Kerran lyömisen voisin vielä antaa anteeksi. Riippuu tietty tilanteesta, mutta jos kyseessä olisi riita, ja itse olisin jatkanut jatkamistani, antamatta tilaa vetäytyä, antaisin anteeksi ja kokisin olevan osasyyllinen. (Myönettävä on, että joskus itsekin kimpaannun niin paljon, että saattaisin kerran kultaani läväyttää, käsi heilahtaa joskus harkintaa nopeammin?). Pettäminen taas vaatii jo harkintaa. Ei kukaan toisen sänkyyn niin nopeasti päädy, ettei edes mielessä ehdi teon mahdolliset seuraukset käydä! Ja pettämisessä väliin päästetään parisuhteeseen kuulumaton, kolmas henkilö. Kännissä pettäminen ei todellakaan olisi lieventävä asianhaara. Aikuisen on osattava säilyttää kontrolli humalassakin.