Minulle raiskaaja ja pakottaja olivat molemmat tuttuja. Asian yli en ole oikein koskaan päässyt muuten kuin sillä tasolla, etten ajatele asiaa. Vaikutuksia on kai luottamuspula, masennuskierre, tarve puhdistautua seksin jälkeen, pelot tautien suhteen. En ole mielestäni kovin seksuaalinen olento. Ja minulle on erittäin vaikea puhua asioista, jotka koen häpeällisinä itselleni. Kuten se, että turvallisen seksin aikana kiihotun alistamisesta ja kovista otteista, jälkeen päin vihaan itseäni näistä ajatuksista. En tiedä sitten johtuuko se lapsuuden kokemuksista ja siellä koetusta henkisestä väkivallasta enemmän kuin raiskauskokemuksesta. Seksi on kuitenkin likaista touhua. Ällöttävää.
En ole puhunut avoimesti ennen keski-ikää. En oikeastaan kokemuksistani vieläkään sen avoimemmin kuin kertomalla, että minut on raiskattu. Niistä pahin kokemus oli parisuhteessa tapahtunut pakottaminen seksiin. Menin ihan lukkoon tilanteessa. Ehkä sen takia en saanut tarpeeksi vahvasti ilmaistua "Ei, en halua tätä." Se suhde oli muutenkin alistamista ja henkistä väkivaltaa, manipulaatiota ja pelkoja täynnä.
Raiskauskeskusteluissa minua vaivaa välillä se syyllistämisen ilmapiiri. Terveen järjen mukana pitäminen on tietysti paras turva, mutta en minä teinihupakkona edes kuvitellut tuttavani raiskaavan minua. MItä tulee myöhempään kokemukseen niin suhteesta lähteminen on toisille helppoa, mutta henkisessä lamassa ja pelossa elävälle ei, en minä tahtonut minua satutettavan, joten syyllisyyden kantaminen on jo tarpeeksi vaikeaa ilman lisäsyyllistämistä. Lain kohdalta jotkin epäkohdat häiritsevät.
