G: millaista ääntä pidit ponnistusvaiheessa?

Kiljuitko, itkitkö, ärisitkö, kiroilitko vai jotain muuta?

Ite ärisin/murisin molemmissa synnytyksissä niin, että oli kurkku tosi kipeä jälkeenpäin. Huutanut en, mutta vähän vikisin kivusta välillä.

 

Kait se oli jotain yninän ja huokailun väliltä.

 

en mitään ääntä, koska se haittaa ponnistamista.

 

ngggggnnnnnnnnnnngggpuuuh.

 

Enpä ehtinyt missään synnytyksessä päästellä edes ääniä.

 

ynisin ja huohotin kai? Mulla menny ne jotenki ohi aivan ku oisin jossain pilvessä. Sattu ihan saatanasti sen kyllä muistan ihan tarkasti

 

"Kiskokaa se prkl jo ulos mä en jaksa enää"

 

En ole äännellyt synnytyksen missään vaiheessa. Kolme lasta.

 

"Kiskokaa se prkl jo ulos mä en jaksa enää"

Mä sanoin kuulemma, et eikö se nyt jo tuu!

 

en mitään ääntä, koska se haittaa ponnistamista.

Hah! Arvasin, että joku sanoo heti! Joo minäkin tiedän, että ääntely haittaa ponnistamista, mutta niin vaan ärinä (sellainen matala kurkkuääni) tuli ulos. Jos olis joku siinä vaiheessa siitä sanonut niin olisin varmasti puraissut.

 

Ekassa synnytyksessä en kaiketi puhissu mitään, mutta tokassa muistan huutaneeni kyllä koko maailman edestä, teki sen verran kipeetä. Ja en siis huutanut mitään sanaa vaan ne oli lähinnä sellasia karjasuja ja se kyllä autto. Onneks ei kestäny kauaa.

 

En mitään ääntä. Ihan siitä syystä kun ei tuntunut missään. Toisaalta, olin kyllä hiljaa avautumisvaiheessakin, vaikka sattui ihan hitosti. En tiedä miksi, koska kyllä multa helposti pääsee ärräpäät.

 

ngggggnnnnnnnnnnngggpuuuh.

Komps

 

Ärinää se kai lähinnä oli, ei ihan huutoa muttei hiljaistakaan. Tuntui tulevan itsestään siinä ponnistaessa. Tuskin juuri nopeammin olisivat lapset voineet maailmaan tulla vaikka hiljaa olisin ollutkin kun on ponnistusvaiheet olleet alle 2-7min kaikkien lapsien kohdalla.
Minusta äänenkäyttö helpotti myös kipua, ei niin oleellisesti kuin avautumisvaiheessa mutta kuitenkin. Ja jotenkin oli myös helpompi suunnata sitä ponnistusta oikeaan suuntaan kun oli palleakin vähän mukana, niinkuin aloittaa työntäminen palleasta asti ja suunnata se sitten alaspäin pitäen lantionpohjan lihakset rentoina.
Sen kyllä allekirjoitan että jos keskittyy karjumiseen eikä ponnistamiseen menee kyllä energiat ihan väärään kohteeseen muttei minusta pienestä äänenkäytöstä mitään haittaa ole.

 

Ekas kiljuin olin 17v. Tokas en pitänyt mitään ääntä.

 

Tähän pitäs kai kaverin tulla kommentoimaan joka oli mukana viimesimmässä synnytyksessä. En ite nimittäin muista! Jotain kitinää tais päästä irvistelyn lomasta.

 

En mitään. Hengittelin. Juttelin myös kätilöiden kanssa ja kysyin mieheltä pään takaa, että joko tuli lehti luettua.

 

Ekassa huusin kuin pientä sikaa tapettaisiin ja kätilö huutaa vieressä että älä huuda, keskity ponnistamiseen. Mut itse kyllä koin tuosta huutamisesta olevan apua ja tavallaan voimiakin vaikka tuntuikin pahalta etten ois saanu huutaa :/ mies sanoi, että kuului varmaan talon toiseen päähän saakka.

Tokassa naureskelin kun viereissä huoneessa huudettiin ja itse vähän ähisin, oli lääkitykset hyvin kohdallaan

 

murisin..eipä sitä edes itse tajunnut, se vain karkasi se murina. kurkku oli pari päivää kipeenä... ja jos joku olis sen multa kieltänyt, olisin varmasti potkaissut.

 

Ei mitään huutamista,hiljasta ähinää vaan kummankin aikana.

 

Minä: Ota se poooiiiiiss!!
Mies: Koita kulta jaksaa hetki vielä..
Minä: Tuu hitto ite synnyttää!!
Kätilö: Nonii ja sitte kunnon ponnistus. Jaksaa jaksaa.

Et tota noi Mies lupas olla hiljaa sitte ku seuraavan kerran mennää synnyttää