Niin kauan voi yrittää lasta, kun on mahdollisuuksia raskautua eli ennen vaihdevuosia. Luonto kyllä tietää, koska ei enää kroppa pelaa. Nykyään raskauksia voidaan seurata ja Downin riski tutkia. Tietääkseni muihin sikiön sairauksiin äidin iällä ei ole niin suurta vaikutusta. Eri asia on, jos on jokin perussairaus tai erityisen huono kunto (esim.. liikalihavuus) tai huonot elämäntavat. Lapsen mielestä (ja erityisesti murkkuiässä) olet aina kalkkis ja tooosi vanha ja ties mitä, ihan sama minkä ikäinen olet. Itse en ainakaan osannut lapsena arvioida ja suhteuttaa vanhempieni ulkoista olemusta mitenkään. He vain yksinkertaisesti olivat vanhempia. Murkku häpeää aina vanhempiaan. Eri asia on, jos vanhemmilla on huono terveys ja tulee sairaalajaksoja tai muuta vakavaa, niin silloin lapsi voi alkaa pelätä vanhempiensa kuolemaa ja saa traumoja. Nykyään terveydenhoito ja äitiyshuolto on niin hyviä, että ikä ei ole enää lapsen saannissa ja synnytyksissä ongelma. Totta on kyllä se, että kun lapsen saa ns. mummoäitiiässä, lapsenlasten hoitoon voi sitten joskus olla jo liian heikossa hapessa. Ymmärrän hyvin, jos 30-v. ei enää halua lapsia, jos jo niitä on. En haluaisi itsekään. Jos on lapseton 40-v. on ihan hyvä aika yrittää (tosin lapsilykky ei ole ollenkaan niin taattua kuin 20-v.) niin pitään kuin hormoonit pelaa tai sitten hedelmmoityshoidot luovutetuilla muniksilla antavat paremmat mahkut. Ei kannata tuijottaa ikää. En kuitenkaan suosittele raskautumista kenotekoisesti hormoonikuureilla, jos jo vaihtarit on päällä ja omat hormoonit ei pelitä. Harvoini hoidot silloin enää millään keinolla onnistuvatkaan. Mulle sano tosi kokenut ja arvostettu gyne, että yleensä raskaudet sujuvat vielä 47-vuotiaaksi hyvin, mutta sen jälkeen ikä vaikuttaa jo reippaammin negatiivisesti. Eli antaa palaa vaan, onni suosii rohkeaa ja tekemättömät asiat vanhainkodissa varmaan kaduttavat enemmän kuin tehdyt!