienpäivälahja, lapsuuden jouluvalmistelut, koulun ensimmäinen kevätjuhla jne, mua alkaa ahdistamaan.

Mulla on lapsukaiset pian 7 ja 11, ja valinnasta teki osittain helpon se, että muistoista olen tottunut luopumaan - mulla ei oikeasti tahdo pysyä päässä paljon mitään. En muista lasten ensiaskelia tai ensimmäisiä sanoja tai muuta sellaista. Parhaiten mun päässäni pysyvät numerosarjat (esim. meidän puhelinnumeron niiltä ajoilta, kun olin ala-asteella itse, muistan kyllä ), mutta niillä taas ei ole mitään tunnearvoa. Lapset taas toisaalta muistavat ne omat asiansa, jotka heille ovat tärkeitä, eivätkä välttämättä tarvitse mun muistojani avuksi.

Ja tietty mietin myös sitä, että muistot ovat kuitenkin melko subjektiivisia ja muokkautuvat vielä usein muistelijan mielessä ajan myötä. Ne eivät siis ole mitään absoluuttista totuutta kuitenkaan. Miksei siis yhtä hyvin voisi "unelmoida" menneestä ja luoda itselleen aina tarpeen mukaan juuri sellaisia muistoja kuin haluaa?

Unelmat puolestaan ovat mulle tärkeitä. Mulla on aina oltava jotain suunnitelmaa tulevaisuuden varalle. Muuten tylsiinnyn, enkä koe, että elämällä on mulle mitään annettavaa. Mieluummin siis pitäisin unelmat kuin muistot.

 

[mun muru]

Mulla vasta eka raskaus. Mutta taidan silti kuulua unelmoijiin. Mun mieli vetää luonnostaan koko ajan jotakin "tavoitetta". Muistojakin vaalin ahkeraan. Eikä kumpikaan noista vähennä mun arvostusta tähän hetkeen. Taidan olla vaan aikamoinen analysoija ja unelmoija.

 

[NoHui]

En luopuis kummistakaan. Ei olis nykyistä elämää ilman menneisyyttä ja haaveita ilman menneisyyttä.

 

[Keittiönoita]

Miksei siis yhtä hyvin voisi "unelmoida" menneestä ja luoda itselleen aina tarpeen mukaan juuri sellaisia muistoja kuin haluaa?
.

Hyvä kysymys Mutta mä kyllä mieluummin haluan ihan oikeasti muistaa jotain noista lapsistani kuin kehitellä itselleni mieluisia muistoja.

 

[Meirami]

En kyllä kummastakaan luopuisi. Kuten joku sanoi unelmat antavat elämälle mielekkyyden. Muistoista en myöskään luopuisi, vaikka osa niistä tekee kipeääkin. Muistojen avulla voin pitää edelleen lähelläni edesmenneen ystäväni :heart: