G: Miksi et imetä? (vauva korvikkeella)

Maito ei meinannut meikäläisellä millään nousta rintoihin. Tytölle jouduttiin antamaan lisiä jo laitoksella. Sain sitten lääkekuurin ja maito pamahti kirjaimellisesti rintoihin. Imetys oli kuitenkin tosi hankalaa koko ajan. Imuote tytöllä oli kunnossa, kipeetä ei siis tehnyt, mutta muuten tyttöä ei ois voinut se touhu vähempää kiinnostaa. Kaksi imua otti ja sen jälkeen häsläs jotain muuta. Välillä imetys sujui viikon tai kaksi ihan ok ja sit taas viikko tai kaksi taisteltiin ja taisteltiin. Lisäksi tytöllä oli kamalat vatsavaivat noin viiden kuukauden ikään jolloin ei huutoitkuissaan suostunut katsomaankaan tissiin päin. Joskus saattoi pullosta imasta sen verta, että sitten rauhottui rinnalle. Neljä kuukautta tätä itkua ja hampaiden kiristelyä jaksoin. Sitten päätin, että ottakoon rintaa silloin kun huvittaa ja jos ei huvita, niin sitten korviketta (tähän asti olin pääasiassa pumpannut). Hetken meni hyvin ja sitten meni päikkärit ja yöunet tosi levottomiksi (oli ollut kyllä koko ajan levottomia, mutta paheni). Aattelin, että nyt on joku korvatulehdus tai jotain ja mentiin lekurille. Korvista tai mistään muualtakaan ei vikaa löytynyt ja lääkäri sitten alkoi arvuuttelemaan allergian mahdollisuutta ja sitähän se oli. Reilun 6kk iässä saatiin maitoallergiadiagnoosi ja erikoiskorvikkeella mennään. Tyytyväinen tytteli joka nukkuu hyvin ja kasvaa hienosti. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Iita08:
Meidän tarina. Tyttöni syntyi käynnistyksellä, yliaikaisena.
Täytyy todeta tässä vielä, että kyllä on moni ihminen kysynyt ja ihmetellyt miksen imetä. Itselle on tullut vähän sellainen selittämisenmaku, onko se sitä että asia on kuitenkin itselle arka ja pettymys oli suuri.
Ihan totta, saman olen myös kokenut. Jopa melko vieraat ihmiset kyselivät, että vieläkö imetät ja jos vastasin, että en niin sitten seurasi jatkokysymyksiä.
 
Kun vauva oli noin 6 vkon ikäinen, olin hänen kanssaan lounaskahvilassa. Viereisen pöydän vanhempi täysin tuntematon naisihminen alkoi kyseleen: "minkä ikäinen on, huoliiko tissiä?" Hämmentyneenä vastasin että ei, kun ei tule maitoa. Alkoi sitten kysellä, sainko sairaalassa kunnolla ohjausta imetykseen. Kertoi, että oli työelänässä ollut juuri tuolla synnyttäneiden osastolla hoitajana. Lopuksi kehotti vielä vaan sinnikkäästi yrittämään imetystä, siinä erittyy niitä "rakkaushormoneja" :eek: |O Siis kuukausi sen jälkeen kun olin jo lopettanut imettämisen :headwall: Onneksi ei tullut tuollaista vastaan silloin kun olin juuri joutunut lopullisesti luovuttamaan, olisin varmaan alkanut itkeä. Nyt lähinnä otti päähän toisen typerä käytös, josta olisin aikas suoraan voinut sanoakin mutta en kehdannut, kun oli sen verran iäkäs rouva.
 
Itse imetin noin 2,5 kk, sitten sain mahataudin enkä pystynyt syömään, jolloin multa maito yksinkertaisesti hyytyi pois. Pari viikkoa vielä imetin öisin kerran, mutta eipä siitäkään paljoa irronnut, joten Tutteli-linjalla jatkettiin. Sain tuolla yhdessä Kerhossa mielestäni hyvän vinkin siitä, mitä kannattaa sanoa, jos joku päivittelee liikaa sitä, ettei imetä...

Eli vaikka imettäminen onkin varmasti usein se paras vaihtoehto, on korvikkeen antaminen toiseksi paras vaihtoehto ja eihän toiseksi paras koskaan tarkoita huonoa vaihtoehtoa =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Iita08:
kirjoitit lääkekuurista ja maito pamahti kirjaimellisesti rintoihin? mikä ihmeen kuuri?

Sellaisella lääkeaineella kuin metoklopramidi on yhtenä sivuvaikutuksena lisääntynyttä prolaktiinintuotantoa. Ja kun prolaktiinia erittyy lisää, muodostuu myös maitoa enemmän, kunhan maitoa sitten myös rinnoista tehokkaasti poistetaan.

Lääkeainetta myydään reseptillä kauppanimillä Metopram ja Primperan. Noiden "oikea" käyttötarkoitus on pahoinvoinnin lievittämiseen mm. leikkauspotilailla. Koska sivuvaikutuksena on tuo prolaktiinin erityksen lisääntyminen, se ei tapahdu kaikilla. Sivuvaikutuksena on myös masentuneisuutta, eli jos on siihen alttiutta, niin lääkettä ei suositella.

 
Kuulostat asiantuntevalta tyypiltä :) Onko sinulla aavistusta, miksi minulla (sekä monella muullaa mamilla tästä ketjusta ) se maito ei vain noussut?? Tai eikö kaikki naiset voi imettää? Itse imetin joka päivä tuntikausia (noh, ainakin yhteensä pari tuntia) pari kuukautta mutta maito ei ikinä noussut ja poika sai aina korviketta päälle. 3.-4. kuukauden aikana annoin periksi monen itkun ja raivarin (sekä äiti että vauva parkui!) jälkeen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jonina:
Alkuperäinen kirjoittaja Iita08:
Meidän tarina. Tyttöni syntyi käynnistyksellä, yliaikaisena.
Täytyy todeta tässä vielä, että kyllä on moni ihminen kysynyt ja ihmetellyt miksen imetä. Itselle on tullut vähän sellainen selittämisenmaku, onko se sitä että asia on kuitenkin itselle arka ja pettymys oli suuri.
Ihan totta, saman olen myös kokenut. Jopa melko vieraat ihmiset kyselivät, että vieläkö imetät ja jos vastasin, että en niin sitten seurasi jatkokysymyksiä.
Tämä on kyllä niin totta! Melkiin jokainen vastaantuleva puoli tuttu ihminen kommentoi/kysy tyyliin: ja maito riittää? Olis pitäny vain vastata, että kyllä! Eikä selitellä enempiä.

Pari kommenttia jäi mieleen esikoisen vauva-ajoilta: Tuon ikäisen pitäisi vielä olla tissillä (vauva melkein 3 kk) ja eläkkeellä oleva neuvolantäti kommentoi: sehän on yleensä korvien välistä kiinni! Just!

Primperan ei mulla ainakaan toiminu millään lailla!

 
Minä yritin sinnikkäästi imettää esikoista ja istuin hänen kanssan välillä viisi - kuusikin tuntia putkeen iltaisin imettämässä. Ja silti kun sitten puolen yön tietämillä annoimme vauvalle maitoa pullosta hän joi sitä niinkuin ei olisi koko päivänä ruokaa saanutkaan. Eli maito ei vain meidän pikkumiehelle riittänyt. Niinpä pikkuhiljaa päätin hyväksyä asian ja imetin esikoista päivisin niin paljon kuin mahdollista mutta iltaisin annoimme ennen nukkumaan menoa pullosta maitoa pikkumasun täyteen ja kaikki olimme huomattavasti tyytyväisempiä. Esikoista imetin (siis osittain imetin) lopulta yhdeksän kuukauden ikään asti.
Tämän toisen vauvan kanssa päätin ainakin olla stressaamatta imettämisestä yhtä paljon kuin esikoisen kanssa aikanaan. Ja taas kävi niin että rintamaitoni ei tämän toisenkaan pikkumiehen tarpeisiin riittänyt alkuunkaan. Tällä kertaa aloin aika aikasessa vaiheessa antamaan lisämaitoa pitkin päivää (osittain myös siksi että mustasukkainen isoveli kaipasi oman huomionsa eikä aikani yksinkertaisesti riittänyt imettämiseen). Tämä toinen vauva tottuikin sitten aika nopeasti pulloon eikä enää neljän kuukauden iässä jaksanut päivisin rinnasta imeä. Vielä kuukauden päivät imetin häntä kuitenkin öisin, mutta lopetin sitten senkin kun totesin että olen vain tuttina.
 
Alkuperäinen kirjoittaja muumimamma77:
Onko sinulla aavistusta, miksi minulla (sekä monella muullaa mamilla tästä ketjusta ) se maito ei vain noussut?? Tai eikö kaikki naiset voi imettää?

Eihän minulla voi olla aavistusta yksittäisistä tapauksista :) Mutta imetyksen aloittamiseen ja käynnistymiseen vaikuttavia tekijöitä on tutkittukin, ja niistä minulla on toki tietoa. Aihe on sinällään hankala, että imetyksen epäonnistuminen (siis jos sen kokee epäonnistuneeksi - kaikkihan eivät näin koe!) on hyvin arka asia, ja siitä puhuminen saa monet puolustuskannalle.

Tutkimusten mukaan on erittäin harvinaista, etteivät synnyttäneen naisen maitorauhaset toimisi ollenkaan, ts. ettei maitoa tulisi tippaakaan. Lähes kaikilla synnyttäneillä siis maidon muodostuminen käynnistyy, mutta yleisempää on se, että syystä tai toisesta maito ei yksinomaisena ravintona riitä vauvalle, tai että imetys ei lähde sujumaan. Tuossakin on kyse kahdesta eri asiasta: maitoa voi muodostua riittävästi ruokkimaan vaikka kolmoset, mutta jostain syystä vauva ei osaa siirtää muodostuvaa maitoa masuunsa. Ja tämä ennen pitkää voi johtaa siihen, että maidon määrä vähenee niin, ettei se enää vauvalle riitä.

Jotta voisi tarkalleen tietää, miksi jollain äiti-vauva -parilla ei imetys lähtenyt sujumaan (kuten äiti olisi toivonut), pitäisi tietää mm. äidin fyysisestä kehityksestä murrosiässä, siitä miten helposti/vaikeasti raskaus sai alkunsa, miten raskaus sujui, miten synnytys sujui, kuinka pitkään raskaus kesti (ts. täysiaikaisuus vs. ennenaikaisuus) sekä äidin ja vauvan terveydentilasta ja temperamenteista. Nämä ovat imetykseen vaikuttavia fyysisiä tekijöitä.

Sitten pitäisi tietää imetykseen vaikuttavista psyykkisistä tekijöistä: mitä äidin suvun naiset kertovat omista imetyksistään, miten äiti suhtautuu omaan kehonkuvaansa, minkälaiseksi äiti kokee lähipiirin (etenkin puolisonsa) tuen liittyen imetykseen sekä vauvanhoitoon yleensä, miten äiti kokee oman äitiytensä.

Ja kolmanneksi pitäisi tietää, miten äitiä on tuettu imetyksen aloituksessa synnytyssairaalassa ja neuvolassa, minkälaisia käytäntöjä äidillä on/on ollut imetykseen liittyen (mm. imetysvälien kesto, imetyskertojen määrä ) ja minkälaisia odotuksia äidillä on imetykseen ja vauvan kanssa elämiseen liittyen.

Ja todellakin, imetys on kahden kauppaa. Joskus, vaikka äiti seisoisi päällään, imetys takkuaa, sillä vauvalla voi olla esim. jokin fyysinen seikka, joka vaikuttaa.
 
ONhan noita syitä. MInulle pulloruokinta oli epäonnistumista.
Ensimäiset 2 viikkoa syntymästä jaksoin istua ja maata poika rinnassa kiinni ihan päivät ympäriinsä mutta kun maito ei noussut niin ei noussut. Siis tuli kyllä vähän mutta niin vähän ettei riittänyt edes pullon pohjan täyttämiseen.

Sitten 3. viikolla olin jo pikkuisen luovuttamassa kun yhtäkkiä kuulin ensimmäiset kulaukset imetettäessä! Siis 3vkon tissittelyn jälkeen kuului kulautuksia, olin hyppiä riemusta!! Aloin taas sitkeästi imettämään tuntikausia kerrallaan, mutta määrä ei kasvanut. Riitti tyynnyttämään vauvan hetkeksi ja pysymään rinnalla, mutta heti perään vetäisi sen 70-80 ml pullosta. Sitten annoin periksi ja seuraavat pari kuukautta imetin aina parisen tuntia päivässä mutta pullo aina lisänä tissin jälkeen.

En edes halua muistella sitä alkua, kun itkin ja paruin niin kovasti surusta kun koin asian niin hirveänä etten voisi imettää.

Seuraavan lapsen kanssa toivon parempaa tuuria, pyydän jo synnärillä niitä lääkkeitä ja kerron kuinka kävi edellisellä kerralla. JA JOS EI ONNISTU, niin hyväksyn asian.
 
Alkuperäinen kirjoittaja muumimamma77:
En edes halua muistella sitä alkua, kun itkin ja paruin niin kovasti surusta kun koin asian niin hirveänä etten voisi imettää.

Seuraavan lapsen kanssa toivon parempaa tuuria, pyydän jo synnärillä niitä lääkkeitä ja kerron kuinka kävi edellisellä kerralla. JA JOS EI ONNISTU, niin hyväksyn asian.
Samat fiilikset. Jos joskus toisen saamme (hyvin epätodennäköistä ) niin haluan imettää mutta jos ei onnistu niin en enää käytä niin paljon aikaa ja energiaa yrittämiseen, enkä sure sitä niin.

Meillä oli varmaan useampia syitä. Mun rinnanpäät on todella matalat, ei ihme, ettei kunnon otetta saanut. Mutta poika oli alusta saakka sellainen, että söi harvoin, olisi vaan nukkunut. Sairaalassa heräteltiin syömään ja kotona sain herätellä kesken syömisen, jotta olisi edes vähän jaksanut yrittää rinnasta imeä. Sairaalassa viereisellä pedillä olevan vauva söi niin tiuhaan, että lopulta hoitajat suosittelivat tutin antamista. Mua taas hoitajat kävi yöllä herättelemässä, kun olisi aika antaa vauvalle ruokaa.
 

Yhteistyössä